Kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisessä yhä haasteita – Oulun yliopistossa on löydetty ratkaisuja: ”Työelämätaidot osaksi opetusta ja tiivis yhteistyö yrityksiin”
20.11.2024 11:18:22 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston koulutusvararehtori Mirja Illikainen kertoo, että opiskelijoiden työllistymisen eteen on tehty määrätietoisesti töitä muun muassa opiskelijoiden työelämävalmiuksia parantamalla.

Oulun yliopistosta valmistuvat kansainväliset opiskelijat työllistyvät tietyillä aloilla paremmin kuin vastaavat opiskelijat muualla Suomessa. Asia käy ilmi muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisemista tilastoista. (Linkki liitteenä). OKM:n tilastoa käytetään muun muassa yliopistojen tulosindikaattoripohjaisen rahoituksen perustana.
Oulun yliopiston koulutusvararehtori Mirja Illikainen kertoo, että opiskelijoiden työllistymisen parantamisen eteen on tehty määrätietoisesti töitä pitkään ja työtä on edelleen jatkettava.
”Kansainvälisten opiskelijoiden työllistymisessä on edelleen paljon tehtävää. He työllistyvät yhä huonommin kuin suomalaiset opiskelijat. Positiivista on, että meillä kehitys on ollut hyvää, mikä kertoo siitä, että olemme tehneet oikeita ja tarpeellisia toimia,” Illikainen sanoo.
”Verraten hyvä tilanne on Oulussa seurausta osittain siitä, että erityisesti alueen ICT-alan yritykset ovat valmiita palkkaamaan ulkomaalaisia osaajia.”
Lisäksi Oulun yliopistossa on tehty systemaattisesti työtä koulutuksen kehittämiseksi vastaamaan työelämän muuttuneita tarpeita kehittämällä työelämävalmiuksia.
”Haluamme varmistaa, että jokainen tutkinto-ohjelmamme antaa työelämässä tarvittavia, ajankohtaisia taitoja,” Illikainen sanoo.
Oulun yliopisto on muun muassa päivittänyt työelämässä tarvittavia, niin sanottuja geneerisiä taitoja osaksi opetusta. Geneerisiä taitoja ovat esimerkiksi: analyyttinen, kriittinen ja luova ajattelu, hyvinvointi ja itsensä kehittäminen, viestintä ja vuorovaikutus, kestävyys, vastuullisuus ja eettisyys, kansainvälisyys ja monikulttuurisuus, monitieteisyys ja tieteidenvälisyys.
Yhteistyötä työelämään
Oulun yliopisto tekee tiivistä ja hyvää yhteistyötä työelämän toimijoiden kanssa. Illikaisen mukaan yhteistyö osaltaan auttaa työllistymistä.
”Pyrimme vahvistamaan yhteistyötä, jotta meiltä valmistuneet opiskelijat työllistyisivät yhä paremmin koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Samalla opiskelijat tuovat esimerkiksi yrityksiin ajankohtaista osaamista, jota työelämä kaipaa.”
Konkreettisena esimerkkinä onnistuneesta työelämäyhteistyötä Illikainen mainitsee biologian tutkinto-ohjelman uudistamisen yhteistyössä työelämän edustajien kanssa. Tutkinto-ohjelman sisältä nimettiin erityinen työryhmä yhteistyötä edistämään.
”Tutkinto-ohjelmassa on tehty systemaattista kehittämistä jo useiden vuosien ajan. Se näkyy esimerkiksi erinomaisissa Kandipalautteen laatupisteissä”, Illikainen iloitsee.
Lisätietoja:
Mirja Illikainen
Vararehtori, koulutus
Oulun yliopisto
mirja.illikainen@oulu.fi
puh. +358405885904
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena HirvonenViestinnän johtava asiantuntijaOulun yliopisto
Strateginen ja organisaatioviestintä, media- ja yhteiskuntasuhteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Giellagas-instituutti tarjoaa merkkivuonnaan koko vuoden kestävän yleisöluentosarjan29.1.2026 08:39:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston Giellagas-instituutti viettää kuluvana vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan. Vuoden aikana instituutti järjestää yleisöluentosarjan ja paljon muita saamelaista tiedettä ja taidetta esitteleviä tapahtumia. Merkkivuoden vietto alkaa juhlaseminaarilla 11. helmikuuta.
Militarismi väittelyn aiheena Oulun yliopiston Puolesta & Vastaan -sarjassa28.1.2026 09:44:00 EET | Tiedote
"Suomi on muuttunut militaristiseksi" on Puolesta & Vastaan – vahvoja väitteitä, perusteltua puhetta -sarjan väite. Tilaisuus pidetään keskiviikkona 4. helmikuuta klo 17.30 Oulun keskustakirjasto Saaressa.
Selvitys: Kuljetuspalveluiden uudet ratkaisut vahvistavat maaseutualueiden elinvoimaa28.1.2026 07:07:00 EET | Tiedote
Maaseutumaisten alueiden on sopeuduttava väestörakenteen muutokseen väestön vähetessä ja ikääntyessä, mikä voi ilman toimenpiteitä johtaa supistuvan kehityksen kierteeseen. Samanaikaisesti kehitykseen voidaan vaikuttaa panostamalla elinvoimaisuutta ja hyvinvointia lisääviin muutostekijöihin.
Vetylaturi lataa kännykät ja läppärit ti 10.2.2026 Oulun Vetytutkimuspäivässä – Vetytalous tukemaan arktisen alueen kestävyyttä28.1.2026 05:21:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto kokoaa vetytutkimuksen kansainväliset asiantuntijat vetytutkimuspäivään ti 10.2.2026. Puheenvuoroissa kuullaan, miten vetytalous ja -tutkimus nivoutuvat osaksi laajempaa pohjoisten alueiden kestävyyttä. Tutkijat esittelevät vetytutkimuksen edistysaskelia, kuten teräksen iskukuumentaminen, vetyplasman hallinta ja aurinkovetyreaktori. Toimittajat ovat tervetulleita tilaisuuteen.
Leena Nissilä Oulun yliopiston hallituksen puheenjohtajaksi27.1.2026 13:01:59 EET | Tiedote
Oulun yliopiston toimikautensa aloittanut hallitus on valinnut järjestäytymiskokouksessaan 27. tammikuuta 2026 puheenjohtajakseen Leena Nissilän ja varapuheenjohtajakseen Sakari Karjalaisen. Puheenjohtajat valittiin koko toimikaudelle 2026–2029.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme