Väitös: Musiikkikorkeakouluilla tärkeä rooli sosiaalisen kestävyyden edistämisessä
12.11.2024 16:32:00 EET | Taideyliopisto | Tiedote
Outi Niemensivu on väitöstutkimuksessaan selvittänyt, miten taideyliopistojen kansainvälistymisen ja sosiaalisen kestävyyden periaatteet kohtaavat ja toteutuvat paikallisessa kulttuuren välisessä kontekstissa.

Niemensivu on tutkinut, miten musiikkikorkeakoulut edistävät sosiaalista hyvinvointia, moninaisuutta, inkluusiota ja oikeudenmukaisuutta erilaisuuden kohtaamisen kautta. Väitöskirjassaan hän analysoi Helsingin Taideyliopiston ja Grazin musiikin ja esittävän taiteen yliopiston toimintaa.
Sosiaalinen kestävyys edellyttää strategisia muutoksia yliopistoissa
Taideyliopistot voivat osana yhteiskunnallista tehtäväänsä vaikuttaa positiivisesti erilaisista kulttuureista tulevien ihmisten vuorovaikutukseen ja yhteenkuuluvuuteen. Niemensivu toteaa tutkimuksessaan kuitenkin, että musiikkikoulutuksen tulee uudistua, jotta se voi tukea sosiaalista kestävyyttä. Tämä edellyttää strategisia muutoksia - muun muassa musiikin korkeakoulutuksessa vallitsevan länsimaisen klassisen musiikin keskeisen aseman kyseenalaistamista.
"Perinteinen musiikkikoulutus tarvitsee uusia näkökulmia, jotta se voi toimia sosiaalisesti kestävästi. On tärkeää lisätä yhteistyötä paikallisten yhteisöjen ja muiden sidosryhmien kanssa, jotta saavutetaan aitoja muutoksia," Niemensivu toteaa.
Sosiaalisesti kestävä kansainvälisyys taideyliopistoissa on vielä pistemäistä
Sibelius Akatemiassa sosiaalinen kestävyys on tunnetumpi käsite kuin Grazin taideyliopistossa, jossa kansainvälisiä opiskelijoita on huomattavasti enemmän. Niemensivu toteaa, että sosiaalista kestävyyttä kaikkineen on tutkittu melko vähän.
Tutkimuksessa erottuu Sibelius-Akatemian Global Music –koulutus, mutta muutoin sosiaalisesti kestävä kansainvälisyys toteutuu melko pistemäisesti. Molemmissa yliopistoissa on toiveita tiiviimpään vuorovaikutukseen yhteiskunnan kanssa, mutta muutos on hidasta. Niemensivu esittää, että suuri kansainvälisten opiskelijoiden määrä saattaa jopa haitata sosiaalisen kestävyyden toteutumista.
"Ulkomailta Suomeen tai muualle tulleet opiskelijat ovat investoineet aikaa ja rahaa opinnoissa pärjäämiseen, eikä heillä välttämättä riitä intoa verkostoitua esimerkiksi paikallisten kansainvälisten yhteisöjen kanssa. “
Tutkimuksessaan Niemensivu huomauttaa, että taideyliopistot haluavat panostaa diversiteettiin, mutta todellisuudessa opiskelijoiden tausta on hyvin homogeeninen. Esimerkiksi afrikkalaistaustaisia opiskelijoita ei kummassakaan yliopistossa juuri näy. Sibelius-Akatemiassa Global music –koulutus rikkoo perinteisen kaavan, jossa opiskelijoiden oletetaan tuntevan länsimainen musiikkiperinne ja osaavan esimerkiksi lukea nuotteja.
“Maailmanmusiikin lisäksi populaarimusiikin opiskelumahdollisuus saattaisi tuoda musiikin korkeakoulutukseen toivottua diversiteettiä. Tärkeää olisi, että opiskelijat oppisivat jo opintojensa aikana ymmärtämään, miten sosiaalista kestävyyttä voi edistää.”
Outi Niemensivun taidejohtamisen alaan kuuluva väitöskirja "Internationalization of Arts Universities – Towards Social Sustainability" tarkastetaan 30. marraskuuta 2024 Helsingin Musiikkitalon Black Box -salissa 30.11.2024 klo 12.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi Niemensivu
outi.niemensivu@uniarts.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Helsinkiläislapset saavat kuulla sävellyksensä ammattimuusikoiden esittämänä konsertissa maaliskuussa9.3.2026 15:08:00 EET | Tiedote
Kohtaamisia-konsertti huipentaa Hietakummun ala-asteen koulun lasten musiikillisen matkan soitinten maailmaan.
Helmi Vesa -pianokilpailun palkinnot on jaettu8.3.2026 16:25:05 EET | Tiedote
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille järjestettävä kilpailu käytiin 15. kertaa 5.-8. maaliskuuta 2026 Helsingissä.
När scenens språk blev en maktfråga: ny forskning om sena 1800-talets operastrid i Helsingfors5.3.2026 14:41:57 EET | Pressmeddelande
Varken finlandssvenskan eller finskan var då självklara som scenspråk. Ulla-Britta Broman-Kananens nya bok Operan som trojansk häst för en inhemsk teateridé i Helsingfors undersöker operans roll i Finland i relation till språk, språkpolitik och nationsbygge under 1870- och 1880-talen.
Sibelius-Akatemian Helmi Vesa -kilpailu juhlistaa nuoria pianotaitureita maaliskuussa 202625.2.2026 12:47:00 EET | Tiedote
Kilpailu on järjestetty Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoille vuodesta 1986 lähtien.
Uusi tutkimus paljastaa: suomalaisten urkurien kansainvälisyys alkoi jo 1860-luvulla ja sen vaikutukset näkyvät opetuksessa ja tutkimuksessa edelleen10.2.2026 15:51:29 EET | Tiedote
Uutta lähdeaineistoa hyödyntävä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian tutkimusjulkaisu Suomalaisten urkurien opintomatkoja 1860-luvulta 1950-luvulle osoittaa, että suomalaiset urkurit hakivat vaikutteita ja verkostoja Euroopasta jo varhain.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme