Osavuosikatsaus: Taloustilanne ja palveluiden saatavuus säilyneet ennallaan
6.11.2024 15:02:57 EET | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Hyvinvointialueen talousseurannassa ja siihen pohjautuva talouskehityksen ennustamisessa on päästy aiempaa vakaammalle pohjalle. Syyskuun tietoihin perustuvan osavuosikatsauksen perusteella tämän vuoden alijäämäksi ennustetaan edelleen 68,9 miljoonaa euroa, mikä ylittää talousarvion 51 miljoonalla eurolla.
Alijäämästä valtaosa koostuu asiakaspalvelujen ostoista. Ostopalvelutyöryhmän ohjeistukset ja linjaukset näkyvät jo ennusteessa, vaikka ostopalvelukokonaisuuden haasteiden ratkaiseminen vaatii hyvinvointialueelta pitkäjänteistä työskentelyä.
-Pirkanmaan hyvinvointialue sijoittuu kansallisesti edelläkävijöiden joukkoon, ja näkymät ovat verrattain valoisat. Vuosien 2023–2024 ennustettu alijäämä on maan pienimpien joukossa ja palvelujen uudistaminen etenee vahvasti. Siitä huolimatta sekä toiminnan että organisaation uudistaminen vaatii tulevina vuosina edelleen paljon työtä. Päätöksentekoon valmistunut monituottajuusohjelma on keskeisin keino, jolla pureudumme ostopalvelujen pitkäjänteiseen hallintaan, sanoo hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola.
Työvoiman vuokrakustannukset vähenevät
Osavuosikatsauksen mukaan henkilöstön saatavuus on yleisesti parantunut. Kuitenkin erityisesti sosiaalityöntekijöistä, lähihoitajista, psykiatreista ja pelastajista on edelleen pulaa kansallisesti. Henkilöstön tyytyväisyyskyselyn tulokset olivat samalla tasolla kuin edellisessä kyselyssä.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa työvoiman vuokrauksen kustannuksia on onnistuttu vähentämään noin kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. Ennusteen kohentuminen johtuu ennustettujen henkilöstökulujen ja palvelujen ostojen pienentymisestä.
Palvelut toimivat vaikka talous tiukentunut
Erikoissairaanhoidon asiakkaista 97 prosenttia on päässyt hoitoon hoitotakuun mukaisesti. Perusterveydenhuollossa 87 prosenttia on päässyt hoitoon hoitotakuun mukaisesti, suun terveydenhuollossa vastaavasti 83 prosenttia. Ikäihmisten ympärivuorokautisessa palveluasumisessa 97 prosenttia asiakkaista sai asumispaikan lakisääteisen kolmen kuukauden kuluessa. Pitkittyneen odotusajan syy on yleensä toive saada asumispaikka jostakin erityisestä yksiköstä.
Pelastustoiminnassa ja ensihoidossa ei ole vielä saavutettu toimintavalmiusajan tavoitetasoa, ja kehittämistoimet jatkuvat. Myös Tays Päivystys Acutan ajoittaiseen ruuhkautumiseen rakennetaan edelleen ratkaisuja.
Tukipalveluissa on kuluneena vuosineljänneksenä jatkettu uuden potilastietojärjestelmän käyttöönottoprojektia. Sosiaalipalvelujen asiakastietojärjestelmän käyttöönotto siirtyy vuodenvaihteen yli. Kuntien kanssa on jatkettu neuvotteluja palveluverkon mukaisten tilojen vuokrasopimuksista. Tukipalvelujen aiemmin päätetyt sopeutustoimet ovat alkaneet vaikuttaa kustannuksiin.
Katso aluehallituksen esityslista 11.11. verkossa https://pirha.cloudnc.fi/fi-FI/Toimielimet/Aluehallitus/Kokous_11112024
Yhteyshenkilöt
Sand JuhaniKonsernipalvelujohtaja
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiVirtanen PasiTalousjohtaja
Puh:040 779 9002Pirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaalla on jatkossa saatavilla laajemmin nepsy-ohjausta lasten ja nuorten perheille18.5.2026 09:44:08 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla käynnistyy uudenlainen nepsy-ohjauksen toimintamalli, joka tarjoaa matalan kynnyksen tukea lapsille, nuorille ja heidän perheilleen tilanteissa, joissa arjen toimintakykyä haastavat neurokehitykselliset vaikeudet. Tuki on suunnattu perheille, jotka kaipaavat konkreettisia keinoja arjen sujuvoittamiseen ja lapsen tai nuoren toimintakyvyn vahvistamiseen.
Pirkanmaan hyvinvointialue valitsi palveluntuottajat henkilöstön yhteisölliseen työhyvinvointitoimintaan15.5.2026 10:59:14 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue kilpailutti palveluntuottajat henkilöstön yhteisölliseen työhyvinvointitoimintaan, sillä hankintojen yhteenlaskettu arvo ylitti hankintalaissa määritellyn kynnysarvon.
Aluehallitus käsitteli osavuosikatsausta sekä sosiaali- ja potilasasiavastaavien vuosiraporttia11.5.2026 12:02:46 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli maanantaina sosiaali- ja potilasasiavastaavien vuosiraporttia ja merkitsi tiedoksi tammi-maaliskuun osavuosikatsauksen. Aluevaltuustolle esitetään muutoksia investointisuunnitelmaan. Osavuorokautisen kiertävän perhehoidon palkkiomallista tehtiin maanantaina yksimielinen päätös.
Pirkanmaan alueellinen turvallisuuskysely käynnistyy – asukkaiden kokemuksia hyödynnetään alueen turvallisuustyössä11.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialue käynnistää 11. toukokuuta koko Pirkanmaan laajuisen turvallisuuskyselyn, jolla selvitetään, miten alueen asukkaat kokevat arkensa turvallisuuden. Kyseessä on ensimmäinen koko maakunnan kattava turvallisuuskysely Pirkanmaalla.
Nyt on hyvä aika ottaa pneumokokkirokote – tarkista, kuulutko riskiryhmään8.5.2026 09:39:37 EEST | Tiedote
Pneumokokki on merkittävä taudinaiheuttaja. Se aiheuttaa keuhkokuumetta ja muita hengitystieinfektioita sekä vakavia sairaalahoitoa vaativia yleisinfektioita kuten verenmyrkytyksiä. Riskiryhmiin kuuluvat ovat oikeutettuja maksuttomaan pneumokokkirokotteeseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme