SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä satsaa pikatoimituksiin – pienetkin ruokaostokset halutaan yhä useammin kotiovelle toimitettuna

29.11.2024 07:30:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

Jaa

Pikatoimitusten suosio on kasvanut vuoden aikana merkittävästi. S-ryhmässä asiakkaiden kasvaviin odotuksiin vastataan nyt tuomalla suosittujen robokuljetusten rinnalle lisää nopeita kotiinkuljetusvaihtoehtoja, kun yhteistyö Foodoran ja Woltin kanssa käynnistyy vaiheittain.

Kuvaaja: Sami Heiskanen

S-ryhmän ruoan verkkokaupan eli S-kaupat-palvelun data paljastaa, että yhä useammat asiakkaat keskittävät ruokaostoksiaan verkkoon, niin viikon isot kuin pienet täydentävät ostoksetkin. Muutos näkyy erityisesti pikatoimitusten suosion kasvussa: pikatoimitustilauksia tekevien talouksien määrä on tuplaantunut vuodessa. 

– Tarjoamme asiakkaillemme kattavasti erilaisia vaihtoehtoja tehdä ruokaostoksia ja tilata ostokset myös kotiovelle. Laajentamalla pikatoimitusvaihtoehtoja pystymme yhä kattavammin vastaamaan asiakkaiden erilaisiin arjen tilanteisiin. Kotiinkuljetuspalveluja kaivataan yhä enemmän erityisesti isommissa kaupungeissa, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kuvaa.

Robokuljetukset ovat valloittaneet asiakkaiden sydämet ja kymmenien kaupunkien kadut keväästä 2023 lähtien. Palvelu laajenee koko ajan uusiin myymälöihin ja myös uusille alueille.

Uusina kumppaneina Foodora ja Wolt

S-ryhmän ruokakauppoja alkaa löytyä Foodora-sovelluksesta vaiheittain joulukuusta 2024 alkaen. Yhteistyön myötä asiakkaat saavat tilaamansa ruokaostokset kotiovelle jopa puolessa tunnissa. Foodora on myös S-ryhmän ravintoloiden kotiinkuljetuskumppani.

Lisäksi loppuvuodesta neljän osuuskaupan alueella alkaa pilotti, jossa S-kaupat-palvelusta voi tilata ostokset kotiovelle tunnissa. Kuljetuskumppanina toimii Wolt.

Osuuskaupat tiedottavat paikallisesti, kun palvelut käynnistyvät.

Erityisesti nuoret kirittävät pikatoimituksia

Ruoan ostamisen tavat muuttuvat hitaasti ja nuorempien sukupolvien odotukset ohjaavat pikatoimitusten kehittymistä voimakkaasti.

– Lapsiperheet ovat ruoan verkkokaupassa edelleen meidän suurin asiakasryhmä, mutta sinkku- ja dinkkutalouksien määrä on kasvanut nopeasti ja on jo 28 % kaikista talouksista. Yli 60 % on alle 44-vuotiaita ja näille sukupolville pikatoimitukset kotiovelle nopeasti ovat itsestään selvä palvelu, S-kaupat-palvelun kehityksestä vastaava Product Lead Emilia Ala-Kurikka kuvaa.

Ruoan verkkokaupan suosio kasvaa koko ajan. Tuoreen Suomi syö 2024 -tutkimuksen mukaan 12 % suomalaisista on käyttänyt S-kaupat-palvelua. Tilauksia palvelusta on viimeisen vuoden aikana tehty yli 2,5 miljoonaa ja robotilauksia yli 250 000 (10/2023–10/2024).  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Sampo Päällysaho, S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja, sampo.paallysaho@sok.fi, 010 768 0665

Emilia Ala-Kurikka, S-kaupat Product Lead, emilia.ala-kurikka@sok.fi, 050 388 3391

Linkit

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Tutun arkituotteen pakkaus uudistui: yli 34 000 kg vähemmän pakkausmuovia7.7.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Osassa Kotimaista kirsikkatomaattirasioita on tänä keväänä toteutettu pakkausmuutos, joka vähentää pakkausmuovin määrää merkittävästi. Muutos koskee Osuuskunta Närpiön Vihanneksen toimittamien Kotimaista kirsikkatomaattien rasioita, joissa toteutettu pakkausuudistus vähentää pakkauksissa käytetyn muovin määrää vuositasolla yli 34 000 kg. Tämä vastaa yhteensä yli 1,6 miljoonaa muovikassia.

ABC:n suuri koirakysely: Joka neljäs koiranomistaja jättää automatkan tekemättä koiran vuoksi – yli 2500 koiraihmistä antaa parhaat vinkit lemmikin kanssa matkustamiseen24.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Tänäkin vuonna moni suomalainen suuntaa kesälomamatkalle koiransa kanssa. ABC:n tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lemmikin kanssa matkustaminen vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Vastaajien mukaan Suomen teillä suurimpia haasteita ovat lemmikille sopivien taukopaikkojen vähyys, minkä vuoksi matkoja jätetään jopa tekemättä. ABC on tarttunut tähän tarpeeseen ja tuonut asemilleen entistä enemmän koiraystävällisiä palveluita.

ABC:n kysely: Tässä on juhannuksen automatkojen ykkösbiisi18.6.2026 07:45:00 EEST | Tiedote

S-ryhmän asiakasomistajille toteutettu kysely kertoo, että noin joka toinen lähtee juhannusliikenteeseen autolla, ja tänään torstaina on ylivoimaisesti suosituin lähtöpäivä. Vaikka moni kuuntelee nykyään omaa soittolistaa ja podcasteja, juhannuksen automatkalla radio on yhä ylivoimaisen suosittu. Suosikkibiiseistä yksi nousi selvästi muiden yläpuolelle: Arttu Wiskarin Mökkitie.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye