Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sote-keskuksesta voi löytyä asiakkaalle lääkärin vastaanottoa sopivampi palvelu
Sote-keskuksissa on kehitetty hoidon tarpeen arviointia, jonka tavoitteena on kartoittaa, miten asiakkaan tai potilaan asiaan saadaan ratkaisu mahdollisimman sujuvasti. Hoidon tarpeen arvioinnin merkitys on jäänyt osalle asiakkaista vieraaksi, ja he ovat saattaneet hämmästellä ajanvarauksen yhteydessä esitettyjen kysymysten määrää.

Terveydenhuollon ammattilaisen suorittama hoidon tarpeen arviointi perustuu terveydenhuoltolakiin. Hoidon tarvetta arvioidaan potilasta tai asiakasta haastattelemalla ensimmäisen yhteydenoton yhteydessä riippumatta siitä, ottaako hän yhteyttä puhelimitse, digitaalisilla kanavilla tai tulemalla suoraan paikan päälle sote-keskukseen. Hoidon tarvetta arvioidaan myös suun terveydenhuollon ajanvarauksessa.
Perusteellisen hoidon tarpeen arvioinnin avulla on mahdollista suunnitella asiakkaalle tai potilaalle mahdollisimman sujuvaa ja oikea-aikaista hoitoa tai tukea. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ennen mahdollista lääkärin vastaanottoa voidaan määrätä tutkimuksia tai ohjata omamittausten tekemistä. Esitietoja voi olla tarpeellista kartoittaa tarkemmin hoitajan vastaanotolla tai lomakkeita täyttämällä. Asiakas voidaan ohjata myös sosiaalihuollon tai kuntoutuksen palveluihin, jos asiakkaan tarve ei olekaan lääketieteellinen.
Toinen hoidon tarpeen arvioinnin tavoite on määrittää hoidon tarpeen kiireellisyyttä. Esimerkiksi kuukausia oireillut vaiva ei edellytä päivystyksellistä hoitoa, ellei oireilussa ole tapahtunut äkillistä muutosta.
Eri ammattilaiset kehittävät hoidon tarpeen arviointia
Hoidon tarpeen arviointia kehitetään jatkuvasti ja arvioinnin tulisi olla mahdollisimman yhdenmukaista eri toimipisteissä. Esimerkiksi Paras vastaanotto -hankkeessa hyvinvointialueen oman toiminnan sote-keskusten ammattilaiset ovat yhdessä suunnitelleet oirekohtaista hoidon tarpeen kartoittamista.
Sote-keskuksissa työskentelevistä ammattilaisista osa saattaa olla asiakkaalle tuntemattomia. Lääkäreiden ja hoitajien lisäksi sote-keskuksissa työskentelee sosiaalihuollon ammattilaisia, ikääntyneiden palvelut tuntevia geronomeja, tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutuksen tuntevia fysioterapeutteja, farmaseutteja sekä mielenterveys- ja päihdetyöhön erikoistuneita ammattilaisia.
Sujuvuutta hoitoon lisäävät digipalvelut, joita sote- ja tietohallinnon ammattilaiset yhdessä kehittävät. Syyskuun alussa Päijät-Sote-sovellukseen avattiin kiireetön yhteydenottokanava, jonka kautta asiakas voi tiedustella laboratoriotuloksia sekä omahoitoon ja rokotuksiin liittyviä asioita. Kiireettömiin viesteihin vastataan viiden vuorokauden kuluessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmi JussilaProjektisuunnittelija
Puh:044 482 5391Kuvat

Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Viranomaiset harjoittelevat vaaratilannetta Pennalassa6.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote
Viranomaiset harjoittelevat yhteistoimintaa uhkatilannetta ja vaarallisten aineiden onnettomuutta varten Postin logistiikkakeskuksessa Pennalassa 9. toukokuuta kello 9.30-12.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asukkailta kysytään näkemyksiä strategiasta6.5.2025 13:16:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue päivittää strategiaansa aluevaltuustokauden vaihtuessa. Osana strategiatyötä kysytään myös asukkaiden näkemyksiä.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Asiakkaat ovat tyytyväisiä kotihoidon ostopalveluihin30.4.2025 08:18:29 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon ostopalvelujen asiakkaat ovat pääosin tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Kotihoidon asiakastyytyväisyyskyselyihin vastasi yhteensä 36 kotihoidon ostopalvelutuottajaa ja 852 kotihoidon ostopalvelutuottajien asiakasta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Vuosien työ lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi tukee toukokuussa voimaan astuvaa lakimuutosta29.4.2025 08:31:23 EEST | Tiedote
Toukokuussa voimaan tulevan lakimuutoksen tarkoitus on parantaa lasten ja nuorten mielenterveyspalveluiden saatavuutta perustason palveluissa sosiaali- ja terveydenhuollossa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Mira Leinonen Päijät-Hämeen pelastusjohtajaksi28.4.2025 12:00:22 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen aluehallitus valitsi kokouksessaan 28. huhtikuuta 2025 pelastustoimen uudeksi toimialajohtajaksi ja pelastusjohtajaksi tamperelaisen Mira Leinosen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme