Podmen tilaajamäärä ennätyslukemissa – kahdessa vuodessa 75 prosentin kasvu
Podme vahvistaa asemaansa Pohjoismaisessa podcast-markkinassa saavutettuaan uuden merkittävän virstanpylvään tilaajamäärässään. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa toimiva podcast-palvelu on ylittänyt syksyn aikana 350 000 tilaajan rajapyykin.

Kahden viime vuoden aikana Podmen tilaajakanta on kasvanut peräti 75 prosenttia, 200 000 tilaajasta 350 000:een. Ennätyksellinen 350 000 tilaajan täyttyminen on tulosta Podmen tarkasti suunnitellusta markkinointi- ja sisältöstrategiasta, jotka on luotu yhteistyössä Podmen podcastaajien, alan asiantuntijoiden ja tuotantoyhtiöiden kanssa.
Sisältöstrategian toteuttamisen myötä jokaisen maan sisältövalikoimasta löytyy laaja kattaus korkealaatuisia ja lokaaleja yksinoikeuspodcasteja. Suomessa Podme on vahvistanut entisestään asemaansa maan rakastetuimpien talenttivetoisten podcastien saralla houkutellen samalla toimintaansa uusia tunnettuja persoonia, josta hyvänä esimerkkinä toimii ensi viikolla palvelussa julkaistava uutuuspodcast.
Ruotsissa Podmen uusin julkaisu Mardrömsgästen on ollut yhtiön tähänastisen historian menestynein podcast-lanseeraus. Schibsted Media -konsernin uutismedioiden Norjassa julkaisemat podcast-dokumentit ovat puolestaan saaneet syksyn aikana riemastuneen vastaanoton ja vauhdittaneet kasvua.
– Tilaajakantamme vahva kasvu on meille historiallinen saavutus ja osoitus paikallisten, markkinakohtaisten sisältöstrategioiden ja menestyksekkäästi podcastaajiemme kanssa sujuneen yhteistyön voimasta. Nämä tekijät yhdistettynä Podmen tiimin mahtavaan sitoutumiseen ovat positioineet meidät podcast-alan kärkitoimijoihin. Podcastien suosio on kasvanut viime vuosina merkittävästi, ja olen ylpeä siitä, että Podme on luonut premium-liiketoimintamallin, joka kasvattaa tilaajamäärää ja liikevaihtoa kaikissa maissamme, sanoo Podmen toimitusjohtana elokuussa aloittanut Martina Göransson.
– Tahtotilamme on jatkaa kasvua jatkossakin. On ilo kertoa, että etenemme suunnitellusti, rakentaen kestävää liiketoimintaa ja jättäen jäljen podcast-toimialaan, Göransson jatkaa.
Podme vahvistaa asemaansa laadukkaiden podcastien ykköspaikkana tarjoamalla paikalliselle yleisölle jatkuvasti huippuluokan podcast-sisältöä.
Podme-palvelun päätuote on Podme Premium, jonka tilaajat saavat nauttia yksinoikeudella palveluun tuotetuista podcasteista ilman mainoksia. Premiumiin voi tutustua ilmaisen 14 päivän kokeilujakson ajan, jonka jälkeen tilaus jatkuu hintaan 9,99 €/kk toistaiseksi voimassa olevana ilman sitovaa määräaikaisuutta. Opiskelijat saavat Premiumin puoleen hintaan, 4,99 €/kk. Lisäksi Podmen kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Christos Zavros
Communications and Marketing Manager Finland
christos.zavros@podme.com
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Christos ZavrosCommunications and Marketing Manager Finland
christos.zavros@podme.comKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Podme on vuonna 2017 perustettu podcast-palvelu, jonka kautta käyttäjät voivat kuunnella Premium-podcasteja kuukausimaksulla ilman mainoksia. Lisäksi palvelun kautta voi kuunnella myös ilmaisia, vapaassa jakelussa olevia podcasteja. Podme toimii tällä hetkellä myös Ruotsissa ja Norjassa. Podme-palvelu on saatavilla selainversiona sekä iOS- ja Android -sovelluksina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Podme
Shirly Karvisen suosittu viihdepodcast jatkuu – kauden vieraina muun muassa Erika Vikman ja Teemu Selänne12.2.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Juontaja Shirly Karvinen saa Dear Shirly -podcastinsa toisella kaudella vieraakseen studioon monia julkisuudesta tuttuja henkilöitä. Uusi kausi käynnistyy Podme Premiumissa keskiviikkona 12. helmikuuta. Kauden starttijakson vieraana on Suomen tämän vuoden euroviisuedustaja Erika Vikman.
Jasmiina Yildizin aito ja suodattamaton minicast-sarja täydentää Podmen vilkkaan tammikuun20.1.2025 06:00:00 EET | Tiedote
Jasmiina Yildizin uutuussarja Get Jassu’d! käsittelee hänen elämänsä hyviä ja haastavia hetkiä, tuoden aika ajoin kuunneltavaksi myös mielenkiintoisia vieraita. Minicast-sarja alkaa Podme Premiumissa maanantaina 20.1. Tammikuun aikana Premiumiin on julkaistu myös kasa muita uutuuksia, kuten Antti Holman brändiuudistuksen kokenut suosikkipodcast.
Piinan Kirous vahvistaa Podmen laajaa true crime -tarjontaa2.1.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Podmen vuosi 2025 käynnistyy muun muassa true crime -tarjonnan kasvamisen merkeissä. Jatkossa rikostarinoita rakastavat podcast-fanit pääsevät kuuntelemaan palvelussa suosittua Piinan Kirous -podcastia, jonka uudet jaksot kuullaan Podmessa joka toinen torstai 2.1. alkaen.
Eikö uni tule yöllä? Podmen uutuuspodcast auttaa kuuntelijoita yleisessä ongelmassa23.12.2024 07:15:00 EET | Tiedote
Vaivaako unettomuus eikä lampaiden laskeminen ja jatkuva yöllinen someselailu auta? Unihäiriöt ovat yleisiä ja merkittäviä vaivoja. Nyt apu ikävään ongelmaan on lähempänä kuin koskaan: Podme-palvelun uusi Unicast-podcast auttaa kuuntelijaa rentoutumaan ja unohtamaan arjen kiireet äänen avulla. Podin ensimmäisissä jaksoissa ääneen pääsee kyseiset jaksot itse käsikirjoittanut Antti Holma.
Uusi podcast-sarja Tsunami kertoo 20 vuoden takaisen tragedian suomalaisista selviytyjistä ja pelastajista12.12.2024 06:30:00 EET | Tiedote
Podme-palvelun kahdeksanosainen podcast-sarja Tsunami käy läpi hetki hetkeltä, kuinka painajaismaisesta luonnokatastrofista selviytyneet suomalaiset auttoivat toinen toisiaan ja todistivat sankaritekoja hädän ja paniikin hetkinä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme