Messukeskus

Eeva-Riitta Tuominen palvelu- ja tuotantojohtajaksi Helsingin Messukeskukseen

Jaa

Helsingin Messukeskuksen palvelu- ja tuotantojohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi on nimitetty eMBA Eeva-Riitta Tuominen. Hän aloittaa uudessa tehtävässään 13.1.2025.

Eeva-Riitta Tuominen
Palvelu- ja tuotantojohtajana Eeva-Riitta Tuominen vastaa Messukeskuksen teknisistä palveluista, rakennuspalvelusta, hallipalvelusta ja graafisista palveluista.

Eeva-Riitta Tuomisella on laaja kokemus palveluliiketoiminnan johtamisesta kiinteistö- ja sote-toimialoilla. Hän siirtyy Messukeskukseen ISS Palvelut Oy:n liiketoimintajohtajan tehtävistä.

Tuominen on suorittanut liikkeenjohdon Executive MBA -tutkinnon Aalto-yliopistossa ja hän on myös palveluliiketoiminnan restonomi (YAMK).

Palvelu- ja tuotantojohtajana Tuominen vastaa Messukeskuksen teknisistä palveluista, rakennuspalvelusta, hallipalvelusta ja graafisista palveluista.

- Olen innoissani saadessani liittyä Suomen osaavimpien tapahtuma-ammattilaisten joukkoon. Messukeskuksen liiketoiminta on monipuolista ja elää parhaillaan vahvaa kehityskautta. Palvelu- ja tuotantoyksikkö toimii merkittävässä rajapinnassa asiakkaiden tukena. On hienoa päästä kehittämään asiakaskokemusta ja vahvistamaan sitä kautta Messukeskuksen asemaa tapahtuma-alan suunnannäyttäjänä”, sanoo Eeva-Riitta Tuominen.

– Eeva-Riitta Tuomisen osaaminen tukee erinomaisesti Messukeskuksen kehittämistä entistä asiakaslähtöisemmäksi palveluosaajaksi. Tuomisella on vahvat näytöt asiakkuusjohtamisesta B2B- ja B2C-liiketoiminnassa niin kotimaassa kuin kansainvälisessä toimintaympäristössä, ja hänen kokemuksensa ratkaisumyynnin kehittämisessä tuo tärkeän lisän kykyymme vastata asiakkaiden tarpeisiin, sanoo Messukeskuksen toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen

Messukeskuksen johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtaja Anni Vepsäläisen ja palvelu- ja tuotantojohtaja Eeva-Riitta Tuomisen lisäksi kiinteistöjohtaja Mika Vakkilainen, talousjohtaja Petteri Nissinen, markkinointi- ja viestintäjohtaja Lumia Ankkuri sekä liiketoimintajohtajat Mikko Horppu (Messut) ja Marcus Bergström (Messukeskus Events & Congresses).

Helsingin Messukeskus on Suomen johtava tapahtumajärjestäjä sekä näyttely-, kokous- ja kongressitilojen tarjoaja, joka tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Kennelliiton Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin.  

Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy.  Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa ja talousvaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toimitusjohtaja Anni Vepsäläinen, +358 (0) 400 400 074, anni.vepsalainen@messukeskus.com
Palvelu- ja tuotantojohtaja Eeva-Riitta Tuominen, +358 (0)50 520 9859, eekku.tuomi@gmail.com
Viestintäpäällikkö Tarja Gordienko, +358 (0)50 584 7262, tarja.gordienko@messukeskus.com

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittaja on Jolla – kilpailutyöt tutkivat levon tiloja10.9.2025 16:30:00 EEST | Tiedote

Habitare-suunnittelukilpailun 2025 voittajaksi on valittu Rosa Piiraisen suunnittelema Jolla. Voittaja julkistettiin Habitaressa tapahtuman avajaispäivänä keskiviikkona 10.9.2025. Kilpailun pääpalkintona oli Suomen Messusäätiön lahjoittama 5000 euron stipendi. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Aitous, paluu perinnemateriaaleihin ja tilojen herättämät tunteet – Habitare näyttää sisustuksen ja asumisen suurimmat ilmiöt8.9.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

Habitare 2025 näyttää, mitkä sisustuksen muotoilun ja asumisen ilmiöt nousevat yli muiden. Havaittavissa on kaipuuta aitoon ja yksinkertaiseen, perinnemateriaalien käyttöön ja erilaisten taitojen opettelemiseen – rinnalla nähdään uusia biomateriaaleja. Uutuuksiin lukeutuvat muun muassa Hakolan Details-kokoelma ja Yrjö Kukkapuron viimeiseksi jäänyt nojatuoli YK92. Koskettaa/Touch-teemanäyttelyn lattiassa on Finlandia-talon seinästä lohkottua marmoria. Habitaren kutsuvierasosastoina nähdään kokeilevuudestaan ja käsityöperinteen arvostuksesta tunnetut ruotsalainen Fogia ja tanskalainen New Works. Pohjoismaiden johtava huonekalu-, muotoilu- ja sisustustapahtuma järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 10.–14.9.2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye