Stefan Strandberg Kelan läntisen asiakaspalveluyksikön johtajaksi
21.11.2024 11:00:55 EET | Kela/FPA | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi).
Stefan Strandberg on nimitetty Kelan läntisen asiakaspalveluyksikön johtajaksi. Strandberg vastaa yksikön tuloksesta sekä asiakaspalvelun toimivuudesta, laadusta ja kehittämisestä.
Kelan Läntisen asiakaspalveluyksikön johtajaksi on valittu valtiotieteiden maisteri Stefan Strandberg. Strandberg siirtyy Kelaan Etelä-Savon ELY-keskuksesta, jossa hän toimi valtakunnallisen TE-asiakaspalvelukeskuksen johtajana.
- Kela on todellakin merkittävä toimija yhteiskunnassamme. Haluan, että asioiminen kanssamme on sujuvaa ja että olemme tukena ja turvana jokaisen ihmisen arjessa silloin, kun meitä tarvitaan. Tavoitteemme on palvella asiakkaitamme mutkattomasti kaikissa elämäntilanteissa, Strandberg toteaa.
Strandbergin tehtäviin kuuluu läntisen asiakaspalveluyksikön toiminnan johtaminen. Strandberg vastaa yksikön tuloksesta sekä asiakaspalvelun toimivuudesta, laadusta ja kehittämisestä. Lisäksi hän vastaa yksikön sidosryhmäyhteistyöstä. Asiakaspalveluyksikön johtaja on palvelutoiminnan johtoryhmän jäsen.
Strandberg aloitti asiakaspalveluyksikön johtajana 11.11.2024. Hän siirtyy Kelaan Etelä-Savon ELY-keskuksesta, jossa hän työskenteli valtakunnallisen TE-asiakaspalvelukeskuksen johtajana vuodesta 2020. Hän vastasi valtakunnallisten palvelujen ja palveluprosessien kehittämisestä yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön, KEHA-keskuksen, TE-toimistojen ja ELY-keskusten kanssa.
Läntinen asiakaspalveluyksikkö toimii Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueilla.
Yhteyshenkilöt
Stefan Strandbergpalveluyksikön johtajaKela
Puh:020 635 9041stefan.strandberg@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Läkemedel mot fetma används redan av över 100 000 finländare – antalet fortsätter att öka kraftigt17.3.2026 06:00:00 EET | Pressmeddelande
År 2025 köpte närmare 108 000 personer läkemedel för behandling av fetma. Ökningen var 43 procent från året innan och förklaras nästan helt av en kraftigt ökad användning av semaglutid som patienterna själva betalar för. Fetma är en långvarig sjukdom som kräver långsiktig och multiprofessionell behandling.
Lihavuuslääkkeitä käyttää jo yli 100 000 suomalaista – kasvu jatkuu erittäin voimakkaana17.3.2026 06:00:00 EET | Tiedote
Lihavuuslääkkeitä osti vajaat 108 000 henkilöä vuonna 2025. Kasvu oli 43 prosenttia edellisvuodesta ja perustuu lähes kokonaan potilaiden itse maksaman semaglutidin käytön voimakkaaseen lisääntymiseen. Lihavuus on pitkäaikaissairaus, ja sen hoidon tulee olla pitkäjänteistä ja moniammatillista.
FPA:s engelska telefontjänst håller längre öppet16.3.2026 12:23:39 EET | Pressmeddelande
FPA:s engelska telefontjänst för privatpersoner betjänar från och med måndag 16.3 mellan kl. 9 och 16. Den nya öppettiden är densamma som för den finska och den svenska telefontjänsten.
Kelan englanninkielisen puhelinpalvelun aukioloaika pitenee16.3.2026 12:23:39 EET | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kelan henkilöasiakkaiden englanninkielinen puhelinpalvelu palvelee maanantaista 16.3. lähtien klo 9–16. Uusi aukioloaika on sama kuin suomen- ja ruotsinkielisessä puhelinpalvelussa.
Longer opening hours for Kela’s English-language phone service16.3.2026 12:23:39 EET | Press release
As of Monday 16 March, Kela’s customer service numbers that provide service in English will answer calls between 9.00 and 16.00. The new opening hours are the same as the opening hours of Kela's phone service in Finnish and Swedish.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme