Perhevapaauudistus on tuonut toivottuja tuloksia – yhä useammat isät hoitavat lasta kotona aiempaa pidempään
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi).
Perhevapaauudistus on tuonut kaksivuotisen siirtymäkautensa aikana toivottuja tuloksia. Uudistuksen myötä isien pitämien vanhempainrahapäivien määrä on lähes kaksinkertaistunut.
Perhevapaauudistuksen myötä vanhemmat voivat saada vanhempainrahaa yhteensä aiempaa useammalta päivältä. Uudessa mallissa molemmilla vanhemmilla on käytössään 160 päivää, joista 63 päivää voi luovuttaa toiselle vanhemmalle. Omaan käyttöön jää 97 päivää, joita ei voi siirtää toiselle vanhemmalle. Päiviä voi käyttää siihen saakka, kun lapsi täyttää 2 vuotta.
Uudistus tuli voimaan 4.9.2022. Nyt ensimmäiset uuden mallin aikana syntyneet lapset ovat täyttäneet 2 vuotta, ja voidaan nähdä, miten vanhemmat ovat käyttäneet vanhempainrahaa.
Perhevapaauudistuksella haluttiin tasata vanhempien käyttämien vanhempainrahapäivien määriä. Näin näyttää myös käyneen. Kelan tilastoista selviää, että 4.9.2022 tai sen jälkeen vuonna 2022 syntyneiden lasten isät ovat pitäneet keskimäärin 78 vanhempainrahapäivää. Vanhan lain mukaisen mallin aikana eli vuonna 2021 syntyneiden lasten isät ovat pitäneet keskimäärin 44 vanhempainrahapäivää ja vuonna 2020 syntyneiden lasten isät keskimäärin 41 vanhempainrahapäivää.
– Uusi malli korostaa yhteiskunnan arvoja pyrkimällä tasaamaan vanhempainvapaita, ja tilastojen mukaan suunta on tavoitteen mukainen. Toki moni asia vaikuttaa siihen, että isät pitävät enemmän vapaita. Perhevapaauudistus on varmasti yksi kehityksen suuntaan vaikuttaneista asioista, johtava asiantuntija Johanna Aholainen summaa.
Uudistuksen myötä perheet hakevat vanhempainrahaa yhä useammissa pätkissä. Kun vanhan lain mukaisen perhevapaamallin aikana hakemuksia tuli perheeltä usein kaksi, perhevapaauudistuksen mahdollistamien uusien joustojen myötä niitä tulee useampia.
– Perheet jakavat lapsen hoitoa tasaisemmin molemmille vanhemmille ja suunnittelevat vapaat pienemmissä pätkissä. Meille Kelaan tulee käsiteltäväksi yhdeltä perheeltä yhä useampia hakemuksia. Myös osittaisen vanhempainrahan suosio on kasvussa, Aholainen kertoo.
Kela seuraa perhevapaauudistuksen vaikutuksia ja viestii niistä myös jatkossa.
Yhteyshenkilöt
Johanna AholainenJohtava asiantuntijaKela
Puh:040 355 9309johanna.aholainen@kela.fiSiru KeskinenTilastoasiantuntijaKela
Puh:020 634 1372siru.keskinen@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
FPA:s styrelse lade fram sitt förslag till ny generaldirektör21.3.2025 12:37:48 EET | Pressmeddelande
FPA:s styrelse lade vid sitt sammanträde 21.3.2025 fram sitt förslag om FPA:s generaldirektör för FPA:s fullmäktige.
Kelan hallituksen esitys valtuutetuille Kelan pääjohtajasta21.3.2025 12:37:48 EET | Tiedote
Kelan hallitus teki esityksen Kelan pääjohtajasta kokouksessaan 21.3.2025 Kelan valtuutetuille.
I fortsättningen betalas FPA-ersättning för fysioterapi – ersättningarna för tandvård och vård som ges av gynekolog blir också större21.3.2025 07:58:10 EET | Pressmeddelande
Riksdagen har beslutat att utvidga FPA-ersättningarna för kostnader för privat hälso- och sjukvård från 1.5.2025. Utvidgningen gäller fysioterapi och tandvård samt undersökningar som utförts och vård som getts av en gynekolog.
Fysioterapiasta saa jatkossa Kela-korvausta – myös hammashoidosta ja gynekologin hoidosta enemmän korvausta21.3.2025 07:58:10 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Eduskunta on päättänyt laajentaa yksityisen terveydenhuollon kustannuksista maksettavia Kela-korvauksia 1.5.2025 alkaen. Laajennukset koskevat fysioterapian ja hammashoidon sekä gynekologin tutkimuksen ja hoidon korvaamista.
Kela reimbursement to be introduced for physiotherapy – reimbursements for dental care and gynaecologists' fees to be increased21.3.2025 07:58:10 EET | Press release
Parliament has decided on expanded Kela reimbursement for private healthcare costs from 1 May 2025 onwards. The expansion affects physiotherapy, dental care and gynaecological examinations and treatment.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme