Lokakuun vesitilannekatsaus: Lokakuun runsaat sateet toivat mukanaan myös happamuushaittoja (Pohjalaismaakunnat)

Lokakuun alun sateet nostivat vedenpintoja tulvakorkeuksiin

Lokakuun alkupuolen kovat sateet nostivat pohjalaisjokien vedenpintoja monin paikoin keskimääräisen tulvahuipun tasolle. Kyrönjoen alaosalla Skatilassa virtaama oli suurimmillaan lähes 300 m³/s. Lokakuun keskimääräinen virtaama Skatilassa oli 87 m³/s, kun lokakuun keskiarvo vuosina 1911–2024 on ollut 46 m³/s. Lapuanjoen alaosalla Kepossa virtaama oli suurimmillaan noin 180 m³/s ja Perhonjoen alaosalla Kaitforsissa vastaavasti noin 85 m³/s. Lapuanjoella ja Perhonjoella lokakuun keskimääräiset virtaamat olivat hyvin tavanomaisella tasolla. Rannikon pienissä joissa virtaamat olivat korkeita muun muassa Lapväärtinjoella, Teuvanjoella, Närpiönjoella ja Laihianjoella. Esimerkiksi Lapväärtinjoella Peruksen havaintoasemalla virtaama oli korkeimmillaan 110 m³/s ja Närpiönjoella Allmänningsforsenilla lähes 100 m³/s.

Lokakuun loppupuoli oli vähäsateisempi, jonka seurauksena vesistöjen pinnat laskivat. Järvien pinnat olivat lokakuun lopussa pääsääntöisesti lähellä keskimääräisiä vedenkorkeuksia muutamia järviä lukuun ottamatta. Kalajärven sekä Kivi- ja Levalammen pinnat olivat lähes 15 cm ylempänä kuin tavanomaisesti. Kyrkösjärven ja Vissaveden tekojärvien pinnat olivat noin 15 cm tavanomaista alempana.

Happamuusongelmat saapuivat tulvien myötä

Järvivedet viilentyivät lokakuussa nopeasti. Lappajärvellä veden lämpötila laski kuun alun 10 asteesta loppukuun reiluun 5 asteeseen.

Jokivesien vedenlaatu lokakuussa vaihteli tuntuvasti sekä eri jokien että toisaalta kuukauden sisällä. Suurimmissa joissa fosfori- ja kiintoainepitoisuudet olivat ajankohtaan nähden normaalilla tasolla tai jopa alempana. Alimmat fosfori- ja typpipitoisuudet mitattiin Ähtävänjoella ja Perhonjoella, mutta myös Lapuanjoelta ja Kyrönjoelta mitattiin ajoittain kohtuullisen alhaisia pitoisuuksia. Kuun puoleen väliin osunut runsasvetinen jakso nosti kuitenkin pitoisuuksia voimakkaasti varsinkin toimialueen eteläosissa. Korkeimmat pitoisuudet mitattiin tulvahuipun aikaan Närpiönjoella ja Lapväärtinjoella, jossa esimerkiksi fosforipitoisuudet olivat jopa poikkeuksellisen korkeita. Lokakuun voimakkaat sateet toivat mukanaan myös happamuushaitat, kun alunamailta huuhtoutuu kuivan kesän aikana muodostuneita happamia yhdisteitä vesistöihin. Suuremmista joista kuitenkin vain Lapuanjoen pH laski alle pH-arvon 6, ollen 5,5–5,7. Muissa suurissa joissa pH vaihteli välillä 6–6,7. Pieniä rannikon läheisiä jokia happamuus sen sijaan koetteli ankarastikin. Näissä pH laski yleisesti alle arvon 5,5. Vaikeimmin happamia jokia, joissa pH laski välille 4,5–5, olivat Laihianjoki, Maalahdenjoki, Sulvanjoki, Vöyrinjoki ja Lehmäjoki. Alumiinipitoisuudet nousivat happamuusjakson aikana vesieliöstölle, esimerkiksi kalastolle, haitalliselle tasolle. Pahin jakso osui kuun puolen välin tienoille. Lisää happamuusongelmia saattaa ilmaantua vielä loppuvuoden kuluessa. Sinileväkukintoja sen sijaan ei enää lokakuussa havaittu.

Pohjavesitilanne

Lokakuussa sään viiletessä ja puiden tiputtaessa lehtensä haihdunta vähenee merkittävästi. Tämän seurauksena pohjavedenpinta on kääntynyt nousuun viimeistään syyskuun loppupuolella. Nousun odotetaan jatkuvan roudan ja/tai lumen tuloon asti. Pohjaveden pinnankorkeus on ajankohtaan nähden keskimääräisellä tasolla tai sen yläpuolella. Korkein pohjavedenpinta on Pohjanmaan eteläosassa ja Etelä-Pohjanmaan lounaisosassa, kun taas Etelä-Pohjanmaan itäosissa tilanne on lähempänä tavanomaista. Paikallista vaihtelua voi kuitenkin esiintyä. Pohjalaismaakunnissa sijaitsevilla valtakunnallisilla pohjaveden pinnankorkeuden seuranta-asemilla pohjaveden pinta on pääosin ajankohtaan nähden keskimääräisellä tasolla. Poikkeuksena tähän Karijoen Rajamäen pohjavesiasemalla pohjavedenpinta on noin 1,0 m ajankohdan keskiarvon yläpuolella.