KHO arvioi louhinnan ja murskauksen meluvaikutuksia katselmuksella Vantaalla
5.11.2024 15:56:17 EET | Korkein hallinto-oikeus | Tiedote
Korkeimman hallinto-oikeuden tänään Vantaan Seutulassa järjestämällä katselmuksella on tarkoitus selvittää kiviaineksen louhinnan ja murskauksen meluvaikutuksia.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Peab Industri Oy:lle maa-ainesten ottoluvan kalliokiviainesten ja moreenin otolle sekä ympäristöluvan louheen ja asfaltin murskaamolle ja asfalttijätteen varastoinnille Vantaan Seutulassa sijaitsevalle kiinteistölle.
Vaasan hallinto-oikeus on hylännyt aluehallintoviraston päätöksestä tehdyt valitukset.
Asiassa on haettu valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Muutoksenhakijoina ovat Vantaan ympäristönsuojeluviranomainen sekä Seutulan kyläyhdistys ry ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry.
Asiaa ei ratkaista katselmuksella
Katselmuksen tarkoituksena on tehdä havaintoja suunnitellun hankealueen ympäristöstä ja hankealueen liittymisestä lähialueella sijaitsevaan Kiilan teollisuuskeskittymään. Havaintoja tehdään erityisesti niistä ympäristön ominaispiirteistä, joilla on merkitystä arvioitaessa hankkeen meluvaikutuksia mahdollisiin häiriintyviin kohteisiin.
Katselmukselle on kutsuttu valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta pyytäneet muutoksenhakijat, viranomaiset sekä muut asianosaiset. Korkeimmasta hallinto-oikeudesta katselmukselle osallistuvat ratkaisukokoonpanon jäsenet sekä asian esittelijä.
Asiaa ei ratkaista katselmuksella, vaan myöhemmin korkeimman hallinto-oikeuden istunnossa. Ratkaisu perustuu katselmushavaintojen lisäksi asiassa aikaisemmin saatuun kirjalliseen selvitykseen.
KHO järjestää katselmuksia harvoin
Korkein hallinto-oikeus tekee tarvittaessa katselmuksia esimerkiksi yhteiskunnallisesti, kulttuurisesti ja luonnonsuojelullisesti tärkeissä asioissa. Katselmuksessa oikeuden jäsenet pystyvät paikan päällä arvioimaan ja tekemään havaintoja esimerkiksi maisemasta, luonnonesiintymistä tai rakennuksista. Tarkoitus on, että oikeus saa mahdollisimman kattavan näkemyksen päätöksenteon tueksi.
Korkein hallinto-oikeus järjestää katselmuksia harvoin, vain muutamia vuosittain. Katselmus ei ole suullinen käsittely, mutta osapuolet voivat sen yhteydessä kiinnittää oikeuden jäsenten huomiota tärkeinä pitämiinsä näkökohtiin. Korkeimman hallinto-oikeuden käsittely on pääasiassa kirjallista.
Yhteyshenkilöt
Jasmin Tagviestintäsuunnittelija / kommunikationsplanerarekorkein hallinto-oikeus / högsta förvaltningsdomstolen
Puh:029 5640 211etunimi.sukunimi@oikeus.fiKorkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta6.11.2026 09:12:32 EET | Päätös
Asiassa oli kysymys siitä, oliko muutoksenhakijalla, jolle oli annettu ensihoitoa hätäkeskukselle tehtyjen ilmoitusten seurauksena, oikeus saada hätäilmoituksista tehdyistä tehtäväraporteista sellaiset tiedot, jotka yksilöivät ilmoitusten tekijän.
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee perintöveroa5.11.2026 09:20:38 EET | Päätös
A ja B olivat vuonna 2025 kuolleen E:n rintaperilliset. E:llä oli vakuutusyhtiössä säästöhenkivakuutus, jonka edunsaajamääräyksenä oli ”lapset”. A aikoi luopua osuudestaan henkivakuutuskorvaukseen. A:n lapset C ja D aikoivat ottaa osuutensa korvauksesta vastaan osittain siten, että he kummatkin luopuvat korvauksesta 19 999 euroa ylittävin osin. C:llä oli kaksi ja D:llä kolme lasta.
KHO:n muu päätös, joka koskee poikkeamista rakentamisessa (kylpylähotellirakennus, Helsinki)4.11.2026 09:14:26 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus myönsi poikkeamista rakentamisessa koskevassa asiassa Töölön kaupunginosat – Töölö ry:lle ja Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry:lle valitusluvan osittain ja tutki asian niiden valitusperusteiden osalta, jotka koskevat Helsingin maankäyttöjohtajan poikkeamispäätöksen lainmukaisuutta. KHO kumosi hallinto-oikeuden päätöksen edellä mainittujen yhdistysten valituksen hylkäämisestä sekä Helsingin maankäyttöjohtajan poikkeamispäätöksen. KHO hylkäsi muilta osin ja Asunto-osakeyhtiö Taivalkulman, Asunto Oy Merikannontie 3:n ja Kiinteistö Oy Töölön Kylätalo Hietsun tekemänä valituslupahakemukset. KHO hylkäsi Soulmade Finland Oy:n poikkeamishakemuksen. Helsingin maankäyttöjohtaja oli myöntänyt Soulmade Finland Oy:lle luvan poiketa alueella voimassa olevasta asemakaavasta kylpylähotellin rakentamiseksi Etu-Töölössä sijaitsevalle kiinteistölle. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 4.11.2026
KHO:n ennakkopäätös, joka koskee asiakirjajulkisuutta4.11.2026 09:13:46 EET | Päätös
Asiassa oli kysymys Maahanmuuttoviraston kansalaisuushakemusten automaattiseen ratkaisumenettelyyn liittyvien käsittelysääntöjen yleisöjulkisuudesta.
KHO:n muu päätös, joka koskee asemakaavan valituslupahakemusta (Kasarmitorin liikerakennuksen korvaamisen korkeammalla toimisto- ja liikerakennuksella mahdollistava asemakaavan muutos, Helsinki)3.11.2026 09:19:58 EET | Päätös
Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Asunto Oy Sturio Bostads Ab:n ja sen kolmen asiakumppanin sekä ICOMOSin Suomen osasto ry:n ja Helsinki-Seura ry:n valituslupahakemukset hallinto-oikeuden päätöksestä, joka koski asemakaavan muutosta, joka mahdollistaa Kasarmitorilla sijaitsevan nykyisen kaksikerroksisen liikerakennuksen purkamisen ja sen korvaamisen uudella kolmikerroksisella toimisto- ja liikerakennuksella. Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla. KHO 3.11.2026 T 3006
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme