Hämeenlinnan hallinto-oikeus hylkäsi valituksen vaalikelpoisuudesta
18.11.2024 16:09:07 EET | Oma Häme | Tiedote
Kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen kansallinen hallinto-oikeuden ratkaisu, jossa on arvioitu aluehallituksen jäsenen vaalikelpoisuutta suhteessa hyvinvointialueella työskentelyyn.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on 15.11.2024 hylännyt Erja Hirviniemen (vas.) valituksen koskien Kanta-Hämeen hyvinvointialueen aluevaltuuston päätöstä. Aluevaltuusto päätti toukokuussa 2023 äänestyksen jälkeen, että Hirviniemi menettää aluehallituksen varajäsenyyden, koska hän oli siirtynyt sairaanhoitajaksi Riihimäen päihde- ja mielenterveysyksikköön. Hyvinvointialueesta annetun lain 78 §:n 1 momentin mukaan aluehallituksen alaisena toimiva henkilö ei voi olla aluehallituksen jäsenenä.
Hirviniemi vaati hallinto-oikeudessa aluevaltuuston päätöksen kumoamista. Hän perusteli vaatimustaan sillä, että aluevaltuuston päätös perustui lain virheelliseen tulkintaan. Hirviniemen mukaan hänen työtehtävänsä eivät olleet suoraan aluehallituksen alaisuudessa, vaan itsenäisessä yksikössä, minkä ei pitäisi vaikuttaa hänen vaalikelpoisuuteensa.
Hallinto-oikeus totesi, että Hirviniemi ei ole vaalikelpoinen aluehallitukseen, koska hän toimii organisatorisesti aluehallituksen alaisuudessa. Lisäksi hallinto-oikeus katsoi, että koko hyvinvointialueen henkilöstö toimii aluehallituksen alaisuudessa, eikä muiden toimielinten alaisuudessa ole henkilöstöä. Kyseessä on todennäköisesti ensimmäinen kansallinen hallinto-oikeuden ratkaisu, jossa on arvioitu aluehallituksen jäsenen vaalikelpoisuutta suhteessa hyvinvointialueella työskentelyyn.
– Hallinto-oikeuden ratkaisu oli merkittävä. Aihe on ollut esillä monilla muillakin hyvinvointialueilla, eikä tämä ratkaisu jää varmasti viimeiseksi. Nyt hallinto-oikeus linjasi, että terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunta ei vastaa toimialasta sillä tavoin itsenäisesti, että toimialalla työskentelevän henkilöstön voitaisiin katsoa toimivan lautakunnan alaisuudessa. Toivon, että saisimme ennakkoratkaisun korkeimmasta hallinto-oikeudesta, jotta päätökset olisivat yhdenmukaisia eri hyvinvointialueiden välillä, sanoo konserni- ja tukipalveluiden toimialajohtaja Jussi Savola.
Esimerkiksi kunnanhallituksissa on voinut olla jäsenenä kunnan työntekijöitä. Aluehallitus vastaa mm. hyvinvointialueen henkilöstöpolitiikasta, eikä aluehallituksen jäsen voi silloin olla hyvinvointialueen työntekijänä siitä päättämässä.
– Hallinto-oikeuden ratkaisun mukaan aluehallituksen alaisuudessa ja hyvinvointialueella työskentelevä henkilö ei voi asemastaan riippumatta toimia aluehallituksen jäsenenä. Meillä on tiedossa muutamia tapauksia, joissa henkilö on esimerkiksi joutunut vaihtamaan työpaikkaa, jotta hän voi jatkaa luottamustoimen hoitamista aluehallituksessa Savola toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Savolakonserni- ja tukipalveluiden toimialajohtaja
Puh:040 330 5512jussi.savola@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Liikuntalähete on tuonut jo yli 500 kantahämäläistä liikuntaneuvontaan – kasvava kysyntä haastaa kuntien palvelut6.11.2026 09:35:40 EET | Uutinen
Kanta-Hämeessä on onnistuttu parantamaan asukkaiden ohjautumista liikuntaneuvontaan hyvinvointialueen ja kuntien yhteistyöllä. Viime vuonna käyttöön otetun liikuntalähetteen avulla jo 564 asiakasta on saanut mahdollisuuden henkilökohtaiseen tukeen liikkumisen lisäämiseksi. Toimintamallin onnistuminen on kuitenkin lisännyt liikuntaneuvonnan kysyntää, ja osassa kuntia palveluun on muodostunut jonoja. Liikuntalähete on konkreettinen esimerkki siitä, miten hyvinvointialue ja kunnat voivat yhdessä edistää asukkaiden hyvinvointia ja ehkäistä terveysongelmia. Tarve liikkumisen tuelle on suuri: yli 20-vuotiaista kantahämäläisistä 58 prosenttia liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Jo pienillä muutoksilla liikkumistottumuksissa voidaan kuitenkin edistää terveyttä, toimintakykyä ja arjessa jaksamista. Maaliskuussa 2025 käyttöön otetun liikuntalähetteen tavoitteena on helpottaa liikkumisen tukea tarvitsevien asiakkaiden pääsyä kuntien liikuntaneuvontaan. Lähetteitä voidaan tehdä kaikkiin Kant
Fimlab Assi on avoinna lauantaisin marraskuun ajan5.11.2026 12:38:45 EET | Uutinen
Fimlab Assi Hämeenlinnan Ahvenistolla kokeilee lauantaiaukioloa marraskuussa 7.11., 14.11., 21.11. ja 28.11. klo 9–14.30 ajanvarauksella verinäytteisiin, EKG:hen ja gynekologiseen näytteenottoon. Nopsa-pikaverinäytteenotto ja automaatit eivät ole käytössä lauantaisin. Lisäksi Nopsa-palvelu laajenee arkisin klo 8–14.30 alkaen 26.10. Kysynnän mukaan lauantaiaukiolo voi vakiintua vuonna 2027.
THL:n arvio: Oma Hämeen palvelujen saatavuus ja talouden hallinta ovat parantuneet – uudistusten tulokset alkavat näkyä5.11.2026 10:40:22 EET | Uutinen
Vuosittaiset asiantuntija-arviot sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on julkaistu.
Ennakkotietoa vuoden 2027 järjestöavustusten hausta3.11.2026 17:22:16 EET | Uutinen
Ennen haun avaamista aluehallitus käsittelee avustusten periaatteita.
Aluehallitus käsitteli Oma Hämeen heikentynyttä talousennustetta3.11.2026 12:46:34 EET | Uutinen
Kokouksessa hyväksyttiin myös lastensuojelun perhehoidon toimintaohjeet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme