Uusi teknologia tuo immersiivisen tilaäänen kaikkien ulottuville
Tutkijat ovat kehittäneet ainutlaatuisen äänentallennusteknologian, joka mahdollistaa immersiivisen äänimaailman tallentamisen tavallisilla mikrofoneilla ja edullisella lisälaitteella.

Tilaääni (spatial audio) on äänentoistotekniikka, jossa yksittäiset äänet sijoittuvat tarkasti eri kohtiin ympäristöä. Toisin kuin perinteinen surround-ääni, tilaääni luo immersiivisen kokemuksen, jossa ääni ympäröi kuuntelijan ja tuntuu tulevan luonnollisista paikoista – aivan kuten tosielämässä. Tämä tekee esimerkiksi elokuvien, pelien ja musiikin kuuntelusta todentuntuisempaa, kuin olisi itse tapahtumien keskellä.
”Tilaäänen tallentaminen on tähän asti vaatinut useita kalliita mikrofoneja ja monimutkaista jälkikäsittelyä. Tämä nostaa kustannuksia ja myös rajoittaa teknologian käyttöä”, sanoo tutkijatohtori Raimundo Gonzalez Aalto-yliopistosta.
Aalto-yliopiston Artemis-tutkimusryhmän kehittämä ratkaisu sen sijaan mahdollistaa tilaäänen luomisen helposti jo olemassa olevilla mikrofoneilla ja niihin kytkettävällä edullisella lisälaitteella. Akustiikan laboratorion tutkimukseen perustuva laite muodostaa mikrofoneista ryhmän, joka kykenee tallentamaan korkealaatuista tilaääntä. Teknologia myös mukautuu helposti erilaisiin laitteisiin, kuten älypuhelimiin, tabletteihin ja kameroihin.
Uusi innovaatio odottaa parhaillaan patenttia. Kolmihenkinen Artemis-tiimi tähtää sen kaupallistamiseen, ja etsii rahoitusta kehitystyön jatkamiseksi sekä uusien asiakkaiden tavoittamiseksi.
Ratkaisulla on laajat sovellusmahdollisuudet: se avaa uusia ulottuvuuksia esimerkiksi elokuvien, pelien ja musiikin sisällöntuotannolle. Lisäksi se parantaa äänen ja viestinnän laatua virtuaalikokouksissa ja -todellisuudessa.
”Uskomme vahvasti, että teknologiamme voi mullistaa sekä viestintää että mediasisältöjen luomista. Ääni on keskeinen osa ihmisten tapaa kommunikoida toistensa kanssa, ja tallennusratkaisumme voi tehdä siitä entistä henkilökohtaisempaa ja vaikuttavampaa”, Gonzalez toteaa.
Aalto-yliopisto esittelee tällä viikolla Slushissa 12 maailmaa muuttavaa innovaatiota. Yksi näistä on Artemis, älykästä ääniteknologiaa kehittävä tiimi, jonka ratkaisu tuo tilaäänen tallentamisen kaikkien ulottuville. Artemis-tiimi on tavattavissa Aallon osastolla torstaina 21. marraskuuta kello 14–18.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Raimundo Gonzalez
raimundo.gonzalezdiaz@aalto.fi
p. +358 44 2436 666
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Satelliittikuvat paljastavat ennallistamisen vaikutukset turvemailla9.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Yli 20 vuotta kattava satelliittiaineisto osoittaa, että ennallistettujen turvemaiden lämpötila ja heijastavuus alkavat muistuttaa luonnontilaisia soita noin vuosikymmenessä. Kasvillisuuden palautumisessa kestää pidempään, ja erot alueiden välillä ovat suurempia.
Tutkimus: Uusien rakennusten päästöistä 70 prosenttia tulee rakentamisesta – eikä sitä huomioida tarpeeksi30.6.2025 07:53:14 EEST | Tiedote
Energiatehokkuus ja uusiutuvan energian käyttö ovat vähentäneet uudisrakennusten elinkaaripäästöjä, mutta rakentamisen päästöt eivät ole laskeneet. Viheralueiden vaaliminen ja puurakentamisen suosiminen tekisi rakentamisesta kestävämpää, korostavat tutkijat.
Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia18.6.2025 09:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaisia suuryrityksiä koskenut tutkimus kertoo, että patenttien määrä ja laatu kasvavat merkittävästi, jos yritys saa korkeat pisteet LGBTQ+-yhteisöä eli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tukevissa arvioinneissa.
Koneoppiminen tuo vallankumouksen tutkimukseen ja tuotekehitykseen – uuden tekoälyinstituutin johtajalle merkittävä EU-rahoitus17.6.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi projekti ratkoo koneoppimisen keskeistä pullonkaulaa ja muodostaa myös yhden uuden ELLIS-instituutin tutkimuksen kulmakivistä.
A revolution for R&D with the missing link of machine learning — project envisions human-AI expert teams to solve grand challenges17.6.2025 13:00:00 EEST | Press release
Robust, deployable and collaborative machine learning (ML) methods are needed for artificial intelligence (AI) to become truly useful. This ERC-funded research aims to solve a major ML bottleneck and will form a cornerstone of the newly established ELLIS Institute Finland.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme