Euroopan parlamentti puoltaa metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämistä vuodella
EU-parlamentti tukee metsäkatoasetuksen velvoitteiden voimaantulon lykkäämisen vuodella, jotta yritykset voivat soveltaa sitä oikein.
Useiden EU-maiden, EU:n ulkopuolisten maiden sekä yritysten todettua, että niillä olisi vaikeuksia soveltaa onnistuneesti metsäkatoasetusta sen alkuperäisessä aikataulussa, Euroopan komissio ehdotti asetuksen soveltamisen lykkäämistä vuodella. Euroopan parlamentti hyväksyi torstaina lykkäämisen äänin 371-240 (30 tyhjää).
Jos uusi aikataulu toteutuu, säädöstä sovelletaan suurempiin yrityksiin ja kauppaa käyviin tahoihin 30.12.2025 sekä mikro- ja pienyrityksiin 30.6.2026 alkaen. Lisäajan tavoitteena olisi helpottaa säädöksen soveltamista ilman, että sen tavoitteista tingitään.
Torstaina mepit hyväksyivät lakiin uusia muutosehdotuksia, jotka mm. loisivat uuden riskittömän maaluokan aiempien alhaisen, keskimääräisen ja suuren riskin luokkien rinnalle. Uuteen riskittömään maaluokkaan kohdistuisi vähemmän tiukkoja vaatimuksia. Riskittömät maat määriteltäisiin maiksi, joissa metsäalueiden määrä on pysynyt vakaana tai kasvanut vuoden 1990 jälkeen, jotka ovat allekirjoittaneet Pariisin ilmastosopimuksen sekä metsäkadon ehkäisemistä koskevat kansainväliset yleissopimukset ja joilla on kansallinen säädöskehys metsäkadon ehkäisemiseksi ja metsien suojelemiseksi. Komission on tarkoitus valmistella maaluokitus 30.6.2025 mennessä.
Seuraavaksi
Ennen kuin muutokset voivat astua voimaan, myös neuvoston on hyväksyttävä ne. Parlamentti päätti ohjata lakiesityksen takaisin valiokuntakäsittelyyn, jotta trilogineuvottelut neuvoston kanssa voidaan aloittaa. Hyväksymisen jälkeen uusi säädös astuisi voimaan, kun se on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä.
Taustaa
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO) arvioi, että maatalouskäyttöön on vuosina 1990–2020 otettu 420 miljoonaa hehtaaria metsää – eli EU:ta suurempi alue. Kulutus EU:ssa on aiheuttanut maailmanlaajuisesta metsäkadosta noin 10 prosenttia. Palmuöljyn ja soijan osuus tästä on yli kaksi kolmasosaa.
Euroopan parlamentin 19.4.2023 hyväksymä metsäkatoasetus pyrkii torjumaan ilmastonmuutosta ja luontokatoa varmistamalla, ettei EU:ssa kulutettavia tuotteita ole valmistettu metsäkatoa aiheuttavista hyödykkeistä. Tämä koskee nautaeläimiä, kaakaota, kahvia, öljypalmua, kumia, soijaa ja puuta. Asetus astui voimaan 29.6.2023, ja sen soveltamisen oli tarkoitus alkaa 30.12.2024.
Lisätietoa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina SalorantaLehdistötiedottajaEuroopan parlamentin Suomen-toimisto
Puh:0407205025niina.saloranta@europarl.europa.euRoosa PurhonenLehdistötiedottajaEuroopan parlamentin Suomen-toimisto
Puh:0403510264roosa.purhonen@europarl.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto
Europaparlamentet: Översikt av plenarsammanträdet 19–22 januari 2026 i Strasbourg16.1.2026 11:32:25 EET | Pressmeddelande
Debatt om senaste EU-toppmötet i december, omröstning om EU-lån till Ukraina På onsdag morgon debatterar ledamöterna resultatet av EU-toppmötet den 18 december med Europeiska rådets ordförande Antonio Costa och EU-kommissionens ordförande Ursula von der Leyen. Stöd för Grönlands territoriella integritet och suveränitet På tisdag diskuterar ledamöterna EU:s svar på USA:s president Donald Trumps uttalanden om Grönland. Omfattande demonstrationer i Iran och myndigheternas brutala ingripanden På tisdag debatterar ledamöterna den senaste händelseutvecklingen i Iran, med särskilt fokus på myndigheternas våldsamma hantering av de demonstrationer som pågått de senaste veckorna. Kampen för att bevara flygpassagerares rättigheter På onsdag röstar Europaparlamentet om en uppdatering av rättigheterna för flygpassagerare som drabbas av flygstörningar, för att säkerställa ersättning efter tre timmars försening. Åtgärder mot kritisk brist på läkemedel På tisdag röstar Europaparlamentet om sin ståndpu
Euroopan parlamentin täysistunto Strasbourgissa 19.–22.1.2026: istuntokatsaus16.1.2026 11:32:25 EET | Tiedote
Euroopan parlamentin vuoden ensimmäisessä täysistunnossa 19.–22. tammikuuta asialistalla ovat joulukuun Eurooppa-neuvoston tulokset ja äänestys Ukraina-lainasta, Grönlannin itsemääräämisoikeus, viranomaisten väkivaltaiset vastatoimet mielenosoittajia kohtaan Iranissa sekä EU:n ja Yhdysvaltojen väliset suhteet. Lisäksi parlamentti päättää, pyytääkö se EU:n tuomoistuimelta lausunnon Mercosur-kauppasopimuksesta, ja äänestää komission luottamuksesta. Mepit äänestävät myös kannastaan lentomatkustajien oikeuksien päivittämiseen.
Kutsu toimittajatilaisuuteen: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 16.1. klo 9–1015.1.2026 11:28:24 EET | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 16.1. klo 9–10 Suomen aikaa.
Kutsu toimittajatilaisuuteen: Etäpressikahvit suomalaismeppien kanssa perjantaina 16.1. klo 9–1013.1.2026 10:52:34 EET | Kutsu
Tervetuloa etäyhteyksin järjestettävään toimittajatilaisuuteen perjantaina 16.1. klo 9–10 Suomen aikaa.
EU fasar ut rysk gasimport17.12.2025 13:53:41 EET | Pressmeddelande
Den nya lagen som antogs på onsdagen hindrar Ryssland från att utnyttja EU:s energitrygghet som ett vapen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme