HSY:n hallituksen päätökset 15.11.2024

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti valita Helsingin kaupunkikehityksen ja raitioteiden ohjelman allianssikumppaneiksi ryhmittymät Wiehe ja Mainio. Hallitus hyväksyi Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle (ARA) lähetettävät vuonna 2025 sovellettavat tonttien enimmäishinnat. Hintoja käytetään valtion tukemassa asuntotuotannossa.
Hallitus päätti seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista:
- Espoon Kortesmäen vesihuollon rakentamisen hankesuunnitelma hyväksyttiin
- Viikinmäen ja Blominmäen jätevedenpuhdistamoille tarvittava metanoli tilataan NovoChem Oy:ltä. Metanolia tarvitaan jäteveden sisältämän typpiravinteen biologiseen käsittelyyn hiilen lähteeksi.
- Ämmässuon ekoteollisuuskeskuksen biokaasulaitoksen lannoitetuotteen kuljetus, välivarastointi ja hyödyntäminen tilataan Tero Liukas Oy:ltä.
Hallitus päätti äänestyksen jälkeen muuttaa 2 § päätösesitystä. Muutetun päätöksen mukaan yhtymäkokoukselle esitetään konserniohje hyväksyttäväksi liitteen 3 mukaisena, kuitenkin siten, että siitä muutetaan kohtaa 9.1. Kyseisessä kohdassa käsitellään tytäryhteisöjen hallituksen jäsenten määrää. Kokouksessa käsitellyt muut asiat päätettiin ehdotusten mukaisesti.
Kokouksen esityslista/pöytäkirja, jossa on lisää edellisistä sekä muut käsitellyt asiat:
https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Ystävällisin terveisin
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä
viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala
www.hsy.fi
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä. Teemme kanssasi maailman kestävimmän kaupunkiseudun.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Pääkaupunkiseudun pientaloalueilla mitattiin edelleen korkeita hiukkaspitoisuuksia13.2.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY mittasi melko korkeita pienhiukkasten PAH-pitoisuuksia usealla pientaloalueella vuonna 2024. Viimeisen 15 vuoden aikana pitoisuudet ovat kuitenkin laskeneet pientaloalueilla, mutta ne ovat edelleen lähellä vuonna 2030 voimaan tulevaa uutta raja-arvoa. Hyvillä puunpolttotavoilla voi vähentää päästöjä ja niistä lähiympäristölle aiheutuvia terveyshaittoja.
Kivikon Sortti-asema palkittiin arvostetussa arkkitehtuurikilpailussa Saksassa12.2.2025 12:22:22 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen Sortti-asema Kivikossa on saanut German Design Awards 2025 -palkinnon kategoriassa Excellent Architecture - Architecture. Palkinto myönnettiin asemalle sen korkeatasoisesta arkkitehtuurista ja kiertotaloutta ilmentävistä ratkaisuista.
Putkirikko yllättää - Varautumispäivä muistuttaa kotivaran tärkeydestä6.2.2025 11:27:03 EET | Tiedote
Lauantaina 1.2. sattui Helsingin Töölössä laaja vedenjakeluhäiriö, jonka syyt ja vaikutukset on saatu arvioitua. 7. helmikuuta vietetään valtakunnallista Varautumispäivää. Päivän teema vuonna 2025 on ”Kotivara alkaa vedestä”, joka nostaa esiin veden saatavuuden merkityksen häiriötilanteissa.
HSY:n hallituksen päätökset 31.1.202531.1.2025 10:13:19 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hankkia HSY:n vastuu-, omaisuus- ja keskeytysvakuutukset LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiöltä sekä hyväksyä Helsingin eteläisen Ruskeasuon viemäröinnin eriyttämisen ja vesihuoltoverkoston saneerauksen hankeohjelman. Hallitus päätti valita Espoon Otsolahden vesihuoltoverkoston ja vesihuoltotunnelin saneeraamisen urakoitsijaksi Marttilan Maanrakennus Oy:n. Lisäksi hallitus päätti tehdä vuosille 2025–2028 Espoon kunnallistekniikan konsulttipalveluiden puitesopimukset. Puitesopimukset koskevat vesihuollon suunnittelupalveluiden hankintaa, ne tehdään seuraavien tahojen kanssa: - Ramboll Finland Oy - AFRY Finland Oy - Sitowise Oy - Finnmap Infra Oy - WSP Finland Oy - Destia Oy - A-Insinöörit Suunnittelu Oy - FCG Finnish Consulting Group Oy Hallitus sai tiedoksi Ilmanlaadun vuodelta 2024. Tiedote asiasta: Liikenteen pakokaasujen ilmanlaatuhaitat laskussa pääkaupunkisedulla – katupöly ja puunpolton savut säilyvät
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 31.1.202529.1.2025 07:57:58 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 31.1.2025 Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: Dynasty tietopalvelu: HSY Hallitus päättää muun muassa HSY:n vastuu-, omaisuus- ja keskeytysvakuutusten hankinnasta sekä Helsingin eteläisen Ruskeasuon viemäröinnin eriyttämisen ja vesihuoltoverkoston saneerauksen hankeohjelman hyväksymisestä. Lisäksi hallitus päättää Espoon Otsolahden vesihuoltoverkoston ja vesihuoltotunnelin saneeraamisen urakoitsijan valinnasta sekä Espoon kunnallistekniikan konsulttipalveluiden puitesopimuksesta vuosille 2025–2028. Puitesopimus koskee vesihuollon suunnittelupalveluiden hankintaa. Hallitus saa tiedoksi Ilmanlaadun vuodelta 2024. Ystävällisin terveisin Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä viestintäjohtaja Riitta-Liisa Hahtala www.hsy.fi
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme