Arkkitehtijärjestöt: Palkaton harjoittelu ei kuulu arkkitehtialalle
Heikko suhdanne on laskenut kynnystä tarjota ja ottaa vastaan palkatonta työtä arkkitehtitoimistoissa. Ilmiö on yleinen Etelä-Euroopassa ja yleistynyt muissa pohjoismaissa. Alan työnantaja- ja palkansaajajärjestöt ovat huolissaan palkattoman harjoittelun yleistymisestä Suomessa.

Palkattoman työn tekeminen koskee Suomen kansalaisia, mutta erityisesti muista maista Suomeen muuttaneita arkkitehteja ja arkkitehtiopiskelijoita.
– Ulkomailta Suomeen muuttaneet opiskelijat ja vastavalmistuneet ovat haavoittuvassa asemassa, koska heidän on vaikeinta päästä Suomessa oman alansa töihin. Kun työtilanne on huono, houkutus tehdä ilmaista työtä työkokemuksen saamiseksi on kova. Palkaton harjoittelu lisää eriarvoisuutta työmarkkinoilla, sanoo Tekniikan akateemisten arkkitehteja edustava Arvind Ramachandran.
Ongelma on tunnistettu myös EU-tasolla. Euroopan komissio esitteli aiemmin tänä vuonna direktiiviehdotuksen harjoittelijoiden työolojen parantamiseksi. Direktiivin tarkoitus on torjua käytäntöjä, joissa palkattomat harjoittelut korvaavat vakituiset työpaikat.
Arkkitehtitoimistojen Liiton toiminnanjohtaja Kalle Euron mukaan palkattoman harjoittelun käyttö vääristää kilpailua.
– Kilpailun täytyy olla reilua, jotta vastuulliset ja laatuun satsaavat arkkitehtitoimistot voivat menestyä. Alalla on lähivuosina edessä työvoimapula. Tarvitsemme alalle parhaita osaajia ja että he pysyvät alalla. Se onnistuu, jos työolosuhteet ovat kunnossa, sanoo Euro.
Jos harjoittelijan tekemä työ vastaa normaalia työtä ja täyttää työsuhteen tunnusmerkit, työnantajalla on lain mukaan velvollisuus maksaa palkkaa, riippumatta siitä, onko kyseessä harjoittelu.
– Suomalaisen arkkitehtialan positiivinen imago perustuu ammattitaidon arvostukseen. Maksamalla palkkaa harjoittelijoille ala osoittaa arvostavansa vaativan koulutuksen tuomaa osaamista. Myös työantaja hyötyy, sillä työstään korvauksen saava tekijä on motivoitunut tekemään työnsä hyvin, huomauttaa Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n pääsihteeri Arja Lukin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arja LukinPääsihteeri, Suomen Arkkitehtiliitto SAFA
Puh:050 530 5216arja.lukin@safa.fiKalle EuroToiminnanjohtaja, Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL
Puh:046 600 0595kalle.euro@atl.fiArvind RamachandranPuheenjohtaja, TEKin työelämän arkkitehtiraati
Puh:041 364 2270arvindrchn@gmail.comTietoja julkaisijoista
Tekniikan akateemiset TEK on tekniikan alan yliopistokoulutettujen etu- ja palvelujärjestö. Jäsenet ovat tekniikan, tietojenkäsittelyn, arkkitehtuurin tai luonnontieteiden yliopistotutkinnon suorittaneita ja näiden alojen opiskelijoita. TEK tukee jäseniään työuralla, edistää ammattikunnan osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä rakentaa kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa. Noin 80 000 jäsenellään TEK on Akavan toiseksi suurin jäsenliitto ja Suomen kahdeksanneksi suurin ammattiliitto.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on suomalaisten arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja laadukkaan elinympäristön puolesta. SAFAan kuuluu 3800 arkkitehtia ja arkkitehtiopiskelijaa.
Arkkitehtitoimistojen liitto ATL on arkkitehtitoimistojen uudistava edunvalvoja. ATL edistää kaikilla rintamilla hyvää, kestävää ja laadukasta arvoa luovaa suunnittelua, edustaa suomalaisia arkkitehtitoimistoja sekä auttaa luomaan edellytyksiä jäsentensä kansainväliselle menestykselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tekniikan akateemiset - TEK
TEK: Budjettiriihi toi toivoa työttömille, mutta TKI-rahoituksesta peruuttelu on pettymys3.9.2025 12:55:34 EEST | Tiedote
Työttömyysturvalla opiskelun helpottaminen on hallituksen budjettiriiheltä erinomainen päätös. TKI-rahoituksen kasvun taittaminen iskee kuitenkin tarpeettomasti kasvuun ja tuottavuuteen.
TEKin Jokisen terveiset budjettiriiheen: kasvun edellytykset turvattava18.8.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen. TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen lähettää terveisiä hallitukselle: luvatusta ansiotulojen progression vähentämisestä täytyy pitää kiinni. Myös vahvan panostuksen tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan on jatkuttava. Nämä toimet ovat olennaisia yleisen ilmapiirin ja sitä kautta Suomen talouskasvun kannalta.
Suomen tekoälyeliitti koostuu 40–49-vuotiaista miehistä – ”On korkea aika ottaa mukaan kaikki työntekijät”22.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Suomalainen tekoälyeliitti on saanut huomattavasti muita enemmän tekoälyyn liittyvää täydennys- ja uudelleenkoulutusta. Koulutusta tarvitsisivat nyt kaikki muutkin, sanoo Tekniikan akateemiset TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Mikko Särelä.
Kipinä-voittajat tutkivat hormonisaasteen vaikutusta kasveihin, tähtien elinkaarta ja bakteerien tappamista sähkökärpäslätkällä28.4.2025 11:02:20 EEST | Tiedote
TEKin järjestämän nuorten tiedekilpailu Kipinän voittivat Sofia Koivumäki, Zofia Järvinen sekä Hermanni Sallinen ja Niilo Sipilä. He edustavat Suomea syksyllä EU:n tiedekilpailussa.
TEK: Jäsenmaksun verovähennyksen poisto on hallitukselta virheliike24.4.2025 13:02:20 EEST | Tiedote
Myös yhteisöveron lasku on hutilyönti, joka ei tuo kaivattua hyötyä. Hallituksen puoliväliriihessä tekemä ratkaisu alentaa palkkojen verotusta sen sijaan saa TEKiltä kiitosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme