Pirkanmaan Lidlejä on uudistettu: kaikista myymälöistä löytyy nyt pikakassat
Syksyn aikana Pirkanmaan Lidlejä on rempattu vauhdilla, ja kaikissa Pirkanmaan 21 Lidl-myymälässä on nykyisin pikakassat. Tuoreimmat asennukset tehtiin Sastamalan, Kangasalan ja Parkanon myymälöihin marraskuussa. Asiakkaiden toivomat pikakassat mahdollistavat entistäkin sujuvamman ja nopeamman kaupassakäynnin. Kassat on asennettu ketterästi yhden yön aikana niin, että myymälöitä ei jouduttu sulkemaan.

Perinteisten kassojen rinnalla on neljä pikakassaa vaihtoehtona asiakkaalle.
− Olemme satsanneet tänä vuonna isosti pikakassoihin, ja niitä on asennettu myymälöihimme ympäri Suomen. Monet asiakkaistamme tykkäävät käyttää pikakassoja, ja ne ovat olleet myös täällä Pirkanmaalla ahkerassa käytössä. Uusimmat pikakassat on otettu ilolla vastaan! Erityisesti pienemmille ostoksille pikakassa on kätevä vaihtoehto, mutta pikakassoilla voi myös näppärästi skannailla omassa rauhassa isommatkin ostokset, kertoo myyntipäällikkö Mikko Laanniemi.
Lidlin pikakassat on suunniteltu tarjoamaan mahdollisimman sujuva asiointi. Pikakassa-alue on mukavan väljä ja ostoksille on varattu hyvin tilaa. Pikakassoilla voi maksaa myös punalaputetut tuotteet sekä lunastaa pullonpalautuskuitit. Hedelmät ja vihannekset on helppo punnita − tuotteet voi valita selkeästä näytöstä kuvallisesta luettelosta tai nimen mukaan aakkosista. Paistopistetuotteet on jaettu suolaisiin ja makeisiin, ja luetteloitu myös aakkosittain. Myös Lidl Plus -kortin skannaaminen onnistuu helposti. Ikärajavalvottuja tuotteita pikakassoilta ei voi ostaa. Täysin alkoholittomia juomia, kuten täysin alkoholittomia oluita, pikakassoilta kuitenkin voi ostaa.
− Saamme pikakassoistamme jatkuvasti positiivista palautetta. Kassajärjestelmä koetaan helpoksi käyttää. Monet asiakkaistamme ovat tänä päivänä jo konkareita pikakassojen käytössä, ja kannustan kaikkia muitakin kokeilemaan! Jos pikakassojen käyttö jännittää, niin kannattaa rohkeasti pyytää työntekijöiltämme apua. Henkilökuntamme on tukena ja ohjeistaa mielellään pikakassoihin tutustumisessa, Laanniemi kertoo.
Pikakassat eivät vähennä työntekijöiden tarvetta myymälöissä ja Lidl tarjoaa jatkossakin asiakkaille mahdollisuuden henkilökohtaiseen palveluun. Henkilökunnalla on keskeinen rooli asiakaspalvelun ja sujuvan myymäläarjen mahdollistamisessa.
Sastamalan, Kangasalan ja Parkanon myymälät ovat kokeneet lisäksi uudistuksen myös heviosastolla, joka on päivitetty samanlaiseen ratkaisuun kuin Pirkanmaan muissa myymälöissä. Matalista, tasaisista esillepanoista on luovuttu ja otettu käyttöön hyllymallinen ratkaisu. Aiempia tasossa olevia hyllyjä on kohotettu niin, että niistä on helpompi ottaa tuotteita. Hyllyjä myös on useammassa tasossa. Näin ollen hedelmät ja vihannekset ovat paremmin esillä ja helpommin asiakkaiden saatavilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Vuosi 2025 on määräaika monelle vastuullisuustavoitteelle – Lidlissä vastuullisuustyö etenee suunnitellusti25.9.2025 12:17:28 EEST | Tiedote
Lidl on julkaissut tiedot vastuullisuustyönsä etenemisestä tilikaudelta 2024. Useissa vastuullisuustavoitteissa maali on jo nurkan takana, kun tavoitevuodeksi on kirjattu 2025. Tavoitteet kuluvan tilikauden loppuun mennessä löytyvät esimerkiksi uusiutuvan polttoaineen käytölle sekä suolan ja sokerin vähentämiselle. Tavoitteita on saavutettu hyvässä vauhdissa, mutta osassa riittää vielä kirittävää loppuvuodelle.
Lidliltä massiivinen kansainvälinen brändikampanja – kertoo miksi Lidlissä asiointi kannattaa22.9.2025 16:12:26 EEST | Tiedote
Lidl on käynnistänyt ensimmäisen kansainvälisen brändikampanjansa 31 maassa sloganilla ”Lidl. Se kannattaa”. Uusi slogan ja kampanja alleviivaavat Lidlin ydinlupausta asiakkaille: jokaisella on oikeus laadukkaaseen, vastuulliseen ja halpaan ruokaan.
Lidlin kansainvälinen yhteistyökumppanuus UEFA Eurooppa-liigan ja UEFA Konferenssiliigan kanssa jatkuu18.9.2025 09:45:05 EEST | Tiedote
Lidl jatkaa virallisena kumppanina kaudella 2025–2026.
Lidl täysjyvän asialla – valikoimaan lisätty kotimaisia täysjyvätuotteita4.9.2025 15:36:04 EEST | Tiedote
Suomi on täysjyvän luvattu maa puhtaan kauran ja rukiin ansiosta, mutta suomalaiset syövät täysjyvää aivan liian vähän. Lidlissä on ryhdytty toimeen tämän korjaamiseksi: yhtiö on asettanut kunnianhimoinen tavoitteen täysjyvän lisäämiseksi. Lidl on hiljattain lisännyt valikoimaansa uusia, kotimaisia täysjyvää sisältäviä tuotteita.
Takaisinveto: Dafgårdsin pakasteaterioissa pakkausmerkintävirhe4.9.2025 13:15:58 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erät ruotsalaisen Dafgårdsin valmistamia Wallenbergin pihvejä sekä janssoninkiusausta. Kyseessä on pakasteena myytävät valmisateriat. Takaisinveto tehdään, koska näiden kahden tuotteen tuotepakkauksiin on tarroitettu suomenkieliset ainesosaluettelot virheellisesti ristiin. Näin ollen suomenkieliset tiedot ainesosista ja allergeeneista eivät pidä paikkansa ja tuotteet voivat olla haitaksi allergikoille. Muille tuotteet ovat turvallisia käyttää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme