Alkuvuotta vilkkaampi meno jatkui marraskuussa asuntokaupoilla
3.12.2024 08:00:00 EET | Kiinteistömaailma | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 3.12.2024

Kiinteistömaailma-ketju välitti juuri päättyneessä marraskuussa yhteensä 932 myynti- ja vuokrakohdetta, joista 727 oli käytettyjen asuntojen ja kiinteistöjen välitystä, 6 uudiskohteiden välitystä ja 199 vuokravälitystä. Vuodenkierrolle tyypillisesti eli joulunajan lähestyessä kauppamäärä laski edelliskuusta, mutta marraskuusta muodostui kuitenkin alkuvuoden kuukausia parempi asuntokauppakuukausi.
Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen toteaa tämän vuoden marraskuun asunto- ja kiinteistökauppamäärän (733) jääneen edellisvuoden marraskuusta (817), mutta määrä oli parempi kuin vuoden 2022 marraskuussa (687). Miinusmerkkinen kuukausi vertailukauteen nähden oli tässä kohden odotettu, ja syykin siihen oli ilmeinen. Kaikkiaan marraskuun kauppamäärästä muodostui kuitenkin odotuksia parempi.
”Ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapaus poistui tammikuun 2024 alussa, ja se nosti viime vuoden marras-joulukuussa hetkellisesti ensikertalaisten osuuden kaikista tehdyistä kaupoista yli kaksinkertaiseksi tavanomaiseen määrään nähden. Tästä johtuen nyt nähtiin ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen miinuskuukausi edellisvuoden vertailukauteen nähden. Ilman tuota ensiasunnon ostajien piikkiä vertailuluvussa kesällä alkanut positiivisten kuukausien sarja olisi hyvinkin saanut jatkoa ”, Laurikainen sanoo.
Laurikaisen mukaan asuntokauppaan vaikuttaa tällä hetkellä kaksi vastakkaista voimaa.
”Laskevat korot ovat tärkeitä asuntokaupalle, ja EKP:n kokoukselta joulukuun 12. päivä odotetaan jälleen ohjauskoron laskua. Toisaalta, jos omat työllisyysnäkymät herättävät huolta, saa se siirtämään päätöksentekoa. Näiden vastakkaisten voimien ristipaineessa syntyy tulevien kuukausien kauppa-aktiivisuus: tehdäänkö kauppoja heti vai lykätäänkö. Myönteisenkin kehityksen voimistumisellekin on ehdottomasti edellytykset”, Laurikainen sanoo.
Positiivinen signaali markkinoiden kehityksestä saatiin viime viikolla, kun Tilastokeskus julkaisi ennakkotietona vanhojen osakeasuntojen hintojen nousseen lokakuussa koko maassa 0,4 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen. Edellisen kerran hinnat nousivat edellisvuoden vertailukuukauteen peilaten syyskuussa 2022.
Lisätiedot:
Mika Laurikainen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 040 5607514
Taina Mustamo, viestintä- ja henkilöstönkehittämisjohtaja, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0504240045
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoViestintä- ja henkilöstönkehittämisjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiTietoja julkaisijasta
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee yli 500 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Asuntokaupan oma tammikuuilmiö näkyi tänäkin vuonna3.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 3.2.2026
Kiinteistömaailman vuosi 2025 ja näkymät alkaneeseen vuoteen 2026: Kiinteistömaailma-ketjuun kuuluvien yrittäjien liikevoitto yli kaksinkertaistui edellisvuodesta2.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailma-ketjuun ja -konserniin kuuluvat yhtiöt tekivät vuonna 2025 Suomessa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa yhteensä 59 miljoonan euron liikevaihdon hoitamalla yhteensä 13 500 välitystoimeksiantoa (v. 2024: 52 milj. euroa ja 12 800 toimeksiantoa). Välitettyjen kohteiden määrä kasvoi vahvimmin suomalaisessa käytettyjen asuntojen kaupassa, yli 11 prosenttia. Välitysliiketoiminnan lisäksi Kiinteistömaailmaan kuuluva Ober-Haus hoiti noin 17 000 arviointitoimeksiantoa Baltian maissa, joissa arviointi on osa kaupankäyntiä; kasvua edellisvuoden määrään oli lähes 15 prosenttia.
Vuoden 2025 asuntokauppatilastot julkaistu – kauppamäärät, neliöhinnat ja myyntiajat katsottavissa postinumeron ja asuntotyypin tarkkuudella23.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman verkkopalvelussa on nyt julkaistu vuoden 2025 asuntokauppatiedot. Palvelu kertoo toteutuneiden kauppojen lukumäärän sekä keskimääräiset neliöhinnat ja myyntiajat. Tietoja voi selata kunta- ja postinumerotason tarkkuudella, ja rajauksen voi tehdä asuntotyypeittäin ja huoneluvuittain. Tiedot esitetään vuodesta 2007 alkaen, jolloin palvelussa näkee historiallisen kehityksen lähes kahden vuosikymmenen ajalta.
Kiinteistömaailma valjasti tekoälyn asiakkaiden avuksi asuntokauppaan22.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailma on tuonut verkkopalveluunsa tekoälyratkaisun palvelemaan asiakkaita kodinvaihtoon liittyvissä kysymyksissä. ”Asuntokauppa-apuri Kima osaa poimia ja suositella Kiinteistömaailman välityksessä olevia kohteita asiakkaan tarpeiden perusteella, opastaa tiedonhaussa sekä suositella asiakkaalle sopivia välittäjiä. Haluamme palvella verkkopalvelussamme kuukausittain käyviä satojatuhansia asunnonostajia entistä monipuolisemmin”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen.
Vuosi 2025 päättyi kaksinumeroisiin asuntokaupan kasvulukuihin5.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 5.1.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme