Naantalin ensi vuoden hyvä talousarvio syntyi yhteistyöllä ja talouskurilla
Vuoden 2025 talousarviossa keskitytään edelleen perustehtävien hyvään hoitoon sekä mittavan investointiohjelman toteuttamiseen. Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan esityksestä lisätä talousarvioon Saaristomerelle 100 000 euroa sekä tehdä korotuksen hyvinvointilautakunnan myöntämiin avustuksiin.

Kaupunginjohtaja Laura Leppäsen talousarvioesitys sekä toiminta- ja taloussuunnitelma 2025–2028 esiteltiin kaupunginhallituksessa 21.10.2024. Kaupunginhallitus hyväksyi talousarvion 4.11. ja sitä esitetään kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 11.11.
Naantalin kaupungin talous vuodelle 2025 näyttää edelleen hyvältä ja tuloveroprosentti vuodelle 2025 pysytetään ennallaan ollen 6,4 %. Tämä on suomalaisessa kuntakentässä varsin alhainen veroprosentti. Myös kiinteistöveroprosentti ehdotetaan pidettäväksi ennallaan.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Toni Forsblom (kok) kiittää virkamiehiä talousarvioesityksestä sekä poliittisia päättäjiä toimivasta yhteistyöstä. Yhteistyö on mahdollistanut, että Naantalin talous on pidetty kurissa.
- Naantalissa on aina ollut tarkka talouden hoito. Ensi vuodelle meillä on kova investointiohjelma, mutta olemme sitoutuneet tekemään tärkeät investoinnit päiväkoteihin ja kouluihin. Onneksi investoinneissa ollaan muuten pysytty kurissa, ja siksi talouden tilanne on edelleen hyvä, Forsblom analysoi.
Naantalin vuoden 2025 suurimmat investointihankkeet ovat:
• Kalevanniemen oppimiskylät 6,7 milj. eur
• Kalevanniemen liikuntahalli 4,5 milj. eur
• Kaivokadun saneeraus 1,2 milj. eur
• Virpi-Porhokallion asemakaava-alueen infrastruktuuri 1 milj. eur
• Ruonan yhdystien ja Rautakadun liittymäjärjestelyt 1 milj. eur
• Opintien parantaminen 0,7 milj. eur
Panostetaan kouluihin, liikuntaan ja Saaristomereen
Kaupunginhallituksen vpj Jari-Antti Hörkkö (kesk) iloitsee siitä, että Naantalista löytyy edelleen tahtoa panostaa Saaristomeren suojeluun 100 000 euroa.
- Ei tällä rahalla Saaristomerta pelasteta, mutta se auttaa parantamaan herkkää aluetta. Olisi hienoa, jos Naantalin panostus voisi toimia esimerkkinä ja kannustimena myös muille kunnille. Yhteistyöllä saavuttaisimme varmasti vielä enemmän - Saaristomeri on yhteinen asiamme, Hörkkö sanoo.
Myös Hörkkö sanoo olevansa kovin tyytyväinen tapaan, jolla Naantalin talousarvio on syntynyt. Yhteistyö virkamiesten ja poliittisten päättäjien kesken on todella toimivaa.
Kaupunginhallituksen 2.vpj Kimmo Aho (sdp) katsoo hyvällä sitä, että kaupunginhallitus etenee talousmaltilla, kuntavaalien läheisyydestä huolimatta, ja että yhteisen näkemyksen löytämiseen uhrataan aikaa ja vaivaa.
- Yhteisymmärryksellä saamme parhaiten aikaa positiivista kehitystä kaikkien naantalilaisten hyväksi. Tästä hyvä esimerkki on Kalevanniemen liikuntahallin rakentamisen aloittaminen. Naantalin ensi vuoden suurin investointihanke on Kalevanniemen koulurakennuksen uudistus, ja lisäksi aloitetaan samaan yhteyteen liikuntahallin konkreettinen toteutus. Nämä hankkeet tulee saada kunnialla maaliin.
Kimmo Aho on tyytyväinen myös työpaikkaomavaraisuuden merkityksen korostumiseen hallituksen ryhmien välisissä neuvotteluissa.
Talous kiristyy suunnitelmakaudella
Kuntatalous on kiristynyt vuoden 2024 aikana odotetusti, ja talous kiristyy suunnitelmakaudella. Vuonna 2025 talous on vielä tasapainossa, mutta vuonna 2026 talous painuu epätasapainoon. Lähtötilanne haastaviin aikoihin on kuitenkin hyvä, ja kaupunki voi rauhassa suunnitella tulevia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi.
Kuluvan vuoden lähtötaso lainamäärän osalta lienee lähellä nollaa. Investointitason saaminen kestävälle, noin 10 miljoonan euron tasolle, on tavoite.
Talouden tunnuslukuja:
milj.euroa | 2025 | 2026 | 2027 | 2028 |
Vuosikate | 11,6 | 10,2 | 10,1 | 9,1 |
Tulos | 0,6 | -1,2 | -1,5 | -3,1 |
Investoinnit | 21,3 | 21,2 | 13,2 | 13,9 |
Lainakanta | 12,2 | 21,2 | 23,5 | 27,4 |
Lainakanta e/as | 604 | 1049 | 1159 | 1348 |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Toni Forsblomkaupunginhallituksen pj
Puh:040 573 3833toni.forsblom@naantali.fiJari-Antti HörkköKaupunginhallituksen 1. vpj
Puh:040 069 9567jari-antti.horkko@naantali.fiKimmo Ahokaupunginhallituksen 2.vpj
Puh:050 458 0736kimmo.aho@naantali.fiLaura LeppänenkaupunginjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:040 767 4364laura.leppanen@naantali.fiLinkit
Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava noin 20 000 asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1500 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Kalevanniemen kampuksesta valmistuu Naantalin suurin rakennuskokonaisuus koulutuksen, liikunnan ja hyvinvoinnin tarpeisiin10.9.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Tilojen valmistuttua Kalevanniemessä toimii ainutlaatuinen opetusta ja harrastemahdollisuuksia yhdistävä kokonaisuus, joka mahdollistaa myös laadukkaat liikunta- ja kulttuuripalvelut eri toimijoille.
Kutsu: Naantalin Kalevanniemen kampuksen mediatilaisuus ja liikuntahallin peruskiven muuraus5.9.2025 13:57:28 EEST | Kutsu
Mediatilaisuus: keskiviikkona 10.9.2025 klo 12.00–13.00 (tarjolla kahvia + pientä suolaista ja makeaa) Paikka: Kalevanniemen kampuksen ruokasali, Opintie 2, Naantali (kartta ja pysäköintiohjeet liitteenä)
Tomi Norha kirjailijavieraana Naantalin pääkirjastossa3.9.2025 12:20:43 EEST | Tiedote
Kirjailija Tomi Norha vierailee Naantalin pääkirjastossa keskiviikkona 10.9. klo 17.30.
Naantali kysyy kuntalaisilta näkemyksiä matkailun kehittämisestä2.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kuntalaisille kohdennetussa kyselyssä kaupunki pyytää näkemyksiä muun muassa matkailun hyödyistä ja haitoista, kehityskohteista ja palveluista.
Kaivokadun saneerausurakka etenee Maariankadulle 3.9. ja tuo muutoksia liikennejärjestelyihin1.9.2025 15:30:10 EEST | Tiedote
Kaivokadun saneerausurakka alkaa tällä viikolla Maariankadun päässä. Läpikulku Kaivokadulle sulkeutuu töiden ajaksi. Tonttiliikenne kiinteistöille mahdollistetaan koko urakan ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme