S-Pankki Oyj

Kuuntelimme suomalaisia – rahastojen palkkiot saivat kyytiä

Jaa

7.11.2024 alkaen yhä useammat S-Pankki-rahastot ovat olleet saatavilla ilman merkintä- ja lunastuspalkkiota. S-Pankin tavoitteena on selkeyttää ja yksinkertaistaa rahastojen hinnoittelua ja mahdollistaa rahakkaampi huominen kaikille asiakasomistajille.

Nuori hymyilevä nainen, joka näkyy rintakehästä ylöspäin. Naisen kasvot ovat kameraan päin ja katse suunnattuna vasemmalle. Taustana on harmaa syyskeli ja naisen hiukset hulmuavat tuulessa vasemmalle poskelle. Hänellä on tummanpunainen pipo, harmaa huppari sekä keltainen sadetakki.

S-Pankin teettämän Suomalaisten taloustaidot -kyselytutkimuksen mukaan vain noin puolet suomalaisista säästää säännöllisesti. Erityisesti nuoret kokevat säästämisen ja sijoittamisen aloittamisen hankalaksi. Lisäksi joka kuudes suomalainen toivoisi voivansa säästää, mutta taloudelliset realiteetit estävät sen. Syitä tähän ovat muun muassa korkeat elinkustannukset ja epävarmuus henkilökohtaisessa taloudessa.

Kaikkien suomalaisten vaurastumisen kannalta on tärkeää, että yhä useampi voisi aloittaa säästämiseen ja sijoittamiseen matalalla kynnyksellä. S-ryhmässä osuustoiminnallisuuteen kuuluu laadukkaiden palveluiden ja etujen tuottaminen asiakasomistajille. Sama periaate on ohjannut myös S-Pankin rahastojen hinnaston kehitystä ja rahastosäästämisestä on pyritty tekemään mahdollisimman helppoa ja edullista.

”Useat rahastomme ovat olleet tähänkin saakka asiakkaiden saatavilla ilman merkintä- tai lunastuspalkkioita. Nyt pääsemme madaltamaan säästämisen aloittamisen kynnystä entisestään ja toivon mukaan kannustamme erityisesti nuoria asiakasomistajia rahastosäästämisen pariin”, kertoo S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtaja Teri Heilala.

S-Pankin osake- ja korko- ja varainhoitorahastot tarjotaan asiakkaille ilman merkintä- ja lunastuspalkkiota. 7.11.2024 alkaen sama edullinen hinnoittelu koskee myös seuraavia sijoitusrahastoja:

  • S-Pankki Eurooppa Osake
  • S-Pankki Fenno Osake
  • S-Pankki Fossiiliton Eurooppa ESG Osake
  • S-Pankki High Yield Eurooppa ESG Korko
  • S-Pankki Ilmastotavoite Maailma Osake
  • S-Pankki Kehittyvät Markkinat ESG Osake
  • S-Pankki Kehittyvät Markkinat Korko
  • S-Pankki USA Osake

Muutokset hinnastossa eivät koske S-Pankki Passiivinen Eurooppa ESG Osake- ja S-Pankki Passiivinen USA ESG Osake -rahastoja eikä erikoissijoitusrahastoja.

Yhä useampi rahastosäästäjä valitse S-Pankin säästämisen ja sijoittamisen palvelut. S-Pankin rahastojen osuudenomistajien määrä kasvoi vuoden 2024 puolivuosikatsauksen mukaan jälleen markkinoita vahvemmin 417 000:een vuoden takaisesta 375 000:sta. Koko Suomen markkinoilla osuudenomistajien lukumäärä nousi noin 4,4 miljoonaan, kun vastaava luku vuotta aiemmin oli 4,1 miljoonaa.

”S-Pankin rahastojen osuudenomistajien määrä kasvaa hyvää tahtia. Rahastoraportin viimeisimpien lukujen mukaan osuudenomistajia on kolmanneksi eniten suomalaisista rahastoyhtiöistä”, Heilala toteaa.

S-Pankki kertoi toukokuussa 2023 ostavansa liiketoimintakaupalla Svenska Handelsbanken AB:n Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnot. Kauppa toteutuu marras-joulukuun vaihteessa. Sen myötä S-Pankkiin siirtyy noin 100 000 henkilöasiakasta, ja S-Pankista tulee Suomen neljänneksi suurin henkilöasiakaspankki. S-Pankista tulee myös Handelsbankenin rahastojen jakelija Suomessa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

S-Pankki

S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta S-Pankki Oyj

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye