Viikin–Malmin pikaraitiotie päätöksentekoon: Uusi raitiolinja vauhdittaisi Koillis-Helsingin kehittämistä
Viikin–Malmin pikaraitiotien yleissuunnitelma on valmistunut. Suunnitelmaa käsitellään Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa tiistaina. Ensimmäisessä vaiheessa raitiotie rakennettaisiin Kumpulasta Viikin ja Malminkentän kautta Malmin sairaalalle. Toisessa vaiheessa myös Jakomäki saisi pikaraitiotieyhteyden. Rakentaminen voi tämän hetken arvioiden mukaan käynnistyä vuonna 2028.

”Helsinki on edistänyt viime vuosina merkittävästi raideliikennettä. Investoinnit raideliikenteeseen eivät ole pelkkiä liikenneinvestointeja, vaan ne avaavat isoja kaupunkikehityksen mahdollisuuksia”, sanoo Helsingin maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen. Uuden raitiotielinjan varrelle rakennettaisiinkin runsaasti uusia asuntoja ja toimitiloja.
”Hyvien raideliikenneyhteyksien varrella asunnoille on ollut laajasti kysyntää myös näinä rakentamisen matalasuhdanteen aikoina”, Manninen toteaa.
Uusi pikaraitiotie mahdollistaa Malminkentän kehittämisen raideliikenteeseen tukeutuvana uutena kaupunginosana. Pikaraitiotie antaa myös mahdollisuuden kehittää Viikin kampuksesta kahden pikaraitiolinjan solmukohtaa. Toisessa vaiheessa toteutettava pohjoinen haara parantaisi puolestaan Jakomäen houkuttelevuutta.
Uutta rataa yli 15 kilometriä
Viikin–Malmin pikaraitiotien linjaus kulkee Kumpulasta Kustaa Vaasan tietä ja Lahdenväylän vartta Viikin Latokartanon alueelle, ylittää siellä Kehä I:n ja jatkaa uutta Ilmasiltaa pitkin Lahdenväylän yli Malminkentän alueelle. Malminkentältä raitiotielle on suunniteltu reitit sekä Malmin sairaalalle että Jakomäkeen ja edelleen Vantaan Vaaralaan. Ensimmäisessä vaiheessa toteutettaisiin raitiotie Malmin sairaalalle saakka. Toinen toteutusvaihe jatkaisi raitiotietä Malminkentältä Jakomäkeen ja Vaaralaan.
Reitin matka-aika Helsingin rautatieasemalta Kumpulaan on 17 minuuttia, Viikin tiedepuistoon 24 ja Malminkentälle 35 minuuttia. Hanke sisältää uutta raitiotietä Kumpulasta Malminkentälle 8,6 kilometriä, Malminkentältä Vaaralaan 4 ja Malminkentältä Malmin sairaalalle 2,6 kilometriä. Kahden haaran vaihtoehdossa uuden raitiotien yhteispituus on 15,2 kilometriä.
Alueen väestö kasvaa merkittävästi
Koillis-Helsingin väestö kasvaa tulevina vuosikymmeninä niin paljon, että alueen joukkoliikennepalvelut pelkän bussiliikenteen varassa eivät olisi laadultaan riittävät. Raitiotie tarjoaa alueelle merkittävästi tehokkaampaa ja vuoroväliltään säännöllisempää joukkoliikennettä kuin bussiliikenne.
”Yleissuunnitelman laatimisen yhteydessä olemme tarkastelleet väestönkasvua noin 600 metrin säteellä pikaraitiotien tulevista pysäkeistä. Väestö kasvaa nykyisestä 46 000 asukkaasta vuoteen 2050 mennessä jopa yli 100 000 asukkaaseen riippuen siitä, mikä maankäyttöskenaario toteutuu. Reitin varrella on siis runsaasti käyttäjäpotentiaalia”, kertoo projektipäällikkö Niko Setälä Helsingin kaupunkiympäristön toimialalta.
Ensimmäisen vaiheen kustannusarvio 339 miljoonaa euroa
Raitiotien ensimmäisen vaiheen investoinnin kustannusarvio on noin 339 miljoonaa euroa. Toisen vaiheen investoinnin kustannusarvio on noin 99 miljoonaa euroa. Viikin–Malmin pikaraitiotien suunnitteluun on jo aiemmin myönnetty valtion rahoitusta.
Jos yleissuunnitelma hyväksytään, käynnistyy seuraavaksi pikaraitiotien ensimmäisen vaiheen hankesuunnittelu. Siinä määritellään toteutettava kokonaisuus, sen kustannukset ja tarkempi aikataulutus. Hankepäätöksen jälkeen raitiotie etenee toteutussuunnitteluun. Raitiotie voidaan rakentaa aikaisintaan vuosina 2028–2032.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta käsittelee pikaraitiotien yleissuunnitelmaa kokouksessaan tiistaina 26. marraskuuta. Lopullisen päätöksen yleissuunnitelmasta tekee Helsingin kaupunginvaltuusto.
Viikin–Malmin pikaraitiotien yleissuunnitelma kaupunkiympäristölautakunnan esityslistalla.
Tutustu tarkemmin raitiotielinjaan
Viikin–Malmin pikaraitiotiestä ja sen varrelle suunnitellusta kaupunkirakentamisesta on laadittu havainnollinen 3D-mallinnus.
Viima, pikaraitiotie – Tietoa Development
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen, p. 040 3342289, rikhard.manninen@hel.fi
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö Reetta Putkonen, p. 050 68633, reetta.putkonen@hel.fi
Projektipäällikkö Niko Setälä, p. 040 1430778, niko.setala@hel.fi
Kuvat
Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Vuonna 2025 valmistui kuusi uutta ja neljä peruskorjattua päiväkotia – kokemuksia päiväkoti Arielin alkutaipaleelta22.12.2025 14:12:13 EET | Tiedote
Kaupungin omistukseen valmistui vuonna 2025 kuusi uutta päiväkotia ja neljässä kaupungin päiväkodissa valmistui laaja perusparannus. Lisäksi päiväkodeissa on tehty useita pienempiä korjaustöitä.
Fem kandidater till priset Byggandets ros 202519.12.2025 08:56:25 EET | Pressmeddelande
Helsingfors byggnadstillsyn har nominerat följande: renoveringarna på Tavastvägen 26, utvecklingsprojektet Norra Esplanaden 37, totalrenoveringen av Deckerska villan, Kottby Grundskola och Helsingfors räddningsverk.
Viisi ehdokasta Rakentamisen Ruusu 2025 -palkinnon saajaksi19.12.2025 08:56:25 EET | Tiedote
Helsingin rakennusvalvonta on nimennyt ehdolle Hämeentie 26:n korjaukset, Pohjoisesplanadi 37:n kehityshankkeen, Deckerin huvilan peruskorjauksen, Kottby Grundskolan sekä Helsingin Pelastuslaitoksen.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 18.12.202518.12.2025 18:35:05 EET | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 18.12.2025 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 15.1.2026
Helsingin rakennusvalvonta kannustaa taksalla fiksuun ja kestävään rakentamiseen18.12.2025 14:58:55 EET | Tiedote
Vuoden 2026 rakennusvalvontataksaan on tullut korotuksia, mutta se tuo etua niille rakentajille, jotka panostavat energiatehokkuuteen ja hakevat lupansa hyvissä ajoin ennen kesää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



