Aluehallitus 5.11.2024: asiakasmaksumuutoksista esitys aluevaltuustolle
5.11.2024 17:06:57 EET | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Valtioneuvoston aie leikata hyvinvointialueilta ennakollisesti asiakasmaksujen noston tuomat tulot ohjaa Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) korottamaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Aluehallitus aloitti myös ensi vuoden talousarvion käsittelyn.

Varhan aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että valtuusto hyväksyy hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen asiakasmaksut vuodelle 2025. Syynä asiakasmaksujen korotusesitykseen on se, että valtioneuvosto päätti syyskuussa asiakasmaksuasetuksen muutoksista. Muutoksen myötä perusterveydenhuollon asiakasmaksujen nousu olisi pääsääntöisesti 22,5 prosenttia ja erikoisterveydenhuollon maksujen 45 prosenttia.
Asiakasmaksujen korotusten tavoitteena on sopeuttaa Suomen julkista taloutta yhteensä 150 miljoonalla eurolla. Hyvinvointialueiden rahoituslakia ollaan muuttamassa siten, että hyvinvointialueiden rahoituksesta leikataan asiakasmaksujen laskennallisia korotuksia vastaava summa 150 miljoonaa euroa. Asiakasmaksuasetuksen muutoksella korvataan valtionrahoituksen vähennystä.
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella esitetään käytettäväksi asiakasmaksuasetuksen piiriin kuuluvissa asiakasmaksuissa asetusmuutoksessa määrättyjä maksimihintoja. Varsinais-Suomen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksutuotot ovat vuoden 2025 talousarviovalmistelussa 162 miljoonaa euroa. Talousarvion valmistelussa on tavoitteena asiakasmaksutuottojen kasvu 13 miljoonalla eurolla.
Talous kohenee hitaasti
Aluehallitus merkitsi tiedokseen Varhan vuoden 2024 kolmannen osavuosikatsauksen ja esittää aluevaltuustolle hyväksyttäväksi talousarviomuutosta. Tammi-syyskuun talouden seurantatietojen pohjalta laadittu tulosennuste ennakoi hyvinvointialueen alijäämäksi muodostuvan 158,9 miljoonaa euroa, kun puolivuotiskatsauksessa alijäämäksi arvioitiin 161,7 miljoonaa. Kuluvan vuoden talousarviossa alijäämäksi hyväksyttiin 84,7 miljoonaa euroa. Muutetussa talousarviossa, jonka hyväksymistä valtuustolle esitetään, 2024 tilikauden alijäämä on 156,5 miljoonaa euroa.
Keväällä päätetyt talouskehityksen lisäoikaisutoimet eivät ole vielä ehtineet heijastua talouden kehitykseen, joten lisätoimien vaikutukset painottuvat vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Myönteisiä kustannuskehityksen taittumisen merkkejä on selkeästi nähtävillä erityisesti sairaalapalvelujen tulosalueella. Vastapainona on edelleen kasvaneet toimintakuluarviot toisilla tulosalueilla.
Ensi vuoden talousarvion käsittely alkoi
Aluehallitus aloitti myös vuoden 2025 talousarvion ja taloussuunnitelman käsittelyn vuosille 2025–27. Hyvinvointialueiden valtion rahoitusta vuodelle 2025 korjataan vuoden 2023 rahoituksen ja nettokustannusten erotuksella ns. jälkikäteistarkistuksella. Tämän vuoksi hyvinvointialueiden valtionrahoitus kasvaa merkittävästi vuodelle 2025. Varhan valtionrahoitus kasvaa ennakkotietojen perusteella 260,9 miljoonalla euroa ja talousarviota valmistellaan 55,1 miljoonalla ylijäämäiseksi.
-Rahoituksemme kasvaa. Yhdessä tuottavuus- ja taloudellisuusohjelman toimeenpanon kanssa ne mahdollistavat sen, että ensi vuonna talouden suunta kääntyy, hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen pohtii.
Aluehallitus päättää talousarvioesityksestään aluevaltuustolle 19.11.2024 kokouksessaan.
Aluehallitus päätti myös organisaatiomuutokseen liittyvistä säästöistä. Niistä lähetetään erillinen tiedote. Vastaus valtuustoaloitteeseen koskien yhteistoimintaa hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi palautettiin valmisteluun. Oikaisuvaatimusta omaishoidon palvelusetelituottajaksi hyväksymistä koskevasta kielteisestä hankintaneuvottelupäällikön päätöksestä ei palautettu valmisteluun, kuten tässä tiedotteessa virheellisesti aiemmin kirjoitettiin.
Muut kuin tässä mainitut asiakohdat päätettiin esityslistan mukaisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sanna VauranojaAluehallituksen puheenjohtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 306 6129sanna.vauranoja@varha.fiTarmo MartikainenHyvinvointialueen johtajaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 558 4579tarmo.martikainen@varha.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha frågar invånarna i Egentliga Finland: hur önskar du delta i utvecklingen av social-, hälso- och räddningstjänsterna?20.3.2026 14:25:42 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde uppdaterar sin delaktighetsplan. Alla i Egentliga Finland bjuds in att dela med sig av sina åsikter och delta i en invånarenkät.
Varha kysyy varsinaissuomalaisilta: miten haluat osallistua sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen kehittämiseen?20.3.2026 14:25:42 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue päivittää osallisuussuunnitelmaansa. Kaikki varsinaissuomalaiset kutsutaan antamaan oma näkemyksensä ja vastaamaan asukaskyselyyn.
Räddare från Egentliga Finlands räddningsverk och Varhas prehospitala akutsjukvård utbildas i hot från kemikalier och strålning – medietillfälle fredagen den 20.3.19.3.2026 10:22:00 EET | Pressmeddelande
Räddningsinstitutet ordnar denna vecka i Nådendal en utbildning för yrkesverksamma inom räddningsväsendet och den prehospitala akutsjukvården. Utbildningen fokuserar på beredskap för hot och olyckor som orsakas av kemiska, biologiska, radiologiska och nukleära ämnen.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen pelastajia ja Varhan ensihoitajia koulutetaan kemiallisten aineiden ja säteilyn uhkiin – mediatilaisuus perjantaina 20.3.19.3.2026 10:22:00 EET | Tiedote
Pelastusopisto järjestää tällä viikolla Naantalissa pelastusalan ja ensihoidon ammattilaisille koulutuksen, jossa käydään läpi varautumista kemiallisten, biologisten, säteilyn ja ydinaineiden aiheuttamiin uhkiin ja onnettomuuksiin.
Inbjudan till pressträff: Varhas bokslut och verksamhetsberättelse för 2025 är klara18.3.2026 14:10:09 EET | Pressinbjudan
Välfärdsområdesstyrelsen behandlar Varhas bokslut för 2025 vid sitt sammanträde den 23 mars.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme