USA:n vaalitulos aiheuttaa ennakoimattomuutta vientiyrityksille
8.11.2024 13:01:11 EET | Hämeen kauppakamari | Tiedote
Yhdysvaltojen vaalitulos herätti monissa huolta ja selvää on, että vaalituloksen vaikutukset suomalaisten vientiyritysten toimintaan ovat tällä hetkellä epävarmoja. Hämeen elinkeinoelämä nojaa vahvasti vientiyritysten toimintaan ja yritysten näkökulmasta on elintärkeää turvata vakaa toimintaympäristö ja ennakoitavuus. ”Keskeisimmät huomiot tuoreesta vaalituloksesta liittyvät talouteen, turvallisuuteen ja puhtaan siirtymän edistämiseen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.

Vientiyritysten näkökulmasta suuri riski on jo aiemmin Trumpin lupaamat tuontitullien korotukset. ”Tullimaksut nostavat loppuasiakkaan maksamaa hintaa ja siten ne heikentävät suomalaisyritysten kilpailukykyä. Siksi suomalaisten yritysten pohdittavaksi tulee entistä vahvemmin, valmistaako tai teettääkö tuotteensa alihankkijalla Yhdysvalloissa”, sanoo Hämeen kauppakamarin Yhdysvaltojen kirjeenvaihtaja Vesa Vihavainen.
Soittokierros Hämeen kauppakamarin jäsenyrityksiin kertoo, että suurin huoli liittyy politiikan ennakoimattomuuteen ja päätösten epäjohdonmukaisuuteen. ”Tällä hetkellä alueemme vientiyritykset elävät epävarmuudessa sen suhteen, tuleeko tulleja, mihin tuotteisiin tai alkuperämaihin ne kohdistuvat. Tämä luonnollisesti aiheuttaa yrityksissä päänvaivaa, kun ei tiedetä lopullisia valmistettaviin tuotteisiin kohdistuvia kuluja”, Vanhala korostaa.
Keskustelu turvallisuuskysymyksistä heijastuu vahvasti Eurooppaan ja tarpeeseen vahvistaa omaa puolustusteollisuutta Euroopassa. Hämeen alueella toimii useita puolustus- ja kaksikäyttösektorin yrityksiä, joille vaalitulos luo entisestään vahvempaa markkinapotentiaalia, kun tarve Euroopan oman puolustuksen vahvistamiseksi kasvaa.
Yhdysvallat tarjoaa jatkossakin useille toimialoille markkinapotentiaalia
Joe Bidenin kaudella Yhdysvallat on panostanut merkittävästi puhtaaseen siirtymään. Huomionarvoista on, että Trump ei kampanjassaan erityisesti nostanut esiin ilmastokysymyksiä. Merkittävät investoinnit puhtaaseen siirtymään ovat luoneet talouskasvua ja työpaikkoja Yhdysvalloissa, joten tämä voi ennakoida ensimmäistä kautta lievempiä kannanottoja ilmastoasioissa. On hyvin mahdollista pitkälti osavaltioiden omien toimenpiteiden takia, että tarpeet ja kysyntä puhtaan siirtymän ratkaisuille säilyvät vahvoina jatkossakin.
Vaikka tiistainen vaalitulos herättää epävarmuutta, talouden näkökulmasta on muistettava, että Yhdysvallat on Suomen suurimpia vientimarkkinoita. Lisäksi Vihavainen toteaa, että Yhdysvaltojen talous on vahvassa vedossa ja kasvun voidaan odottaa jatkuvan. ”Yhdysvaltojen markkinoille suuntautuminen edellyttää pitkäjänteisyyttä ja vahvaa panostusta, jotta markkina avautuu suomalaiselle yritykselle”, Vanhala muistuttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anne VanhalaToimitusjohtaja
Puh:050 339 1625anne.vanhala@hamechamber.fiKuvat

Hämeen kauppakamari
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kuhmoinen sekä Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen yrityksissä näkyy nyt useita kasvun merkkejä27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Hämeen yritysten lähitulevaisuuden suhdannenäkymät ovat hienoisesti vahvistuneet ja varovaisen myönteiset, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä lokakuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Positiivista on, että parempi suunta näkyy nyt odotusten lisäksi myös yritysten toiminnassa. Tuotanto ja myynti ovat kasvaneet ja henkilöstöäkin on hieman lisätty. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka kysynnän vahvistumista tarvitaan edelleen”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari: Äänestä suosikkisi Hämeen Vuoden Kasvuteoksi 202622.10.2026 10:11:20 EEST | Tiedote
Hämeen Vuoden Kasvuteko 2026 -palkinnon yleisöäänestys on käynnistynyt. Hämeen kauppakamari kutsuu yleisön valitsemaan vuoden merkittävimmän alueellisen kasvuteon yhdeksän ehdokkaan joukosta. Äänestys jatkuu 12. marraskuuta saakka. ”Vuoden aikana valiokuntien jäsenten valitsemat kasvutekoehdokkaat kertovat Hämeen yritysten ja yhteisöjen kasvusta, uudistumisesta ja menestyksestä. Ehdokkaissa näkyvät muun muassa kansainväliset kaupat, mittavat investoinnit, yritysosto, työhyvinvointi, koulutus sekä yritysmyönteisen toimintaympäristön kehittäminen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen yritysten luottamus tulevaan vahvistuu, tilauskannat kääntyneet nousuun1.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen yritysten talousnäkymät ovat syksyllä aiempaa valoisammat, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreesta talouskyselystä. ”Liikevaihto, tilauskannat ja kannattavuus ovat vahvistuneet keväästä, ja yritysten tunnelma on selvästi normalisoitunut. Samalla osaavan työvoiman saatavuus on noussut jälleen yhä useamman yrityksen huolenaiheeksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat Hämeessä – suurin pula ammattiosaajista24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyritysten rekrytointitarpeet kasvavat seuraavien 2–3 vuoden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin Osaajakyselystä. ”Vaikka aiempaa useampi hämäläisyritys arvioi osaavan työvoiman saatavuuden tällä hetkellä hyväksi, kohdistuvat yritysten suurimmat osaajahaasteet ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten kasvun edellytyksiä10.9.2026 13:46:59 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 32 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hallitusten osaaminen on yritysten kasvun ja uudistumisen kannalta ratkaisevaa. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat päätöksentekoa, strategista ajattelua ja kykyä rakentaa kestävää kasvua yrityksissä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme