Hallituksen lakimuutos ajaa sosiaalityöntekijät pois alalta
Sosiaalityöntekijöiden pako hyvinvointialueilta kiihtyy ja alan kriisi syvenee, ennakoi Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia.

Järjestö on pettynyt eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöön, jossa kannatetaan sosiaalityöntekijöiden sijaisten kelpoisuusehtojen heikentämistä. Tämän toivotaan helpottavan sosiaalityöntekijöiden rekrytointia.
- Olemme turhautuneita, ettei sosiaalityöntekijöiden viestiä ole otettu tosissaan. Epäpätevien ohjaaminen on todellinen kuormitustekijä. Päättäjien pitää olla tietoisia siitä, että tämä muutos lisää sosiaalityöntekijöiden alanvaihtopohdintoja, sanoo Talentian yhteiskuntavaikuttamisen johtaja Jenny Suominen.
Ensi vuodesta tilapäisenä sosiaalityöntekijänä voi toimia mitä kirjavammalla koulutustaustalla, jos hallituksen esitys menee eduskunnassa läpi. Esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijän sijaisena saatetaan nähdä hallintotieteen opiskelija.
- Laillistettujen sosiaalityöntekijöiden pitää ohjata ja johtaa tilapäisiä laillistamattomia sosiaalityöntekijöitä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että laillistetun sosiaalityöntekijän on osallistuttava asiakastyöhön tilapäisen työntekijän rinnalla. Aika on pois omasta asiakastyöstä, Suominen sanoo.
Talentia pitää hyvänä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön kirjausta siitä, että valtioneuvoston on seurattava ja arvioitava huolellisesti tilapäisiä sosiaalityöntekijöitä koskevan lainsäädännön toimeenpanoa ja otettava saadut kokemukset huomioon, kun sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudistusta valmistellaan.
Talentia on tyytyväinen siitä, että sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kaikki oppositiopuolueiden edustajat pitivät sosiaalityöntekijöiden puolta ja vastustivat kelpoisuuksien heikentämistä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenny SuominenYhteiskuntavaikuttamisen johtaja
Puh:09 3158 6021jenny.suominen@talentia.fiTietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Lastensuojelulain uudistus uhkaa jäädä torsoksi, ellei palveluihin varata kunnollista budjettia16.6.2025 13:29:16 EEST | Tiedote
Hallitus valmistelee lastensuojelulain uudistusta kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa syksyllä 2025 annetaan esitys suljettujen kuntouttavien laitospalveluiden perustamisesta vaikeasti oireileville lapsille ja nuorille. Toisessa vaiheessa, vuonna 2026, tavoitteena on selkiyttää ja uudistaa lain rakenne ja sisältö, jotta lastensuojelu olisi vaikuttavampaa.
Talentia: Teknologiasääntely sosiaalihuollossa vaatii aikalisää6.6.2025 09:18:42 EEST | Tiedote
Hallituksen lakiesitys teknologian hyödyntämisestä sosiaalihuollossa sisältää vakavia puutteita. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia suosittaa, että lainvalmistelussa otetaan aikalisä.
Sosionomi YAMK -tutkinto luo vahvat edellytykset päiväkodin johtajan tehtävään15.5.2025 14:55:35 EEST | Tiedote
Sosionomi (YAMK) -tutkinnon suorittaneilla on täydet valmiudet toimia päiväkodin johtajana. Hallitus on alkanut koota työryhmää hallitusohjelmakirjausta edistämään.
Sopimukset syntyivät – palkkaohjelma edistää tasa-arvoa sosiaalialalla ja varhaiskasvatuksessa5.5.2025 23:38:25 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on tyytyväinen kuntien ja hyvinvointialueiden uusista työ- ja virkaehtosopimuksista. Talentian hallitus hyväksyi sopimukset maanantaina 5.5.2025.
Sosiaalialan ammattilaiset varoittavat: toimeentulotukiuudistus uhkaa syventää ongelmia29.4.2025 11:24:30 EEST | Tiedote
Toimeentulotukilakiin ehdotetut muutokset saavat tyrmäyksen Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian jäsenkyselyssä: Muutokset eivät lisää työllisyyttä eivätkä säästä yhteiskunnan kustannuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme