Fingridin loppuraportti tarkentaa merituulivoiman alustavia liityntämahdollisuuksia
21.11.2024 14:47:41 EET | Fingrid Oyj | Tiedote
Merituulivoimalle on tunnistettu seitsemän potentiaalista liittymispistettä Manner-Suomessa 2030-luvulla. Nämä mahdollistavat jopa 9 gigawatin merituulivoiman kapasiteetin liittämisen kantaverkkoon. Tunnistetut liittymispisteet sijaistevat länsirannikolla sekä Inkoossa. Pohjoisimmat liittymispisteet Kokkolan ja Raahen alueilla ovat mahdollisia, mikäli sähkön kulutus kasvaa alueella merkittävästi ennen merituulivoimaliityntöjen toteutumista.

Julkaisimme toukokuussa 2024 selvityksen merituulivoiman alustavista liityntämahdollisuuksista Manner-Suomen kantaverkkoon, joista konsultoimme sidosryhmiä alkukesästä. Olemme nyt päivittäneet selvitystä konsultaatiopalautteen ja lisäanalyysien perusteella ja tarkentaneet siten, että merituulivoiman alustavat liittymispisteet esitetään sähköasematasolla.
Merituulivoimalle on tunnistettu seitsemän potentiaalista liittymispistettä Manner-Suomessa 2030-luvulla. Ne sijaitsevat Inkoon, Raision, Ulvilan, Närpiön, Vaasan, Kokkolan sekä Raahen alueilla.
Merkittävimmät muutokset toukokuun julkaisuun ovat Kokkolan alueelle lisätty kokonaan uusi potentiaalinen merituulivoiman liittymispiste sekä Lounais-Suomeen tuodut vaihtoehtoiset liittymispisteet ja aikataulut. Pohjoisimmat liittymispisteet Kokkolan ja Raahen alueilla ovat mahdollisia 2030-luvulla, mikäli sähkön kulutus alueella kasvaa merkittävästi nykytasosta ennen merituulivoimaliityntöjen toteutumista.
Yhteensä näiden seitsemän merituulivoiman liitynnän toteuttamiseksi on tässä selvityksessä mallinnettu tarvittavan suuruusluokaltaan noin 0,7 miljardin euron kantaverkon vahvistusinvestoinnit Fingridin käynnissä olevan noin neljän miljardin suuruisen investointiohjelman lisäksi.
Kyseessä ovat edelleen alustavat liityntämahdollisuudet. Fingrid ei ole tehnyt investointipäätöksiä verkkovahvistuksista, jotka tämän selvityksen perusteella vaaditaan merituulivoimaliityntöjen toteuttamiseksi. Ylläpidämme valmiuksia liittää merituulivoimaa kantaverkkoon nimetyille sähköasemille, ja arvioimme tarvittavien verkkoinvestointien toteutuksia jatkossa osana joka toinen vuosi julkaistavaa kantaverkon kehittämissuunnitelmaa. Merituulihankekehityksen eteneminen huomioidaan muiden asiakashankkeiden ohella osana kehittämissuunnitelman päivitystä.
Lisätietoja:
Asiakaspäällikkö Laura Ihamäki, Fingrid Oyj, puh, +358 40 708 1838
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fingrid.fi
Ladattavat tiedostot:
Loppuraportti: Merituulivoiman alustavat liityntämahdollisuudet Fingridin kantaverkkoon 2030-luvulla
Vastine: Fingridin vastine palautteisiin merituulivoiman alustavista verkkoliityntämahdollisuuksista
Väliraportti: Fingrid selvitti merituulivoiman mahdollisuuksia liittyä kantaverkkoon
Kuvat
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Fingrid on suomalaisten kantaverkkoyhtiö. Turvaamme asiakkaille ja yhteiskunnalle kustannustehokkaasti varman sähkön ja muovaamme tulevaisuuden puhdasta ja markkinaehtoista sähköjärjestelmää.
Fingrid välittää. Varmasti.
www.fingrid.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fingrid Oyj
mFRR-säätöpyynnön kuolleen alueen pilotointi päättyy18.3.2026 10:00:08 EET | Tiedote
Fingrid on poistanut käytöstä manuaalisen taajuudenpalautusreservin säätötarpeen määrityksessä käytettävän kelluvan kuolleen alueen. Kuolleen alueen käytöllä ei saatu toivottua vähennystä toimijoiden mFRR-aktivointien muutoksiin.
Häiriö mFRR-energiamarkkinan sanomaliikenteessä 13.3. klo 19:15–14.3. klo 14:3017.3.2026 09:02:00 EET | Tiedote
mFRR-energiamarkkinan ECP-sanomaliikenteessä oli häiriö perjantain 13.3 klo 19:15 ja lauantain 14.3. klo 14:30 (Suomen aikaa) välillä.
Fingrid varoittaa kotiakkuja kauppaavien villeistä myyntilupauksista13.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Sähköä varastoivien kotiakkujen suosio on noussut viime vuosina, kun akkuja on markkinoitu sähkön reservimarkkinoilta saatavilla tuotoilla. Fingrid kehottaa kotitalouksia varovaisuuteen, sillä osa akkukauppiaista vaikuttaa käyttävän harhaanjohtavia myyntikeinoja ja antaa tuotoista katteettomia lupauksia.
Fingrid uudistaa reservimarkkinoiden ja tasehallinnan tietojärjestelmän11.3.2026 16:14:00 EET | Tiedote
Uusi markkinahallintajärjestelmä Mimosa korvaa vuoden 2027 aikana nykyisen pitkään käytössä olleen VAKSI‑alustan. Uudistuksen tavoitteena on vastata paremmin nopeasti muuttuvan toimintaympäristön, laajenevien reservimarkkinoiden sekä kasvavien käyttäjä- ja prosessivaatimusten tarpeisiin.
Webinaari tasevastaavien vakuusmallin selvityksen ja tasepalveluehtojen muutoksista 10.3.2026 klo 14.00–15.004.3.2026 13:44:55 EET | Tiedote
Fingrid on saanut valmiiksi Energiaviraston edellyttämän tasevastaavien vakuuksien määräytymisen kokonaisperiaatteiden selvityksen (vakuusselvitys) ja tulee toimittamaan selvityksen ja selvityksen perusteella muutetut tasevastaavien vakuuksien määräytymisen ehdot Energiaviraston vahvistettavaksi viimeistään 24.4.2026 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
