Kati-Annika Ansas: Jos ei se tapa…
5.11.2024 08:45:00 EET | Avain | Blogi
Kati-Annika Ansas kirjoitti läheisen isoäitinsä viimeiset ajat kirjaan. Tällä tavoin hän tallensi rakkaan ihmisen ikuisesti itselleen. Isoäidin saattaminen loppuun oli raskasta monin tavoin. Ansas kuvaa Kustantamon kuulumisia -blogissa katkeria tuntemuksiaan: "Elin asioiden hoitamisen kuplassa, ja aloin pikku hiljaa kadota itseltäni." Päätöstili-kirja (Avain) ilmestyi syksyllä 2024.

"Enkä minä kysy enkä pyydä. Keneltäkään.
Minähän olen se, johon muu sukupuu isoäidin kuolemassa luottaa.
Minä hoidan asiat. Minut on ohjelmoitu tekemään oikein.
Minun suruni sivuutetaan, koska sitä ei voi olla, eikä tuota illuusiota sovi rikkoa."
Kati-Annika Ansas, Päätöstili
Isoäidin vointi pysynyt ennallaan. Iho alkanut punoittaa, johon nyt hydrokortisonia. Juonut tänään kohtalaisen hyvin 850 ml, mutta ruokaa ei ole suostunut suuhun ottamaan. Ajoittain yrittänyt sanoja puhua ja silmiä jaksanut hetkittäin pitää auki.
Isoäidillä noussut tänään kuume ja vahva epäily on koronasta. Väsynyt on ja nukkuu, kuumelääkettä saa säännöllisesti.
Isoäidin vointi ennallaan, ajoittain virkeämpi, toisinaan taas väsyneempi.
Isoäiti enimmäkseen nukkuu, välillä raottelee silmiä. Kipulääkitystä on hieman tehostettu. Rauhallisesti hengittelee.
Sitten isoäiti kuoli.
Aloin kirjoittaa Päätöstiliä ensin ihan vain itselleni. Minun täytyi saada asiat ulos pääni sisältä, edes jollakin tavalla käsiteltyä, muuten olisin tukehtunut, hukkunut tai ratkennut liitoksistani. Kirjoittamisen myötä aloin törmätä kuolemaan myös taiteessa missä tahansa liikuinkin. Nämä teokset liukuivat osaksi tekstiä, ja huomaamatta siitä alkoi muodostua käsikirjoitus. Ikään kuin vahingossa. En ollut suunnitellut kirjoittavani kirjaa isoäitini kuolemasta.
Kirjoittaminen oli sekä helpottavaa että raskasta, helppoa että vaikeaa. Asioiden käyminen uudelleen läpi nosti pintaan tunteita, joita ei olisi halunnut enää tuntea. Surua, kiukkua, kateutta. Toisaalta elin keskellä sitä materiaalia, josta kirjoitin, joten minun ei tarvinnut etsimällä etsiä aineksia tekstiini, se kaikki oli jo olemassa ja ulottuvillani. Asiat täytyi vain saada sanoitettua.
Päätöstili on hyvin henkilökohtainen, teksteistäni henkilökohtaisin. Tietenkin jouduin kohtaamaan myös sen seikan, ettei kaikkea voi sanoa julkisesti ja painattaa kirjaan. Halusin silti olla mahdollisimman rehellinen, ainakin itselleni. Halusin kirjoittaa kokemuksistani kaunistelematta, niin kuin ne minulle näyttäytyivät. Kuten teoksen esipuheessa mainitaan, se on minun versioni isoäitini kuolemasta. Hänet on talletettu paperille kansien väliin, hän on tallessa.
Hidas pois hiutuminen oli kaikkein pahinta. Sillä eihän kenenkään kuolemaa ole lupa toivoa. Sehän kuulostaa aivan hirveältä. Ja silti, kun isoäidin varpaat mustuivat kuolioon ja selkä hiertyi makuuhavoille, toivoin, että se jo päättyisi, elämä. Olisin halunnut, että hänen viimeiset vuotensa olisivat olleet ihmisarvoisesti arvokkaammat.
Olen ottanut motokseni Haloo Helsinki! -yhtyeen kappaleen Vapaus käteen jää: Jos ei se tapa, niin se todellakin hajottaa. Kuoleminen Suomessa on työlästä ja kallista. Taistelu byrokratiaa vastaan uuvuttaa, varsinkin nykyisen tietosuojalain piirissä, jossa asioiden hoitaminen on paikoin käsittämättömän vaikeaa. Minulla ei isoäitini lapsenlapsena ollut oikeuksia tehdä juuri mitään. Pystyin esimerkiksi maksamaan laskuja ainoastaan pankin maksukuorilla, joista pankki veloitti 2,5 euroa per lasku. Kuolema tuntui silkalta rahastukselta, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.
Elin asioiden hoitamisen kuplassa, ja aloin pikku hiljaa kadota itseltäni. Jäljelle jäivät katkeruus ja kateus. Molemmat mielletään negatiivisiksi tunteiksi, joita ei ole suotavaa tuntea. Tässä yhteiskunnassa pitäisi olla positiivinen ja alati pärjäävä yksilö, somemaailman ihannenainen. Ajatusta miksi aina minä ei ole lupa sanoa ääneen, itsesääli on itsekeskeistä ja kiellettyä. Se taas lisää entisestään surua, joka puolestaan lisää katkeruutta, ja niin edelleen.
Kirjoittaminen helpotti. Syntyi tarina. Myös tämä runovideo on tehty tuolloin, loppuvuodesta 2022, kun isoäiti alkoi jo olla huonona:
https://nokturno.fi/poem/putoaminen/
Kun näin jälkeenpäin katson sitä, näen selkeästi, että käsittelen siinä isoäidin asioiden hoitamiseen liittyviä tuntoja. Välillä tunsin putoavani. Pisarat eivät lankea, ne pieksevät.
Nyt on syksy 2024. Vaahterat helkkyvät keltaisen ja punaisen kaikissa sävyissä, lehtiä sataa tuulessa maahan, Päätöstili on julkaistu. Olen kuullut, että monet ovat itkeneet lukiessaan sitä. Toivottavasti se on tuonut lukijoilleen myös lohtua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappaleet
info@avain.netVilja Kujanpääviestintäjohtaja
viestintä
Kuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Avain
Onnellisten loppujen kakkuja -kirja juhlistaa naiskirjailijoita ja nimikkokakkuja21.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Anna Hiljapuron Onnellisten loppujen kakkuja – Naiskirjailijoita ja nimikkokakkuja juhlii tunnettuja naiskirjailijoita. Kirjallisuushistorian innoittamien kakkureseptien lisäksi teos tarjoaa kiinnostavan lukumatkan kirjailijoiden elämään ja tuotantoon. Pienoiselämäkerrat ja kakkujen syntytarinat tekevät eläviksi rohkeat naiset klassikkoteosten takana.
Maarit Leskelä-Kärki kirjoitti kirjan Minna Krohnin elämästä15.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Maarit Leskelä-Kärjen kirjoittama teos Pääskysen laulu ja hiljaiset surut. Minna Krohnin muistettu ja kerrottu elämä kertoo historian unohtaman Krohnin tarinan. Se on kirja äideistä ja tyttäristä, eletystä elämästä, sairauksista ja kuolemasta, muistoista ja muistamisesta yli sadan vuoden ajalta.
Henri Hyppösen Kuka meistä on normaali? on omakohtainen teos ADHD:sta10.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kuka meistä on normaali? on Henri Hyppösen omaelämäkerrallinen tietokirja ADHD:sta, ajattelun kirjosta ja sosiaalisista rajoista. Teos on värikäs ja hyvin argumentoitu puheenvuoro, joka sysää lukijan katsomaan toisin.
Varpu Erosen Pikkupieni ja neulottu puutarha on ylistys mielikuvitukselle8.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Varpu Erosen Pikkupieni ja neulottu puutarha -kirja on ylistyslaulu lapsen luovuudelle ja mielikuvitukselle. Kauniisti kuvitetun kuvakirjan taustana on lapsen leikkien herkkävaistoinen havainnointi.
Tanja Brummerin Mitä en kertonut kenellekään on romaani ystävyydestä ja rakkaudesta7.9.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Tanja Brummerin esikoisromaani Mitä en kertonut kenellekään on romaani puolen elämän pituisesta ystävyydestä, nuoruuden kaupungista, valosta ja varjosta. Se on myös tarina kaikkein suurimmasta, rakkaudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


