Uusi tutkimus osoittaa, että EU:n päästökauppaan liittyvää tukipolitiikkaa tulisi arvioida uudelleen
2.12.2024 11:13:09 EET | Svenska handelshögskolan | Tiedote
Väitös 5.12.2024: Suomessa on myönnetty yritystukia, joilla kompensoidaan teollisille tuotantolaitoksille EU:n päästökauppajärjestelmästä aiheutuvia epäsuoria kustannuksia. Maria Wangin väitöskirja osoittaa, ettei tukea ole suunniteltu optimaalisesti. Tuen saajina on suureksi osaksi suuria yrityksiä, jotka eivät kärsi päästökaupan aiheuttamista sähkökustannusten noususta.

Maria Wang tutkii väitöskirjassaan EU:n päästökauppajärjestelmän taloudellisia vaikutuksia ja päästökauppaan liittyvää tukipolitiikkaa, joka on suunniteltu kompensoimaan järjestelmän kustannuksia EU:ssa toimiville tuottajille.
Hiilivuotoriskin vähentämiseksi osa EU:n jäsenmaista on myöntänyt päästökaupan epäsuorien kustannusten kompensaatiotukea, joka on suunniteltu kattamaan sähkön hintojen noususta aiheutuvia kustannuksia tuotantolaitoksille. Suomi on yksi kymmenestä EU-maasta, joissa tukijärjestelmä on ollut käytössä. Wang on arvioinut tämän tuen tehokkuutta Suomen teollisuudessa vuosina 2016–2019. Tulokset eivät osoita parannuksia tuen saajien kilpailukyvyssä.
– Tuen saajina on suureksi osaksi suuria yrityksiä, jotka eivät kärsi päästökaupan aiheuttamista sähkökustannusten noususta. Jotkut niistä jopa tuottavat ja myyvät omaa sähköään, Wang kertoo.
Wangin mielestä tämä herättää kysymyksiä tuen hyödyllisyydestä.
– Tuella on hyvät tarkoitusperät, mutta sitä ei ole suunniteltu optimaalisesti. Tulokseni viittaavat siihen, että päätöksentekijöiden tulisi arvioida, kuinka näitä tukia sovelletaan, jotta ne olisivat aidosti hyödyllisiä – tai ovatko ne ylipäätään tarpeellisia.
EU:n päästökauppajärjestelmä (EU ETS) asettaa useille päästöintensiivisille aloille, kuten teollisuudelle ja ilmailulle, päästökaton mutta sallii yritysten käydä päästöoikeuksilla kauppaa.
Päästökauppajärjestelmän mahdollisen negatiivisten vaikutusten lieventämiseksi EU on ottanut käyttöön kustannusten kompensaatiotuen. Tukea perustellaan sillä, että päästökaupasta aiheutuvat kustannukset voivat heikentää EU:n kilpailukykyä ja johtaa hiilivuotoon, jossa yritykset siirtävät tuotantoaan alueille, joilla ympäristöön liittyvä sääntely on lievempää.
Vaikkei hiilivuoto ole ollut EU:ssa merkittävä huolenaihe, on todisteita siitä, että jotkut yritykset saattavat muuttaa tuotantopaikkojaan päästökaupan kustannusten vuoksi.
Wang toteaa hiilivuodon olevan huolenaihe, erityisesti kun järjestelmä kiristyy ajan myötä.
– Kokonaisuudessaan EU:n päästöt ovat kuitenkin vähentyneet, eikä kilpailukyky ole merkittävästi kärsinyt päästökaupan takia.
Lisätietoja antaa (myös suomeksi):
Maria Wang
Puhelin: 040 741 0270
Sähköposti: maria.wang@hanken.fi
Väitöskirja on luettavissa verkossa:Essays on the competitiveness impacts of environmental and industrial policies
Maria Wang väittelee tohtoriksi 5. joulukuuta klo 12.00 Kauppakorkeakoulu Hankenissa, Arkadiankatu 22, Helsinki.
Väitöstilaisuus järjestetään hybridimuotoisena. Osallistujat voivat osallistua paikan päällä tai videoyhteyden kautta. Videoyhteyteen voi liittyä Teamsin kautta. https://go.hanken.fi/defence-wang
Vastaväittäjä: Professori Jurate Jaraite-Kazukauske, Vilnan yliopisto
Kustos: Professori Rune Stenbacka, Kauppakorkeakoulu Hanken
Yhteyshenkilöt
Marlene GünsbergViestinnän erityisasiantuntija
Puh:040 3521212marlene.gunsberg@hanken.fiTietoja julkaisijasta
Kauppakorkeakoulu Hanken on Suomen vanhin kauppakorkeakoulu, joka toimii
Helsingissä ja Vaasassa. Se on johtava, kansainvälisesti akkreditoitu yliopisto, jolla on yli
sadan vuoden kokemus koulutuksesta ja tutkimuksesta talouden ja kauppatieteiden aloilta.
Kaikki Hankenin opetus perustuu sen korkeatasoiseen tutkimukseen. Hankenilla on läheiset
suhteet yritysmaailmaan ja yli 14 000 alumnin verkosto yli 70 maassa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Svenska handelshögskolan
Ny studie: Influerare kan återfå förtroende genom att berätta för följare vad de inte ska köpa18.3.2026 08:47:03 EET | Pressmeddelande
I takt med att sponsrade inlägg tar över allt större del av influerarnas flöden har många följare blivit mer skeptiska. Ny forskning visar att så kallad deinfluencing — där influerare berättar vad man ska låta bli att köpa — kan hjälpa till att återuppbygga det förlorade förtroendet.
Tutkimus: Vaikuttajat voivat vahvistaa luottamusta kertomalla seuraajilleen, mitä heidän ei kannata ostaa18.3.2026 08:47:03 EET | Tiedote
Kun sponsoroidut julkaisut täyttävät yhä suuremman osan vaikuttajien sosiaalisen median sisällöstä, monet seuraajat ovat alkaneet suhtautua heihin entistä kriittisemmin. Uusi tutkimus osoittaa, että deinfluencing – eli sisällöt, joissa vaikuttajat kertovat, mitä ei kannata ostaa – voi auttaa palauttamaan menetettyä luottamusta.
New study: Influencers can gain trust by telling followers what not to buy18.3.2026 08:47:03 EET | Press release
As sponsored posts increasingly dominate influencers’ feeds, many followers have grown sceptical. New research shows that deinfluencing — where influencers tell their followers what not to buy — can help rebuild that lost trust.
Organisk tillväxt i toppklass på sociala medier gav Maxine Buchert årets Anders Walls stipendium11.3.2026 09:15:29 EET | Pressmeddelande
I år tillföll Anders Wall-stipendiet Maxine Buchert, grundare och vd för Meridian, en marknadsföringsbyrå med inriktning på organisk tillväxt i sociala medier. Stipendiet på drygt 18 000 euro (200 000 SEK) delades ut av ordförande Charlotte Wall vid Anders Walls stiftelses stipendieceremoni i Stockholm den 10 mars 2026.
Outstanding organic growth on social media earned Maxine Buchert this year’s Anders Wall Scholarship11.3.2026 09:15:29 EET | Press release
This year’s Anders Wall Scholarship has been awarded to Maxine Buchert, founder and CEO of Meridian, a marketing agency specialising in organic growth on social media. The scholarship, worth over 18,000 euros (200,000 SEK), is given to a student at Hanken School of Economics who has distinguished themselves in entrepreneurship and business development.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme