Ranskalainen urkumusiikki innosti etsimään luovuutta suomalaisessa jumalanpalveluksessa
Anna Pulli-Huomo löysi tohtorintutkinnossaan uusia näkökulmia siihen, miten musiikki voi vahvistaa osallisuuden kokemusta jumalanpalveluksessa.

Viisi jumalanpalvelusta, viidet urut
Pulli-Huomon tohtorintutkintonnon taiteellisen osiot järjestettiin viidessä eri kirkossa, viisillä erilaisilla uruilla jumalanpalveluksissa, jotka toteutettiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käsikirjan mukaan. Käytetty musiikki valittiin kunkin ajankohdan teemojen mukaan. Tilaisuudet heijastelivat kirkkovuoden tärkeitä ajankohtia, kuten helluntaita ja pääsiäistä. Niiden musiikki pohjautui ranskalaisen 1800–1900-lukujen urkumusiikin perinteeseen, jossa myös improvisaatiolla on keskeinen rooli.
Perinteisesti suomalainen luterilainen jumalanpalvelusmusiikki on pohjautunut saksalaiseen traditioon.
"Yhdistin tutkimuksessani ranskalaisen urkumusiikin rikkaan perinteen suomalaiseen jumalanpalveluselämään. Urkurina halusin lähteä etsimään uusia tapoja käyttää urkuja kirkkovuoden erilaisissa jumalanpalveluksissa", Pulli-Huomo kertoo.
”Havaitsin tutkimuksessani, että vieraasta kulttuurista ja kirkkokunnasta lähtöisin oleva urkumusiikki korostaa musiikin roolia osana jumalanpalvelusta. Urkujen merkitys liturgiassa voisi olla nykyistä suurempikin”.
Improvisaatio luovuuden välineenä
Pulli-Huomo havaitsi tutkimuksessaan, että urkuri voi rikastuttaa jumalanpalvelusta improvisaation ja musiikillisten elementtien avulla. Hän kertoo löytäneensä itselleen improvisaatiosta uudenlaisen luovuuden välineen, jolla rakentaa liturgisia kokonaisuuksia, jotka huomioivat jumalanpalveluksen konteksti ja siihen osallistuva yhteisö.
Tutkimus osoittaa, että taiteen välinein voidaan laajentaa vuorovaikutuksen ja osallisuuden kokemuksen käsitteitä osana jumalanpalvelusta.
"Urkurina olen jatkuvassa vuorovaikutuksessa jumalanpalveluksen sisällön, tilan ja ihmisten kanssa. Hengittävä soitto, jossa urkuri soittaa elävästi ja tilanteen mukaan, on olennainen osa tätä vuorovaikutusta. Tavoitteena oli luoda tiivis yhteys liturgian ja musiikin välillä. Urkuri voi musiikin avulla luoda syvempää yhteyttä kirkkovuoden pyhän aiheisiin ja jumalapalvelusyhteisöön," Pulli-Huomo kuvailee.
Anna Pulli-Huomon kirkkomusiikin alaan liittyvä tohtorintutkinto "Venez Esprit-Saint, et envoyez-nous du ciel un rayon de votre lumière – ranskalaisen liturgisen urkumusiikin soveltaminen suomalaisessa jumalanpalveluksessa" tarkastetaan 23.11.2024 klo 12 alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anna Pulli-Huomo
anna.pulli-huomo@uniarts.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Johtajanimityksiä Taideyliopistossa: Ossi Naukkarinen valittiin tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi, Kaisa Rönköstä Sibelius-Akatemian dekaani12.6.2025 14:03:58 EEST | Tiedote
Molemmat johtajat valittiin tehtäväänsä viisivuotiskaudeksi. Taideyliopiston hallitus teki valinnat kokouksessaan 12.6.
Konstuniversitetet antog 364 nya studerande våren 202528.5.2025 09:39:51 EEST | Tiedote
Konstuniversitetet antog 364 nya grundexamensstuderande, varav 43 till Bildkonstakademin, 243 till Sibelius-Akademin och 78 till Teaterhögskolan.
Taideyliopistoon valittiin 364 uutta opiskelijaa keväällä 202528.5.2025 09:15:29 EEST | Tiedote
Uusia opiskelijoita valittiin 43 Kuvataideakatemiaan, 243 Sibelius-Akatemiaan ja 78 Teatterikorkeakouluun.
Johanna Ehrnrooth -palkinto kuvataiteilija Alena Tereshkolle20.5.2025 17:17:29 EEST | Tiedote
Taideyliopiston tukisäätiön myöntämän palkinnon tarkoituksena on tukea nuorten kuvataiteilijoiden kansainvälistymistä sekä siirtymävaihetta opinnoista ammattiuralle. 10 000 euron arvoisen palkinnon saaja valitaan vuosittain Kuvan kevät -maisterinäyttelyn taiteilijoiden joukosta.
Kustannusten nousu ja yleisön ostovoiman heikkeneminen huolestuttavat rytmimusiikkifestivaaleja15.5.2025 15:45:00 EEST | Tiedote
Kotimaisten rytmimusiikkifestivaalien määrä nousi uuteen ennätykseen vuonna 2023, mutta käyntimäärät ja taloudellinen kannattavuus jäivät pandemiaa edeltävistä vuosista. Varsinkin pienet festivaalit kamppailevat kustannuspaineiden ja epävarman kysynnän kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme