Kaikenkokoiset ruokaostokset tunnissa kotiovelle – HOK-Elanto laajentaa pikatoimituksia pääkaupunkiseudulla
Tiesitkö, että jo 15 % prosenttia Uudenmaan alueella asuvista on käyttänyt S-kaupat-palvelua? Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa enenevissä määrin, ja nyt HOK-Elanto laajentaa ruoan verkkokauppansa pikatoimitusten alue- ja kumppaniverkostoaan pääkaupunkiseudulla.

Ruoan verkkokaupan suosio on kasvanut HOK-Elannon toimialueella pandemiasta alkaen kymmenien prosenttien vuosivauhtia ja vauhti vain kiihtyy, kun yhä useammat asiakkaat tilaavat ruokaostoksensa verkkokaupasta suoraan kotiovelle arkea helpottaakseen. Asiakasmäärien kasvaessa kasvaa myös tarpeiden kirjo: vaikka iso osa asiakkaista suunnittelee ja tilaa ostoksensa etukäteen, kasvaa myös tarve tilata niin pieniä kuin suurempiakin ostoksia pikaisella aikataululla kaupasta noudettaviksi tai kotiin toimitettaviksi.
HOK-Elanto on tarjonnut erilaisia nopeita nouto- ja toimitusvaihtoehtoja ruokaostoksille jo usean vuoden ajan. Esimerkiksi katukuvassa ihastusta herättävät ja monien arkea helpottavat kuljetusrobot saapuivat HOK-Elannolle jo vuonna 2022. Tällä hetkellä kuljetusroboja löytyy yhteensä vajaa 100 kappaletta lähes 30 eri myymälästä ympäri HOK-Elannon toimialuetta. Robokuljetuksissa HOK-Elannon ja koko S-ryhmän kumppanina toimii Starship Technologies.
Helsingistä löytyy myös neljä pikatoimituksin palvelevaa myymälää (Alepa Herttoniemi, Alepa Pasilanraitio, S-market Itälahdenkatu ja S-market Redi), joista ruokaostokset saapuvat kotiovelle lähetin kuljettamina noin tunnissa.
Kuljetusrobojen ja pikatoimitusten ohella monien arkea helpottavat S-kaupat-palvelusta tilattavat ja Prismoista jo samana päivänä noudettavissa olevat ruokatilaukset:
– Useissa HOK-Elannon Prismoissa lähes neljäsosa verkossa tehdyistä noutotilauksista on noudettavissa saman päivän aikana. Noutotilausten nopea keräilytahti ja mahdollisuus hakea ruokakassit jo samana päivänä myymälästä kotiin tekee ruokaostosten tekemisestä verkossa täysin kilpailukykyisen vaihtoehdon perinteiselle kauppaan menemiselle, iloitsee HOK-Elannon ruoan verkkokaupan kehitysjohtaja Jukka Ranua.
Pikatoimituksia yhä laajemmin
Ruoan verkkokaupan helppous vetää puoleensa koko ajan enemmän asiakkaita, ja nyt HOK-Elannolla kokeillaan uusia tapoja vastata asiakkaiden kasvavaan tarpeeseen saada kaikenkokoiset ostokset nopeasti kotiovelle. Uudessa joulukuun alussa käynnistyneessä tunnin toimitus -pilotissa kuljetuskumppanina toimii Wolt.
Tunnin toimitus on aluksi saatavilla kolmesta myymälästä Espoossa: Alepa Mankkaalta (2.12. alkaen), Alepa Matinkylästä (3.12. alkaen) ja Alepa Westendistä (4.12. alkaen). Talven aikana pilottia on tarkoitus laajentaa useampiin Alepoihin ja S-marketeihin Helsingissä ja Espoossa sekä Helsingin Food Market Herkku -myymälään. Pilotti on käynnissä noin neljän kuukauden ajan joulukuun 2024 alusta huhtikuun 2025 loppuun asti.
– Laajennamme pikatoimituksiamme, sillä ne helpottavat monien asiakkaidemme arkea. Esimerkiksi perheiden kiireisessä arjessa ei aina muisteta tilata ostoksia etukäteen tai yksinkertaisesti ehditä käydä kaupassa, ja näihin hetkiin tunnin toimitus kotiovelle tuo huomattavaa helpotusta. Seuraamme suurella mielenkiinnolla asiakkaiden palautteita ja kokemuksia uudesta nopeasta toimitusmallista, Ranua sanoo.
Tunnin toimitus - näin se toimii
Tunnin toimituksen tilaus tehdään joko osoitteessa S-kaupat.fi tai S-kaupat-mobiilisovelluksessa. Toimitustapa näkyy yhtenä toimitusvaihtoehtona noudon, kotiinkuljetuksen ja robokuljetuksen rinnalla, mikäli toimitustapa on saatavilla alueella.
Tilattavissa on lähes koko myymälän valikoima tuoretuotteista pakasteisiin ja myös valikoimassa olevia käyttötavaroita voi valita ostoslistalle. Alkoholi- ja tupakkatuotteita tunnin toimituksella ei voi tilata.
Tilauksen jälkeen asiakkaalle lähetetään tekstiviestillä seurantalinkki, jossa näkyy arvio toimitusajasta.
Tunnin toimitusta kokeillaan HOK-Elannon lisäksi kolmessa muussa osuuskaupassa: Pirkanmaan Osuuskaupassa, Turun Osuuskaupassa ja Etelä-Karjalan Osuuskaupassa.
S-kaupat:
- S-ryhmän ruoan verkkokauppaa eli S-kaupat-palvelua on käyttänyt jo 12 % suomalaisista (Suomi syö 2024).
- Palvelu on tarjolla noin 400 myymälässä ympäri Suomen, HOK-Elannon alueella S-kaupat-palvelu on saatavilla yli 60 myymälässä.
- Yli 40 000 kotitaloudessa suunnitellaan ja tilataan ruokaostokset etukäteen säännöllisesti.
- S-ryhmän ruoan verkkokauppa kasvaa keskimäärin 20 % vuosivauhtia koko maassa.
- Palvelun suosion syy on yksinkertainen: Siinä säästää aikaa ja vaivaa, ostokset etukäteen suunnittelemalla myös rahaa ja hävikki vähenee. Ruoan verkkokaupasta saa saman kuin kivijalasta. Tuttu laaja valikoima ja aina edullinen ostoskori sekä laadukas palvelu tuotteiden valinnasta niiden toimitukseen. Ja Bonukset päälle.
- Palvelu on ruoan verkkokaupoista suosituin. Asiakastyytyväisyys on 80/100 (Customer Satisfaction Score CSAT, 2024)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
HOK-Elannon viestintäMediapuhelin
Puh:010 766 0590viestinta.hok-elanto@sok.fiKuvat
HOK-Elanto
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee yli 6 800 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkku, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
HOK-Elannon puolivuosikatsaus 2025: 120-vuotias osuuskauppa lisäsi investointejaan pääkaupunkiseudun hyväksi25.8.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän suurimman alueosuuskaupan, HOK-Elannon, vuosi 2025 on alkanut 120-vuotiasta osuuskauppaa juhlistaen. Tammi-kesäkuussa 2025 HOK-Elantoon liittyi yli 18 000 uutta asiakasomistajaa. Bonusta ja maksutapaetua maksettiin asiakasomistajille ensimmäisen vuosipuoliskon aikana lähes 46 miljoonaa euroa. HOK-Elanto-konsernin liikevaihto kasvoi tammi-kesäkuussa 2025 0,7 prosenttia 1,3 miljardiin euroon edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Koillis-Helsingin palvelut paranevat kertaheitolla - uusi energiatehokas S-market Suutarila avataan 21.8.19.8.2025 09:05:00 EEST | Tiedote
Suutarilan kaupunginosan palvelut Koillis-Helsingissä paranevat kertaheitolla, kun S-market Suutarila avataan alueelle torstaina 21.8. S-market Suutarilasta löytyy laaja valikoima tuotteita niin arkeen kuin juhlaan, ja lisäksi myymälään tulee muun muassa HOK-Elannon supersuosittu siipibuffet. S-market Suutarilan rakentamisessa on menty energiatehokkuus edellä.
Sata robottia ja 140 000 banaania – HOK-Elannon keräilykeskus juhlistaa 1-vuotissyntymäpäiväänsä28.5.2025 08:05:00 EEST | Tiedote
Yksi Euroopan suurimmista ruoan verkkokaupan keräilykeskuksista avattiin vuosi sitten kesäkuussa Vantaan Veromieheen. Päivittäin tuhansia verkkokauppatilauksia käsittelevä keräilykeskus on ollut HOK-Elannon historian suurin investointi ruoan verkkokauppaan.
HOK-Elannon ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avautuu Hybridiarena Hypessä29.4.2025 10:22:13 EEST | Tiedote
HOK-Elannon uusi ravintola Stensvik – Kitchen & Rooftop avaa ovensa Espoon Kivenlahdessa sijaitsevassa Hybridiarena Hypessä tiistaina 29. huhtikuuta. Korkealla seitsemännessä kerroksessa sijaitseva ravintola yhdistää skandinaavisen brasserie-keittiön, laadukkaat viinit sekä 600-paikkaisen kattoterassin.
Grillit koreaksi aasialaisilla mauilla – viime kesänä pääkaupunkiseudulla villinneet pinsat saavat sisaren23.4.2025 10:21:37 EEST | Tiedote
HOK-Elanto polkaisee kevään grillikauden käyntiin korealaisilla grillitacoilla. Aasialaiset ja etenkin korealaiset maut trendaavat nyt niin kansainvälisissä kuin suomalaisissakin keittiöissä, ja alkavan kesäkauden kunniaksi on aika pistää myös grillit koreaksi. Rapeita ja kuohkeita sorriso-leipiä sekä muita korealaisten grillitacojen aineksia on saatavilla kaikista HOK-Elannon Prismoista, valikoiduista S-marketeista, sekä Food Market Herkku -myymälästä 24.4.2025 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme