Tulli löysi kiellettyä väriä makeisesta – karkeissa jälleen paljon virheellisiä tuotteita
Tulli on löytänyt makeisesta väriä, joka on ollut kielletty jo pidemmän aikaa. Tullin pussiin on jäänyt tänä vuonna runsaasti määräystenvastaisia makeisia, joista lievästi virheelliset herkut selvisivät huomautuksella ja vakavasti virheellisten tuonti kiellettiin.
Tulli on löytänyt tänä vuonna kiinalaisesta makeisesta kiellettyä titaanidioksidi-väriä E171, joka on ollut elintarvikkeissa kielletty jo kahden vuoden ajan. Makeinen oli tuotu Suomeen EU:n kautta, ja se on saattanut olla myynnissä Suomessa ennen Tullin valvontaa.
– Havaintojemme mukaan EU:n ulkopuolella valmistetuissa makeisissa saatetaan yhä käyttää esimerkiksi EU:ssa kiellettyjä väriaineita. Siksi tällaisten makeisten maahantuonnissa täytyy olla tarkkana, Tullin tuoteturvallisuuspäällikkö Jonna Savander sanoo.
Tulli löysi titaanidioksidia myös viime vuonna meksikolaisesta makeispallosta ja kiinalaisesta tikkukaramellista. Tuotteiden pääsy markkinoille kiellettiin.
– Vertaamme tutkimuksissa havaitsemiamme väriaineita pakkausmerkinnöissä ilmoitettuihin väriaineisiin. Tarkistamme laboratorioanalyyseilla makeisten värejä ja väriainepitoisuuksia, Tullilaboratorion tullikemisti Sanna Henttonen sanoo.
Tulli on tutkinut tänä vuonna lähes sata eri maahantuotua makeista, joista lokakuun puoliväliin mennessä noin 30 prosenttia on saanut huomautuksen tai hylkäyksen. Kahtena edeltävänä vuonna luku on ollut jopa 60 prosenttia.
– Maahantuotujen makeisten virheet liittyvät yleensä lisäaineisiin ja pakkausmerkintöihin, Savander sanoo.
Makeisen ja lelun yhdistelmä voi aiheuttaa pahimmillaan tukehtumisvaaran
Tulli on löytänyt valvonnassaan tänä vuonna myös useita makeisen ja lelun yhdistelmiä, jotka voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. Tukehtumisvaaraa aiheuttavat tuotteet olivat karkkihuulipunia, joita hylättiin neljä kappaletta.
– Makeisen ja lelun yhdistelmät voivat olla todella vaarallisia. Niitä on poistettu markkinoilta muissakin EU-maissa, Savander sanoo.
Tulli on tutkinut makeisista tänä vuonna maito-, tumma- ja täytesuklaita, sokeroituja rakeita, kuten karkkirakeita ja nonparelleja, makeispatukoita, pehmeitä ja kovia makeisia, liivatepohjaisia makeisia, purukumia, halvaa, vaahtomakeisia ja pähkinämassaa. Makeiset ovat olleet peräisin muualta EU:sta tai EU:n ulkopuolelta, kuten Aasiasta ja Pohjois- ja Etelä-Amerikasta.
Tulli tutkii maahantuoduista elintarvikkeista muun muassa lisäaineita, aromeja ja entsyymejä, jotka vaikuttavat elintarvikkeiden säilyvyyteen, makuun, ulkonäköön tai koostumukseen. Lisäaineiden käytöstä ja määristä on säädetty EU:n asetuksilla. Lisäksi Tulli valvoo elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä. Tulli tutkii elintarvikkeiden turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta Tullilaboratoriossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteydenotot Tullin mediapalvelun kautta p. 0295 527 150, viestinta@tulli.fi
Tietoja julkaisijasta
Tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden, tarjoaa asiakaslähtöisiä palveluita sekä suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia. Tulli kantaa tehokkaasti tullit ja muut maahantuonnin verot ja maksut sekä torjuu ja tutkii rajat ylittävää rikollisuutta. Tulli laatii viralliset tilastot Suomen ulkomaankaupasta sekä tutkii elintarvikkeiden ja kulutustavaroiden turvallisuutta. Lisäksi Tullin tehtäviin kuuluvat hiilirajamekanismiin liittyvät viranomaistehtävät. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä. Suomen tulli on osa Euroopan unionin tulliliittoa, jossa noudatetaan yhteistä kauppapolitiikkaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tulli
Törkeä rikosepäily kansainvälisessä alkoholin nettikaupassa – veroja maksamatta Suomelle jopa 40 miljoonaa euroa4.7.2025 08:04:00 EEST | Tiedote
Tulli epäilee, että saksalainen yritys on myynyt alkoholia Saksasta Suomeen ja jättänyt hoitamatta verovelvollisuudet Suomen valtiolle. Esitutkinta on koskenut myyntiä yli kahden ja puolen vuoden aikana, vuoden 2019 tammikuusta elokuuhun 2021.
Tullin uusilla tutkimuslaitteilla päästään käsiksi tuntemattomiin aineisiin huumeista elintarvikkeisiin2.7.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Uudet tutkimuslaitteet tarjoavat lisää tarkkuutta vieraiden aineiden tunnistukseen Tullilaboratoriossa. Vastaavia laitteita on ollut käytössä muissa EU-maissa, mutta ei vielä Suomen tullilla.
Turkista lähetettiin yli miljoona savuketta Suomeen – pakettien ilmoitettiin sisältävän lasten vaatteita1.7.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Tullin tutkinta paljasti joulukuussa 2024 laajan savukkeiden maahantuontikokonaisuuden. Savukkeita lähetettiin Turkista Suomeen postilähetyksissä, joissa väitettiin olevan kankaita ja lasten vaatteita.
Tulli valvoi Euroopassa vaarallisiksikin havaittujen muotisuklaiden turvallisuutta27.6.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Muotisuklaaksi nousseesta Dubai-suklaasta on löytynyt muualla Euroopassa syöpää aiheuttavia haitallisia aineita. Suomessa tänä vuonna valvotut Dubai-suklaat ovat osoittautuneet sen sijaan turvallisiksi.
Tulli tutkii törkeää säännöstelyrikosta - itäsuomalainen yhtiö myynyt komponentteja Venäjälle26.6.2025 08:09:00 EEST | Tiedote
Tullilla on tutkinnassa laaja rikoskokonaisuus, jossa Itä-Suomessa toimivan yrityksen epäillään toimittaneen pakotteiden alaisia komponentteja Venäjälle 2022–2023. Komponenttien arvo on ollut 2,7 miljoonaa euroa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme