Black Fridayn yllättävin hitti? Miehet ostavat alennusviikon aikana jättimäisen määrän mustia boksereita
22.11.2024 08:15:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Viihde-elektroniikasta pitkälti tunnetusta Black Fridaysta on tullut viime vuosina miehille mustien boksereiden päivä, kertoo Prisman tuore myyntidata. Luvut ovat jopa häkellyttäviä, sillä viime vuosina Black Friday -viikolla mustien boksereiden myyntimäärä on kasvanut yli 200 prosenttia, ja niitä myydään keskimäärin 34 000 kappaletta. Tämä on yli kolminkertaisesti normaaliin viikkoon verrattuna. Trendin odotetaan jatkuvan myös tänä vuonna.

Miehet ovat viime vuosina Prisman datan mukaan innostuneet tekemään Black Fridaysta edullisia alusvaatehankintoja, sillä jo muutaman vuoden ajan myydyimpien tuotteiden joukossa on ollut Black Horsen 3-pack mustia boksereita. Väri on tärkeä, sillä 80 prosenttia Black Friday -alennussesongin aikana myydyistä boksereista on väritykseltään nimenomaan mustia.
”Vaikuttaa siltä, että miesten kynnys ostaa uudet alusvaatteet madaltuu selvästi Black Fridayn aikaan. Voisi jopa sanoa, että tästä on tullut boksereiden uusimisen sesonki, ja nimensä mukaisesti nimenomaan musta tuntuu olevan erittäin haluttu väri”, Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen toteaa.
Prismassa on myös huomattu, että yleisemminkin Black Fridaysta ostetuilla pukeutumisen tuotteilla on yksi yhteinen tekijä.
”Olemme huomanneet, että asiakkaat haluavat tehdä nopeasti Black Friday -ostokset ilman sovittamista. Tämä tarkoittaa nimenomaan alushousuja ja sukkia, mitkä ovat nousseet nyt vuosi toisensa jälkeen kestosuosikeiksi”, Viitanen kertoo.
Pisin Black Friday koskaan – näistä odotetaan hittejä
Black Fridayn merkityksestä kertoo myös se, että tänä vuonna se kestää Prismassa 22.11.–2.12. välisen ajan. Tämä on hypermarketketjun pisin Black Friday -sesonki koskaan.
”Tutkimustemme mukaan iso osa asiakkaista hankkii joululahjat noin 1–1,5 kuukautta ennen joulua. Nykypäivänä Black Friday on joulukaupan lähtölaukaus, josta ostetaan paljon joululahjoja. Samalla ostovoiman heikentyminen on pysähtynyt ja olettamus on, että tarjousten vetovoima on edelleen todella suuri eli juuri Black Fridayn merkitys korostuu”, Viitanen huomauttaa.
Vaikka bokserit kiinnostavatkin, myös perinteisempi viihde-elektroniikka tulee olemaan tänäkin vuonna yksi suurimmista asiakkaita kiinnostavista tuoteryhmistä. Tänä vuonna Prisma on panostanut siihen merkittävästi laajentamalla älypuhelintensa valikoimaa.
”Puhelimia ostavien asiakkaiden määrä on kasvanut noin 40 prosenttia, ja uskomme määrän kasvavan Black Fridayn aikana. On selvästi nähtävissä, että mielikuva Prismasta kodintekniikan ja viihteen ostopaikkana on parantunut, ja olemme aiempaa uskottavampi ostopaikka näiden tuotteiden kohdalla. Pystymme ehdottomasti haastamaan markkinaa”, Viitanen sanoo.
Odotettuja hittituotteita Prisman Black Friday -sesongissa:
-
Vogue Naisten Thermo leggingsit
-
Black Horse Miesten bokserit 3-pack
-
Atom Nastaliukueste
-
Head Tennispallo Head Championship 3-pack
-
Smartstore Säilytyslaatikko Classic 31 kannella
-
Fiskars Paistinpannu Hard Face 28 cm
-
Fiskars Aterinpakkaus Functional Form 16 kpl
-
LEGO City, Friends ja Ninjago -sarjojen normaalihintaiset tuotteet -30%
-
Biolan Talouskompostori 200 l
-
PHILIPS Airfyer XL HD9257/88
-
JBL Vastamelunappikuulokkeet Tune Beam
-
CharG Virtapankki 20000 mAh
-
SamsungGalaxy A25 5G 128GB -älypuhelin
Yhteyshenkilöt
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Kuvat






SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman kalsaridata kertoo, koska pojista kasvaa miehiä5.11.2026 07:42:00 EET | Tiedote
Isänpäivän lähestyessä Prisman myyntidata tarjoaa kurkistuksen suomalaismiesten kalsareihin. Missä iässä pitkien kalsareiden kysyntä pomppaa? Mitä kalsaridata kertoo talven tulosta ja kuka miesten kalsarit oikeasti ostaa?
Sokos uudistuu – uusi tavaratalo ja kauneuden pilottimyymälä aukeavat syksyllä29.10.2026 08:37:47 EET | Tiedote
Sokos uudistaa tavaratalokauppaa yhdistämällä elämykselliset myymälät, asiantuntevan palvelun ja osuvan myymälävalikoiman, jota verkkokaupan valikoima täydentää. Syksyn uudet avaukset tarjoavat inspiraatiota ja uusia tapoja oman tyylin löytämiseen.
SOK ja Maanvaalija yhteistyöhön: hiilensidonnasta uusi kotimainen keino liikenteen päästöjen vähentämiseen26.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
SOK ja Maanvaalija Oy ovat sopineet pitkäaikaisesta, vuosikymmeniin tähtäävästä yhteistyöstä, jonka tavoitteena on lisätä hiilensidontaa Suomessa ja tuoda maan- ja metsänomistajat mukaan liikenteen päästövähennystyöhön. Ensimmäisiä yhteistyössä tuotettuja päästövähennyksiä on tarkoitus hyödyntää aikaisintaan vuonna 2027.
S-ryhmän ja K-ryhmän yhteispilotti sai myönteisen vastaanoton: "Hyvä vaihtoehto kertakäyttöpakkauksille"21.10.2026 08:33:00 EEST | Tiedote
Keväällä 2026 toteutettu Kiertis-pilotti osoitti, että uudelleenkäytettävien noutoruokapakkausten palautusjärjestelmä on toteutettavissa ruokakaupoissa. Rasiat palautuivat asiakkailta keskimäärin seitsemässä vuorokaudessa, ja jopa 91 prosenttia pesun läpäisseistä rasioista hyväksyttiin uudelleenkäyttöön. Kokeilulla S-ryhmä ja K-ryhmä sekä yhdeksän muuta siihen osallistunutta yritystä etsivät uudenlaisia keinoja vähentää kertakäyttöpakkausten määrää.
Neljässadas ABC-latausasema avattiin – verkosto laajenee nyt erityisesti suurteholataukseen13.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnallisen sähköautojen latausverkoston ABC-latauksen neljässadas asema avattiin ABC Petikkoon Vantaalle 1.10. Latauspisteitä Suomen suurimmassa suurteholatausverkostossa on jo lähes 3 000, ja niiden avulla ajetaan kuukausittain noin 50 miljoonaa kilometriä. Verkosto jatkaa voimakasta kehittymistään myös tulevina vuosina.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme