Koskelan varikon toteutusvaihe käynnistyy
Koskelan uutta varikkoa rakennuttava Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy on tehnyt päätöksen edetä hankkeessa toteutusvaiheeseen. Toteutusvaiheen allianssisopimus allekirjoitettiin maanantaina 2.12.2024 Helsingissä. Allianssisopimuksen mukainen tavoitekustannus on 282,4 M€. Sopimuksen myötä hankkeen kehitysvaihe päättyy ja rakennustyöt alkavat. Rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2025 vanhan varikkorakennuksen purkamisella.

Varikon kehitysvaihe käynnistyi elokuussa 2023, kun Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy sopi hankkeen kehitysvaiheen aloittamisesta Akseli-nimisen allianssiryhmittymän kanssa. Allianssiin kuuluvat Kaupunkiliiken-teen lisäksi päätoteuttaja Skanska sekä suunnitteluosapuolet Sweco, Sipti Infra, Rejlers ja Arkkitehtityöhuone APRT. Allianssi on suunnitellut varikon toiminnallisuuksia ja ratkaisuja hankestrategian tavoitteiden mukaisesti nyt reilun vuoden ajan.
“Yhteistyö allianssin eri osapuolten kesken on onnistunut erinomaisesti ja pääsemme aloittamaan rakennustyöt hyvistä lähtökohdista. Käyttäjän ja omistajan kanssa tehty sujuva yhteistyö on ilahduttanut ja ollut erityisen tärkeässä roolissa varikolle asetettujen kunnianhimoisten toiminnallisten ja teknisten tavoitteiden saavuttamisessa. Koskelaan tulee valmistumaan viihtyisä ja toimiva varikko, joka mahdollistaa pääkaupunkiseudun kehittyvän raitioliikenteen ja elävöittää kaupunkikuvaa vielä seuraavatkin sata vuotta", sanoo Kaupunkiliikenne Oy:n hankejohtaja Lotta Koski-Lammi.
Koskelan uusi varikko vastaa vauhdilla lisääntyvän raitioliikenteen ja kaupunkilaisten kestävän liikkumisen tarpeisiin. Uuden varikon laajuus on noin 41 000 bruttoneliömetriä. Varikolle rakennetaan muun muassa säilytystilat arviolta 50 raitiovaunulle, noin 13 vuorokausihuoltopaikkaa ja 13 kunnossapitopaikkaa, sorviraide sekä työvaunujen säilytys- ja huoltopaikkoja.
Osana hanketta uusitaan myös vaunuvarikon yhteydessä olevat ratakunnossapidon tilat. Koskelan varikon yhteydessä toiminut ratakorjaamo siirtyy Kivikkoon, jonne valmistuu uudet ratakorjaamon tilat vuoden 2025 aikana.
Koskelan uuden varikon suunniteltu käyttöönotto on vuonna 2029.
Varikkohankkeelle asetettu kunnianhimoiset ympäristötavoitteet
Hankkeen tavoitteena on olla ympäristövastuullisuuden edelläkävijä, ja sille on asetettu kunnianhimoiset ympäristötavoitteet niin hiilipäästöjen, kiertotalouden, energiaratkaisuiden kuin ympäristösertifioinnin osalta. Kestävää kehitystä toteutetaan vähentämällä varikkohankkeen toteutusvaiheen hiilipäästöjä, edistämällä kierrätettyjen materiaalien ja purkujätteen hyötykäyttöä, parantamalla alueen ja sen ympäristön ekologista toimivuutta sekä käyttämällä julkista rahaa vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Hankkeelle tavoitellaan korkeinta BREEAM Outstanding -sertifiointia.
Yhteyshenkilöt
Lotta Koski-LammiKaupunkiliikenne Oy, hankejohtaja
Puh:050 412 3312lotta.koski-lammi@kaupunkiliikenne.fiAntti LeskinenSkanska, allianssin projektipäällikkö
Puh:040 090 7952antti.leskinen@skanska.fiKuvat

Linkit
Koskelan varikkohankkeessa varikon käyttöikänsä päähän tulleet tilat uudistetaan vuosien 2024–2029 aikana toiminnalliseksi ja viihtyisäksi varikoksi ja kestäväksi kaupunkiympäristöksi. Hankkeen toteuttaa Akseli-allianssi, johon kuuluvat Kaupunkiliikenteen lisäksi päätoteuttaja Skanska sekä suunnitteluosapuolet Sweco, Sipti Infra, Rejlers ja Arkkitehtityöhuone APRT. Hanke on osa Kaupunkiliikenteen laajempaa raitiovaunuvarikoiden kehittämissuunnitelmaa, jolla varaudutaan pääkaupunkiseudun raitioliikenteen kasvuun.
Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Junatien metrosillan projektinjohtourakan toteuttajaksi valittiin Kreate Oy3.10.2025 14:01:53 EEST | Tiedote
Junatien metrosillan uusimisen projektinjohtourakan toteuttajaksi on valittu Kreate Oy. Asiasta päätti Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta 3.10.2025. Junatien metrosilta Kalasataman ja Sörnäisten välillä uusitaan vuosina 2026–2027.
Tutut kaupunkipyörät jatkavat Helsingissä ja Espoossa vielä seuraavalla kaudella3.10.2025 09:18:51 EEST | Tiedote
Seudullisen kaupunkipyöräpalvelun käyttöönotto siirtyy, ja nykyistä kaupunkipyöräpalvelua jatketaan Helsingissä ja Espoossa. Samat kaupunkipyörät ovat siis asiakkaiden käytettävissä myös keväällä 2026 alkavalla pyöräilykaudella, mikä takaa sujuvan kokemuksen asiakkaille ilman katkoksia. Kaupunkipyöräpalvelu on tärkeä osa Helsingin ja Espoon joukkoliikennettä. Helsingissä ja Espoossa kaupunkipyörillä tehdään vuosittain yhteensä yli 2,5 miljoonaa matkaa.
Koskelan varikkohankkeella muurattiin peruskivi omintakeisesti muuraamatta mitään – jälkipolville teetettiin muistoksi laatta, joka löytyy seuraavat 100 vuotta tulevan varikon ulkoseinältä1.10.2025 16:18:58 EEST | Tiedote
Koskelan raitiovaunuvarikon työmaalla juhlistettiin rakentamisvaiheen alkamista 1.10. peruskiven muuraustapahtumalla.
Rautatientorin metroaseman pääsisäänkäynnin liukuportaat uusitaan loppuvuoden aikana1.10.2025 10:56:29 EEST | Tiedote
Rautatientorin metroaseman pääsisäänkäynnin liukuportaat Kaivokadun ja asema-aukion välissä uusitaan loppuvuoden 2025 aikana. Nykyiset liukuportaat ovat tulleet käyttöikänsä päähän ja ne on jo poistettu käytöstä turvallisuussyistä suojaseinien avulla.
Kontulan metroaseman peruskorjaus valmistuu23.9.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Kontulan metroaseman peruskorjaus valmistuu ja aseman itäinen pääsisäänkäynti avataan jälleen matkustajien käyttöön 1.10. Samalla aseman lippuhallissa toimivat liikkeet Herkkukioski ja R-kioski avaavat ovensa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme