Arja Saijonmaa, Arppa, Club for Five, Diandra, Janna ja Tuure Kilpeläinen mukana HelsinkiMission Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan 22.12. Nelosella
Tänä jouluna kokoamme yhteen maamme kirkkaimpia tähtiä hyväntekeväisyyskonserttiin, jonka tuotto menee HelsinkiMission yksinäisyyttä vähentävään toimintaan. Joulun tähdet -konsertti yksinäisyyttä vastaan tarjoaa paketin musiikkielämyksiä tähtiartistien esittämänä Nelosella 22.12. klo 20 ja uusintana neljästi. Konsertti tuo valoa ja lämpöä niille, jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä.

Joillekin joulu on vuoden odotetuinta aikaa, toisille vuoden yksinäisintä aikaa. Tänään joka kymmenes suomalainen kärsii pitkäkestoisesta, haitallisesta yksinäisyydestä. Se tarkoittaa, että Suomessa on yli 500 000 yksinäistä, joille yksinäisyyden kokemus tuo surua ja tuskaa päivittäin. Jatkuva yksinäisyys on vakava terveydellinen riski ja aina vakava inhimillinen kokemus.
- Moni jää syystä tai toisesta porukan ulkopuolelle, ja lapsena voi helposti ajatella, että vika olisi itsessä. Toisaalta olen huolissani myös vanhusten yksinäisyydestä. Kun esimerkiksi pitkän avioliiton jälkeen toinen menehtyy, on surun keskellä opeteltava uudenlaista elämää. On todella hienoa, että konsertin tuotot ohjataan HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön, sillä yksinäisyys suuri ongelma Suomessa, Diandra sanoo.
Hyväntekeväisyyskonserttia tähdittävät maamme kirkkaimmat tähdet Arja Saijonmaa, Arppa, Club for Five, Diandra, Janna ja Tuure Kilpeläinen. Hyväntekeväisyyskonsertissa kuullaan artistien omia kappaleita sekä tunnettuja joululauluja. Musiikillisesta sisällöstä vastaa konsertin kapellimestari Leri Leskinen ja sitä säestää hänen bändinsä. Lavalla tähtiartistien kanssa nähdään HelsinkiMission musiikkiopisto Resonaarin oppilaat Jaakko Lahtinen ja Juho Lähteenmäki. Konsertin juontaa Jaana Pelkonen.
Konsertti on taltioitu tunnelmallisessa Aleksanterin teatterissa ja esitetään Nelosella sunnuntaina 22.12. klo 20. Uusinnat esitetään maanantaina 23.12. klo 17.40, keskiviikkona 25.12. klo 18.30 ja torstaina 26.12. klo 15.30. Jouluaaton 24.12. uusinta esitetään Livillä klo 18.30
Konsertilla hankitaan varoja HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön
Sotauutiset ja epävakaa talous- ja maailmantilanne, yhä kasvava työttömyys ja toimeentulovaikeudet ovat lisänneet huolta ja yksinäisyyden tunnetta. Siksi myös lahjoitusten tarve on tällä hetkellä suurempi kuin koskaan.
Hyväntekeväisyyskonsertilla kerätään varoja ja sen tuotot ohjataan HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön, joka on valtakunnallista ja tutkitusti vaikuttavaa. Vuosittain HelsinkiMission toiminnassa ja palveluissa kohdataan nuoria, aikuisia, lapsiperheitä, ja senioreja yli 155 000 kertaa ammattilaisten ja tuhannen vapaaehtoisen voimin.
Ohjelman aikana voi auttaa yksinäisiä tekemällä lahjoituksen tekstiviestillä, verkossa tai MobilePaylla.
Lahjoittaa voi
- osoitteessa helsinkimissio.fi
- MobilePaylla numeroon 81358
- tekstaamalla YKSIN20 numeroon 16499. Lahjoitus 20 € (hinta 20,36+pvm)
HelsinkiMissiolla on voimassa oleva rahankeräyslupa: RA/2021/1597, myönnetty 25.11.2021.
Jouluna yksinäisyys musertaa tavallistakin kovemmin
Joillekin joulu on vuoden odotetuinta aikaa, toisille vuoden synkintä. Juhla, joka korostaa sitä, ettei lähellä ole ketään, eikä kukaan välitä. Joulun tähdet -konsertti on osa HelsinkiMission Muista ihmistä lähelläsi -joulukampanjaa. Verkkosivulla helsinkimissio.fi/joulu voi auttaa yksinäisiä tekemällä kertalahjoituksen tai liittymällä kuukausilahjoittajaksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niina Frösén
varainhankintapäällikkö
niina.frosen@helsinkimissio.fi
044 735 5138
Kristiina Backberg
Viestintäpäällikkö
HelsinkiMissio
kristiina.backberg@helsinkimissio.fi
puh. 044 733 1544
HelsinkiMissio
HelsinkiMissio on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö. Tehtävämme on vähentää yksinäisyyttä ja lisätä hyvinvointia. Olemme toimineet 140 vuoden ajan. Tunnemme yksinäisyyden ja tiedämme keinot sen voittamiseksi.
Toimimme lähes sadan ammattilaisen ja tuhannen vapaaehtoisen voimin. Kohtaamme, tuemme ja autamme vuosittain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Tarjoamme yksinäisyyttä vähentäviä palveluja valtakunnallisesti sekä mahdollisuuden osallistua vapaaehtoisena kohtaamaan muita.
Kutsumme kaikki tekoihin yksinäisyyttä vastaan. Tavoitteemme on, että kukaan ei jää yksin.
#YhdessäYksinäisyysVoitetaan
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HelsinkiMissio
Suomessa uusi vapaaehtoistoiminnan muoto: perhekaverin syli rauhoittaa vastasyntyneen10.9.2025 09:09:29 EEST | Tiedote
HelsinkiMission ja HUSin kouluttamat vapaaehtoiset perhekaverit toivat Suomeen uuden tavan auttaa – vapaaehtoinen tarjoaa vauvalle sylin ja läheisyyttä vauvan omien vanhempien ollessa estyneitä. Vapaaehtoiset sylittelevät pienimpiä potilaita nyt Vastasyntyneiden osasto L2:lla Jorvin sairaalassa. Osastolla hoidetaan ennenaikaisesti syntyneitä tai sairaalahoitoa vaativia vauvoja.
Resonaari soi -konsertissa 16.9. kaikki soittaa – erityisoppijat nousevat Savoy-teatterin lavalle5.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Erityisryhmiin kuuluvat muusikot esiintyvät suurelle yleisölle Resonaari soi -konsertissa 16.9. klo 19. Konsertissa kehitysvammaiset ja muihin erityisryhmiin kuuluvat oppijat nousevat esiin muusikkoina ja taiteilijoina. Konsertti ilmentää 30 vuotta täyttävän Resonaarin musiikkiopiston demokraattisen musiikinopetuksen periaatetta, jonka mukaan kaikki oppivat soittamaan.
Tuore kysely: joka neljäs ammattiin opiskeleva on vailla kaveria2.9.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
School to Belong -yksinäisyyskyselyssä selvisi, että joka neljännellä ammattioppilaitoksen opiskelijalla ei ole koulussa yhtään kaveria. Hyvät uutiset ovat, että kaikkien opiskelijoiden kokema yksinäisyys on vähentynyt ja yksinäisyyttä osataan kohdata entistä paremmin. Tästä on kysymys: HelsinkiMission School to Belong -ohjelma toteuttaa vuosittain yksinäisyyskyselyn, joka kartoittaa yksinäisyysilmiötä oppilaitoksissa. Vuoden 2025 yksinäisyyskyselyyn vastasi yhteensä 3800 oppilasta tai opiskelijaa, 804 oppilaitosten henkilökunnan jäsentä ja 867 huoltajaa. Keskeiset tulokset olivat: moni opiskelija jää ilman kaveria, yksinäisyys on vähentynyt (muttei tarpeeksi) ja yksinäisyyttä osataan kohdata aikaisempaa paremmin.
Järjestöjen yksinäisyyttä vähentävälle työlle on varattava riittävästi resursseja28.8.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2022 perustettu Järjestöjen yksinäisyysverkosto toimii yksinäisyyden ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi, nostaa esille vaikuttavaksi todettuja malleja, ja vaikuttaa yksinäisyyteen liittyvään päätöksentekoon. Verkoston tavoitteena on nostaa yksinäisyyden vähentäminen konkreettisesti ratkaistavaksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Järjestöjen resurssien turvaaminen myös vaikeassa taloustilanteessa kannattaa. Yksinäisyyden vähentäminen vahvistaa kansakunnan kriisinsietokykyä ja sisäistä turvallisuutta.
Myötätuntoa kolmella kielellä – Minä riitän -opas nyt myös englanniksi21.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
HelsinkiMission suosittu Minä riitän -opas julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa englanniksi nimellä I am Good Enough – Guide for Self-Compassion. Samalla myös suomen- ja ruotsinkieliset versiot on päivitetty entistä myötätuntoisemmiksi ja ajankohtaisemmiksi. Oppaat tarjoavat konkreettisia työkaluja hyvinvoinnin ja itsemyötätunnon vahvistamiseen arjessa. Englanninkielinen opas tekee tärkeän sisällön saavutettavaksi yhä useammalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme