Respektiä-kirjasta uusintapainos – ”Haluamme taata, että suomalaislukijat voivat muodostaa kokonaisesta kirjasta oman näkemyksensä”
29.11.2024 11:00:23 EET | Gummerus | Tiedote
Gummerus ottaa uusintapainoksen kirjasta Respektiä – Seksikirja pojille. Ruotsalainen kirjailija ja seksuaalikasvattaja Inti Chavez Perez neuvoo opaskirjassa lukijoita flirttailun, suutelun, hyväilyn ja seksin harrastamisen alkuun. Kirjan tärkeimmäksi teemaksi nousee kunnioitus niin omia kuin toistenkin tunteita ja rajoja kohtaan. Gummeruksen tietokirjallisuuden kustantajan Johanna Laitisen mukaan kirja jakaa tietoa, jota voi olla vaikea muualta saada.

Viime päivinä suomalaismediassa otsikoihin noussut, viisi vuotta sitten ilmestynyt Respektiä on suorasukainen, avarakatseinen ja humaani opas kaikille nuorille.
- Uudella painoksella haluamme taata, että kirja ja sen sisältämä tieto on saatavilla, ja samalla pitää huolen siitä, että suomalaiset lukijat voivat itse muodostaa kokonaisesta kirjasta oman näkemyksensä. Näin me kaikki pääsemme nauttimaan korvaamattoman arvokkaista asioista: sananvapaudesta, tiedon vapaudesta, lukemisen vapaudesta ja mielipiteen vapaudesta, sanoo Gummeruksen tietokirjallisuuden kustantaja Johanna Laitinen.
Ruotsalaiskirjailija Inti Chavez Perez kertoo saaneensa viime päivinä kuulla vanhemmilta, kirjastonhoitajilta ja opettajilta, miten paljon he pitävät kirjasta.
- Tällaisen tuen saaminen lämmittää. Seuraavaksi toivon, että Respektiä päätyy entistä useampien nuorten käsiin. He ovat törmänneet kirjaan sosiaalisessa mediassa ja haluavat muodostaa oman mielipiteensä. Luulen, että osa järkyttyy kirjasta, mutta ei sen kielenkäytön vuoksi vaan siksi, että se ottaa nuoret lukijat tosissaan, Chavez Perez sanoo.
Inti Chavez Perez on ruotsalainen ammattikirjoittaja ja seksivalistaja. Hän jätti uransa journalistina voidakseen keskittyä täysipäiväisesti tasa-arvoon, seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviin kysymyksiin. Chavez Perez on suunnannut laajoja luentosarjojaan teini-ikäisille, mutta myös lääketieteen ja kasvatusalan edustajille. Chavez Perez on asiantuntija kysymyksissä, jotka koskevat poikien kohtaamaa seksuaalista väkivaltaa tai kunniaväkivaltaa.
Inti Chavez Perez: Respektiä – Seksikirja pojille (Gummerus)
alkuteos Respekt – en sexbok för killar
suomentanut Juha Hurme
239 sivua
myös ääni- ja e-kirjana, lukija: Aarne Lindén
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina PietiläTuottajaGummerus
Puh:040 7792942pauliina.pietila@gummerus.fiKuvat
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: LitRPG-genren kuumin kirja suomeksi – Dungeon Crawler Carl -sarjan kirjoja on myyty jo yli 12 miljoonaa kappaletta22.9.2026 11:37:05 EEST | Tiedote
LitRPG eli Literary Role-Playing Game on kansainvälisessä nosteessa oleva kirjallisuusgenre, jossa romaanin tarinassa ja maailmassa on viitteitä ja sääntöjä video- ja roolipeleistä. Genren kuumin kirjailijanimi on yhdysvaltalainen Matt Dinniman Dungeon Crawler Carl -menestyssarjallaan. Häpeilemättömän viihdyttävän, scifiä, roolipeliä ja tosi-tv:tä yhdistävän sarjan käännösoikeudet on myyty 31 kielialueelle ja siihen kuuluvia romaaneja on myyty maailmalla jo yli 12 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa Dungeon Crawler Carl – Peli alkaa (Gummerus) ilmestyy Päivi Honkapään suomentamana 12.10.2026.
EMBARGO 21.9. klo 00:01 / Ainutlaatuinen skuuppikirja vie vallan kulisseihin ja politiikan toimittajan vauhdikkaaseen työhön – Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira (Gummerus) ilmestyy 21.9.21.9.2026 00:01:00 EEST | Tiedote
Miten kansanedustajien sauna-asunto paljastui? Kuka Fazer-miljonääri jäi kiinni sushin ja sukkahousujen varastamisesta? Miksi poliisi halusi kuulustella Marimekko-pomoa? Miten toimittajat pääsivät Tytti Yli-Viikarin lentopisteiden jäljille? Palkitun politiikan toimittajan Marko-Oskari Lehtosen Vallan vahtikoira – Paljastuksia yhteiskunnan ytimestä (Gummerus) tuo päivänvaloon ennen julkaisematonta tietoa suomalaisesta eliitistä presidenttejä ja pääministereitä myöten ja avaa niin kutsutun kuittijournalismin merkitystä julkisen rahankäytön ja sitä kautta veronmaksajien edun valvonnassa.
ENNAKKOTIEDOTE: Aamos Hongan trillerit ovat myyneet yhteensä jo yli 50 000 kappaletta – Kolmas romaani Viimeinen vyöhyke (Gummerus) ilmestyy 2.10.18.9.2026 10:50:30 EEST | Tiedote
Tiedustelumaailman sisäpiirissä työskentelevän Aamos Hongan viime vuonna ilmestyneet menestystrillerit Punainen verkko ja Viides artikla ovat ylittäneet yhteensä jo 50 000 kappaleen myynnin. Janne Peuran tarinaan saadaan jatkoa, kun kolmas osa, hiuksia nostattavan ajankohtainen Grönlanti-trilleri Viimeinen vyöhyke, ilmestyy 2.10.
Hämmästyttävä tosikertomus, suurenmoinen meriseikkailu ja uskomaton selviytymistarina14.9.2026 12:27:37 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaista David Grannia pidetään yhtenä maailman parhaista tietokirjailijoista, etenkin historiallisten tarinoiden kertojana. Grannin Wager (Gummerus) on suurenmoinen kertomus ihmisestä ääriolosuhteissa, se vie lukijan 1700-luvulle Britannian kuninkaallisten merivoimien aluksen matkaan. Kirja pysytteli New York Timesin bestsellerlistalla yli vuoden, ja sen käännösoikeudet on myyty 35 maahan.
ENNAKKOTIEDOTE: Jo kolme vuotta kauhua – Timo R. Stewartin Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) ilmestyy 3.10.11.9.2026 08:39:51 EEST | Tiedote
Mitä Gazan tuhosta on tärkeä tietää ja miten siitä voi puhua? Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla palkittu Timo R. Stewart on seurannut traagisia tapahtumia tiiviisti ja ollut tutkijana aivan Suomessa käydyn keskustelun ytimessä. 3.10. ilmestyvässä kirjassaan Miksei kukaan tee mitään? Pohdintoja Gazan tuhosta (Gummerus) hän käy läpi konfliktin vaiheita niin poliittisesta, moraalisesta kuin filosofisestakin näkökulmasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
