Vaasan yliopisto nousi liiketaloustieteessä Suomen parhaaksi Shanghai Rankingin tieteenalavertailussa
13.11.2024 10:57:35 EET | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopisto on noussut liiketaloustieteessä suomalaisten yliopistojen kärkeen Shanghai Rankingin julkaisemassa vuoden 2024 Global Ranking of Academic Subjects -yliopistovertailussa. Saavutettu 22. sija asettaa yliopiston liiketaloustieteessä kansainväliseen huippukastiin. Myös johtamisessa yliopisto teki merkittävää edistystä, nousten maailman 500 parhaan joukosta 300 parhaan joukkoon.

– Olemme erittäin iloisia nousustamme Suomen ykköseksi liiketaloustieteessä tämän vuoden Shanghai GRAS-rankingissa. Myös kansainvälisesti tulos kertoo hyvää, sillä olemme jo toista vuotta peräkkäin maailman 25 parhaan yliopiston joukossa. Tämä osoittaa, että kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan tähtäävällä tutkimuksellamme on merkittävä vaikutus. Haluan onnitella koko yliopistoyhteisöä ja kiittää kaikkia heidän erinomaisesta panoksestaan ja vaikuttavasta työstään, sanoo kansainvälisten asioiden vararehtori Martin Meyer.
Shanghai Global Ranking of Academic Subjects (GRAS) on tieteenalankohtainen maailmanlaajuinen ranking, jota Shanghain Jiao Tong -yliopisto on julkaissut vuodesta 2017 lähtien. Vertailussa tarkastellaan esimerkiksi tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta, kansainvälistä yhteistyötä sekä arvostetuimpia akateemisia tunnustuksia. Vertailussa sijoittui yli 1900 yliopistoa 96 eri maasta. Vertailu käsitti 55 tieteenalaa luonnontieteiden, tekniikan, elämäntieteiden, lääketieteen ja yhteiskuntatieteiden aloilta.
Lisätiedot
Kansainvälisistä suhteista vastaava vararehtori Martin Meyer, p. 029 449 8629
Yhteyshenkilöt
Henna KontolaMarkkinointi- ja viestintäasiantuntija Vaasan yliopisto, Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:029 449 8306henna.kontola@uwasa.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Liikunnan edistämisen asema on epäselvä kuntien ja hyvinvointialueiden välillä – väitöstutkimus perää julkisen arvon hallintaa26.10.2026 13:08:16 EET | Tiedote
Liikunnan edistäminen hakee yhä paikkaansa kuntien ja hyvinvointialueiden yhdyspinnoilla. Vaasan yliopistossa tarkastettava Sari Lappalaisen väitöstutkimus korostaa arvojen yhteensovittamista ja selkeämpää toiminnan koordinointia.
Ekosysteemiyhteistyö auttaa pk-yrityksiä ottamaan digiloikan ja säilyttämään kilpailukykynsä23.10.2026 10:46:03 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava tuotantotalouden väitöskirja tarkastelee pk-yritysten digitaalista transformaatiota. Shahid Hafeezin väitöstutkimus osoittaa, että pk-yritykset voivat ottaa käyttöön uusia digiteknologioita ja säilyttää kilpailukykynsä ekosysteemiyhteistyön kautta.
Marita Ahola tiedekirjasto Tritonian johtajaksi22.10.2026 10:28:31 EEST | Tiedote
FM Marita Ahola on valittu Tritonian uudeksi johtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 7. joulukuuta 2026. Tritonia on Vaasan yliopiston, Vaasan ammattikorkeakoulun ja Yrkeshögskolan Novian yhteinen tiedekirjasto, joka tarjoaa kirjasto-, tieto- ja avoimen tieteen palveluja korkeakouluyhteisöille.
Atte Palomäki vahvistamaan Vaasan yliopiston näkyvyyttä ja vaikuttavuutta15.10.2026 16:00:17 EEST | Tiedote
Vaasan yliopisto vahvistaa tutkimuksensa ja osaamisensa näkyvyyttä sekä yhteyksiään yrityksiin ja yhteiskunnallisiin päättäjiin. Kokenut viestintäjohtaja ja johdon neuvonantaja Atte Palomäki on aloittanut yliopiston viestinnän, vaikuttavuuden ja sidosryhmäsuhteiden kehittämisessä interim-roolissa.
Raskaan liikenteen päästöjen leikkaaminen vaatii todellista tietoa kustannuksista, hyödyistä ja käytännön rajoitteista8.10.2026 10:44:35 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava tuotantotalouden väitöstutkimus tarkastelee liikenteen energianmurrosta ja raskaan maantieliikenteen vähähiilistämistä. Clara Rajalehdon tutkimus osoittaa, että sähkö, biokaasu ja uusiutuva diesel, HVO, voivat kaikki olla kilpailukykyisiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme