Huoltotunneli uudistettava liikennekäyttöön - keskustan saavutettavuus paranisi
29.11.2024 08:00:00 EET | Helsingin seudun kauppakamari | Tiedote
Helsingin ydinkeskustan saavutettavuus paranisi ja liikenne tehostuisi, mikäli kaupungin alla kulkeva huoltotunneli uudistettaisiin liikennekäyttöön.
Helsingin seudun kauppakamari ehdottaa huoltotunnelin yhdistämistä suunnitteilla olevaan Länsisataman tunneliin. Uusi tunnelikokonaisuus yhdistäisi lännessä satamatunnelin ja idässä Hakaniemen, jonka kehittämisvarauksesta kaupunki on jo tehnyt päätöksen. Kauppakamari on tilannut hankkeesta liikenteellisen selvityksen, jossa tarkastellaan hankkeen toteutettavuutta ja vaikutuksia.
”Lännen ja idän suunnat yhdistävä tunneli parantaa keskustan saavutettavuutta. Se toisi merkittäviä hyötyjä maltillisilla kustannuksilla, koska siinä voidaan tehokkaasti hyödyntää jo olemassa olevaa huoltotunnelia ja maanalaisia pysäköintilaitoksia”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen.
Tunneli voisi olla aikaisintaan valmis 2030-luvulla.

Helsingin seudun kauppakamarin ehdotuksessa huoltotunneli on avattu yleiselle liikenteelle ja jatkettu Hakaniemeen sekä Länsisataman tunneliin. Satamatunneli ja huoltotunneli yhdistyvät. Satamatunneli on rekkaliikennettä Jätkäsaaresta Länsiväylän alkuun ohjaava tunneli, jota Helsingin kaupunki parhaillaan suunnittelee.
Huoltotunnelissa läpiajo henkilöautoilta pinnasta pintaan Hakaniemestä Länsiväylälle ja toisin päin olisi kielletty ilman eri maksua ja sitä valvotaan kameralla. Pysäköityään parkkihallissa autot voivat kuitenkin poistua haluamastaan päästä.
”Tunneli parantaa keskustan saavutettavuutta. Vuoteen 2019 verrattuna keskustassa on 30 miljoonaa käyntiä vähemmän. Jotta Helsingin ydinkeskusta olisi elinvoimainen ja houkutteleva, se tarvitsee monipuolisen palvelu- ja toimialarakenteen, mikä puolestaan edellyttää ydinkeskustan alueella asioivien määrän merkittävää kasvua”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin vaikuttamistyön johtaja Markku Lahtinen.
Huoltotunnelin uudistaminen myös sujuvoittaa liikennettä. Kaupunginhallituksen vielä päätettävänä olevassa ydinkeskustan liikennejärjestelmäsuunnitelmassa linjataan, että Kaivokatu suljetaan henkilöautoliikenteeltä. Kaivokadun sulkeminen liikenteeltä kasvattaa liikennemääriä Pohjoisrannassa ja Esplanadeilla yli kymmenen prosenttia. Liikennemäärä kasvaa selvästi myös Kaartinkaupungin katuverkossa (esimerkiksi Rikhardinkadulla 70 %). Katuverkoston liikennemäärän kasvu voi lisätä myös liikenteen ruuhkautumista aamun ja illan ruuhkahuipuissa. Skenaariossa on huomioitu Kaivokatu joukkoliikennekatuna ja Esplanadit 2+2-kaistaisena.
”Helsingin seudun kauppakamarin ehdotus, jossa huoltotunneli yhdistetään Länsisataman tunneliin ja Hakaniemen pään osalta toteutetaan kehittämisvarauksen mukaiset ratkaisut, on kokonaisuudessaan noin 140 miljoonan euron arvoinen investointi. Se on noin 10 prosenttia aikoinaan haudatun vanhan Keskustatunnelin hinnasta”, sanoo Markku Lahtinen.
Tunnelikokonaisuus voisi olla aikaisintaan valmis 2030-luvulla.
Näin selvitys tehtiin
Liikenteellisen selvityksen Helsingin seudun kauppakamarille teki Ramboll Finland Oy.
Selvityksessä verrattiin kahta eri tilannetta. Vertailussa ovat Helsingin kaupungin alkusyksyn 2024 suunnitelma vuodelle 2040 (perusskenaario ve0+), jossa huoltotunneli säilyy nykytilassa sekä Helsingin seudun kauppakamarin ehdottama Länsisataman tunneliyhteyden vaihtoehto (kehittämisskenaario K8). K8-kehittämisskenaariossa on huomioitu Kaivokatu joukkoliikennekatuna ja Esplanadit 2+2-kaistaisena.
Selvityksen liikenne-ennustetarkastelut on tehty Helsingin seudun liikenteen (HSL) ylläpitämällä Helsingin työssäkäyntialueen Helmet-liikennemallilla (Helmet 4.1).
Helsingin seudun kauppakamarin ehdotus Helsingin ydinkeskustan elinvoiman parantamiseksi: keskustan huoltotunnelin liittäminen Länsisataman tunneliin -julkaisu perjantaina 29.11. kello 8.00 osoitteessa helsinki.chamber.fi
Lisätiedot:
Markku Lahtinen, vaikuttamistyön johtaja, Helsingin seudun kauppakamari, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi , +358 50 571 3564
Julkaisun ennakkopyynnöt: Heini Larros, viestintäjohtaja, Helsingin seudun kauppakamari, heini.larros@helsinki.chamber.fi, +358 40 526 9728
Yhteyshenkilöt
Markku LahtinenVaikuttamistyön johtajaHelsingin seudun kauppakamari
Puh:+358 50 571 3564markku.lahtinen@chamber.fiHeini LarrosViestintäjohtajaHelsingin seudun kauppakamari
Puh:+358 40 526 9728heini.larros@helsinki.chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Ennakointikamari: Yhä useampi ammattiin valmistunut jatkaa ammattikorkeakouluun Uudellamaalla24.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus Uudellamaalla ammattikorkeakoulussa aloittaneista on kasvanut selvästi. 42 prosenttia ammattikorkeakoulujen uusista opiskelijoista Uudellamaalla oli suorittanut ammatillisen tutkinnon vuonna 2024. Vielä vuonna 2010 osuus oli 31 prosenttia. Myös ammattikorkeakouluun hakevissa ammatillisen tutkinnon suorittaneiden osuus on 2010-luvulla kasvanut selvästi. Uudellamaalla ammatillisen tutkinnon suorittaneet valmistuvat ammattikorkeakoulusta useammin kuin opiskelijat yleensä. ”Uudenmaan tilastot osoittavat, että ammatillinen koulutus on toimiva väylä korkeakouluun. Yhä useampi ammatillisen tutkinnon suorittanut syventää osaamistaan ammattikorkeakoulussa”, sanoo Ennakointikamarin projektipäällikkö Olli Oja. Helsingin seudun kauppakamarin koordinoima Ennakointikamari arvioi kaksi kertaa vuodessa opiskelu- ja työllisyystilannetta Uudellamaalla. Opiskelutiedot perustuvat Opetushallituksen Vipunen-tilastopalveluun.
Helsingin seudun kauppakamarin 56 ratkaisuehdotusta Uudenmaan talouden edistämiseksi10.6.2026 13:31:14 EEST | Tiedote
Uusimaa tuottaa noin 40 prosenttia koko maan bruttokansantuotteesta – kun Helsingin seutu kasvaa, kasvavat koko Suomen verotulot, työpaikat ja hyvinvointi. Helsingin seudun kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteet kaudelle 2027–2031 kattavat osaavan työvoiman, kaavoituksen ja liikenteen, yritysten uudistumisen sekä EU-politiikan. Osaajat ovat kasvun edellytys: opiskelupaikkoja tulee kohdentaa Uudellemaalle sen osuuden mukaisesti, saatavuusharkintamalli on uudistettava. Valtion on hoidettava osuutensa Uudenmaan liikenneinvestoinneista. Kasvua yrityksille Viron veromallista ja Kanadan teknologian siirtokeskusmallista oppien. Suomen on osattava käyttää EU-rahoitusta ja kohdistettava sitä voimakkaammin Uudenmaan alueelle.
Asiakaskokemusasiantuntija opettaa: Näin pyydät asiakkailtasi oikein palautetta29.4.2026 13:18:17 EEST | Tiedote
”Asiakaspalautetta mitataan, analysoidaan ja raportoidaan enemmän kuin koskaan. Silti monessa organisaatiossa palautteen pohjalta tehdyt päätökset eivät johda parempaan asiakaskokemukseen ja samalla vastausprosentit laskevat”, sanoo asiakaskokemuksen strategisen kehittämisen asiantuntija Kari Korkiakoski. Korkiakosken uutuusteos Asiakaspalautteen voima – palautteen keräämisestä ymmärrykseen näyttää, miksi pelkkä data ei riitä ja miten palautteesta syntyy todellista ymmärrystä.
Suhdannepulssi: Helsingin seudun yritysten näkymät jatkuvat heikkoina – Kotimaisen kysynnän vaisuus painaa näkymiä eniten31.3.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Yritykset Helsingin seudulla arvioivat seuraavan kolmen kuukauden suhdannenäkymät yhä heikoiksi. Arviot käyvät ilmi Helsingin seudun kauppakamarin Suhdannepulssista. Yritysten näkemykset liikevaihdosta, kannattavuudesta ja työllisyydestä ovat samalla tasolla kuin joulukuussa. Vastaajista 69 prosenttia katsoo, että eniten yrityksen näkymiä heikentää kotimainen kysyntä. Seuraavaksi eniten näkymiin vaikuttavat kansainvälisen politiikan ja turvallisuustilanteen epävarmuus (46 %) ja kustannustaso yleensä (36 %). ”Toimitusjohtajien vastauksissa näkyvät markkinan varovaisuus, asiakkaiden lykkäämät osto- ja investointipäätökset sekä asuntorakentamisen alakulo. Rakentaminen ja kuljetus- ja varastointitoimialat ovat edelleen haastavassa tilanteessa, mutta b2b-puolella näkyy varovaisia myönteisiä merkkejä. Tarjouskyselyitä on paikoin enemmän, ja teollisuudessa, liike-elämän palveluissa sekä informaatio- ja viestintäalalla näkymät ovat muuta kenttää toiveikkaampia”, sanoo Helsingin seudun kauppaka
Uudellamaalla on yhä liian vähän korkeakoulujen aloituspaikkoja24.3.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Hallitusohjelmaan kirjattiin vuonna 2023, että korkeakoulupaikkoja lisätään kasvukeskuksiin ja sinne, missä aloituspaikkojen määrä suhteessa nuoriin on alhainen. Hallitusohjelman kirjaukset ovat jääneet toimeenpanematta. ”Uusmaalaisten korkeakoulujen aloituspaikkojen vaje on kroonistunut. Vaikka Uudenmaan osuus koko maan BKT:sta on lähes 40 prosenttia ja työpaikoista 36 prosenttia, se ei näy korkeakoulujen resurssijaossa”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin johtava asiantuntija Riikka Vataja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme