Sosiaali- ja terveydenhuollon kanteluiden määrä kasvussa Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa
Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon on tullut vireille tammi-lokakuussa 2024 yhteensä 491 sosiaali- ja terveydenhuollon kantelua. Kanteluita on tehty lokakuun loppuun mennessä enemmän kuin viime vuonna yhteensä. Kanteluiden määrä Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon on lisääntynyt viime vuosina.
Tänä vuonna vireille tulleista kanteluista 300 on terveydenhuollon kanteluita ja 191 sosiaalihuollon kanteluita. Etenkin terveydenhuollon kanteluiden määrä on noussut. Vuonna 2023 terveydenhuollonkanteluita tehtiin yhteensä 246 ja toissa vuonna niitä kirjattiin 235.
"Terveydenhuollon kanteluista suuri osa koskee hoidon tai palvelun laatua ja sisältöä sekä hoitoon pääsyä hoitotakuusäännösten perusteella tai yleensäkin hoidon saatavuutta”, kertoo terveydenhuoltoyksikön päällikkö Pasi Hirvikoski Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta.
Lain mukaan kiireetön erikoissairaanhoito täytyy aloittaa viimeistään kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun hoidon tarve on todettu. Tällä hetkellä voimassa olevan lainsäädännön mukaan perusterveydenhuollossa kiireettömään hoitoon on päästävä viimeistään 14 vuorokaudessa ja suun terveydenhuoltoon kolmessa kuukaudessa.
Sosiaalihuollon puolella tyypillisiä ovat kantelut hoidon tai palvelun laadusta ja sisällöstä, itsemääräämisoikeuden ja perusoikeuksien rajoittamisesta, menettelytapavirheestä tai palveluiden järjestämisestä. Viime vuonna sosiaalihuollon kanteluita tehtiin 168 ja vuotta aiemmin 197.
Tänä vuonna aluehallintovirastoon on tullut vireille 45 erityishuoltoa koskevaa oikaisuvaatimuksia, mikä on tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Suurin osa oikaisuvaatimuksista koski Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) kehitysvammapalveluiden järjestämistä.
“Annoimme Pohteelle elokuussa huomautuksen sen menettelystä kehitysvammaisten erityishuollon järjestämisestä, toteuttamisesta sekä siihen liittyvästä päätöksenteosta. Tulemme tekemään kehitysvammapalveluihin valvontatarkastuskäynnin kuluvan vuoden loppuun mennessä”, kertoo Pohjois-Suomen aluehallintoviraston sosiaalihuoltoyksikön päällikkö Mirka Mäkipää.
Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on tällä hetkellä vireillä myös useita valvonta-asioita, jotka koskevat muun muassa lapsiperheiden sosiaalipalveluita, ikäihmisten yhteisöllistä asumista, nuorisopsykiatriaa ja kouluterveydenhuoltoa sekä saattohoitoa.
Kanteluita siirretty muistutusmenettelyyn – nopeuttaa asian käsittelyä
Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa on ratkaistu viime aikoina kaikki yli 18 kuukautta vireillä olleet sosiaali- ja terveydenhuollon kantelut. Lähes 60 % kanteluista on siirretty muistutuksena hyvinvointialueille tai yksityiselle palveluntuottajalle käsiteltäväksi.
”Hoitoonsa tai siihen liittyvään kohteluun tyytymätön potilas voi tehdä muistutuksen. Myös kantelun siirto muistutusmenettelyyn on kantelijan kannalta hyvä ratkaisu, sillä näin hän saa nopeasti vastauksen ja palveluntuottajalla on mahdollisuus pikaisesti korjata epäkohta, kun sellainen havaitaan”, kertoo Hirvikoski.
Vastauksen muistutukseen antaa terveydenhuollosta vastaava johtaja tai sosiaalihuollossa johtava viranhaltija. Vastaus toimitetaan tiedoksi kantelijalle sekä aluehallintovirastoon. Aluehallintovirasto arvioi saapuneen muistutusvastauksen ja voi ryhtyä sen perusteella valvonnallisiin toimenpiteisiin. Muistutus on käsiteltävä kohtuullisessa ajassa, noin 1–2 kuukaudessa.
Aluehallintovirasto voi ottaa harkintansa mukaan käsiteltäväkseen sellaiset kanteluasiat, joissa on syytä epäillä asiakas- ja potilasturvallisuuden tai oikeusturvan olennaisesti vaarantuneen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi perusoikeuksien rajoitustilanteet tai laajempaa selvittämistä edellyttävät asiat. Usein myös lapsien hoitoa koskevat kantelut ratkaistaan aluehallintovirastossa.
Aluehallintoviraston tehtävänä on valvoa toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta. Osana tätä valvontatehtävää aluehallintovirasto vastaanottaa kansalaisilta tulleita kanteluita.
Lisätietoja:
Terveydenhuoltoyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, 0295 017 598, pasi.hirvikoski@avi.fi
Sosiaalihuoltoyksikön päällikkö, sosiaalihuollon ylitarkastaja, Mirka Mäkipää, 0295 017 021, mirka.makipaa@avi.fi
Avainsanat
Linkit
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Hyvinvointialueilla on puutteita muistutusten käsittelyssä Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella21.10.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on havainnut valvontatyönsä yhteydessä puutteita muistutusten käsittelyssä useammalla hyvinvointialueella. Puutteita on havaittu muistutuksena käsiteltäväksi siirrettyjen kantelujen käsittelyn yhteydessä.
Pohteen ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujen järjestäminen valvontaan21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on ottanut valvottavakseen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen (Pohde) ikääntyneiden yhteisöllisen asumisen palvelujen järjestämisen ja tuottamisen. Aluehallintovirasto tulee pyytämään Pohteelta asiasta erillisen selvityksen. Aluehallintoviraston tekemien tarkastuskäyntien sekä selvitysten mukaan yhteisöllisen asumisen yksiköiden toiminnassa on tullut esiin useita epäkohtia.
Työntekijä sai sähköiskun, kun nostopuomi osui voimalinjaan vuonna 2015 – päätoteuttajan edustaja sai nyt sakot työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta20.10.2025 15:03:43 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi 15.10.2025 antamassaan ratkaisussa virolaisen rakennusalan yrityksen edustajan 40 päiväsakon rangaistukseen työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta. Samaa rikosasiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa neljän muun vastaajan osalta jo syksyllä 2024, jolloin käräjäoikeus hylkäsi syytteet heidän osaltaan. Tästä voi lukea lisää työsuojeluviranomaisen 16.10.2024 julkaisemasta tiedotteesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme