Työntekijä putosi työtelineeltä – sakkoja työturvallisuusrikoksesta
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi yksityishenkilön 10 päiväsakon sekä yhtiön A toimitusjohtajan B ja yhtiön C toimitusjohtajan D 15 päiväsakon sakkorangaistuksiin. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 6.11.2024.
Tuomio liittyi kesäkuussa 2022 Espoossa pientalon rakennustyömaalla sattuneeseen työtapaturmaan. Työntekijän työskennellessä työtelineellä, oli hän astunut irrallaan olleen vanerilevyn päälle, joka oli luiskahtanut tämän alta. Tämän seurauksena työntekijä putosi noin kolmen metrin korkeudelta. Kyseessä oli yhteinen rakennustyömaa.
Syytteen mukaan työmaalla ei ollut muun muassa tehty kirjallisia suunnitelmia, eikä työtelineiden rakentamisessa ollut noudatettu käyttöohjeita. Telineiden ristikkäisissä kulmissa työtasoa oli jatkettu vanerilevyllä, jota ei ollut kiinnitetty telineisiin millään tavalla. Työtelineissä ei ollut myöskään kaiteita, eikä jalkalistoja. Lisäksi syytteen mukaan vastaajat eivät valvoneet, eivätkä tarkistaneet, että työteline täyttää turvallisuusvaatimukset.
Syytteen mukaan rakennuttajana toiminut yksityishenkilö oli toiminut työmaalla päätoteuttajan asemassa, koska päätoteuttajaa ei ollut erikseen nimetty. Hän oli toiminut myös turvallisuuskoordinaattorina yhdessä B:n kanssa. Lisäksi B oli toiminut vastaavana työnjohtajana. D oli toiminut yrityksensä työntekijöiden työnjohtajana. D:n työntekijät olivat kasanneet ja pystyttäneet työtelineet.
Vastaajat tunnustivat menetelleensä syytteen teonkuvauksessa esitetyllä tavalla. Käräjäoikeus katsoi yksityishenkilön osalta, että hänen tosiasialliset toisintoimimismahdollisuutensa ovat olleet teonkuvauksessa tarkoitetun tapahtumainkulun osalta vähäisemmät kuin B:n ja D:n. Käräjäoikeus katsoi, että tämä seikka on perusteltua ottaa huomioon rangaistusta mitattaessa.
”Putoamiset ovat yksi yleisimmistä tapaturmista rakennustyömailla, joten putoamissuojaukseen, erityisesti korkealla työskenneltäessä, tulee kiinnittää erityistä huomiota”, muistuttaa juristi Linda Ropa Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio, asianumero R 24/1841. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juristi Linda Ropa, puh. 02950 16293, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Työsuojeluhallinto
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Työsuojeluhallinnon verkkopalvelu Tyosuojelu.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den riksomfattande expertbedömningen av räddningsväsendets tjänster år 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande expertbedömningen sammanställer läget för räddningsväsendets tjänster utgående från de regionala expertbedömningarna, välfärdsområdenas redogörelser och Pronto-statistiken.
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista vuonna 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio kokoaa pelastustoimen palvelujen tilan alueellisten asiantuntija-arvioiden, hyvinvointialueiden selvitysten ja Pronto-tilastojen pohjalta.
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme