Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee vesihuoltolain mukaista asiaa

10.12.2024 09:32:11 EET | Korkein hallinto-oikeus | Päätös

Jaa

Kunnanhallitus oli hyväksynyt A:n vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vuodelle 2021. Päätöksellä oli tehty tarkistuslaajennuksia ja -supistuksia vesihuoltolaitoksen vuoden 2020 toiminta-alueeseen. Päätöksen karttaliitteessä oli esitetty toiminta-alueen lisäksi toiminta-alueen alustava laajeneminen vuosille 2022–2023 sekä toiminta-alueen ulkopuoliset taaja-asutukseksi luokitellut alueet (YKR-taajamat).

Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus oli vesihuoltolain mukaisena valvontaviranomaisena vaatinut, että kunnanhallituksen päätös oli kumottava vesihuoltolain vastaisena. Toiminta-alueeseen olisi ELY-keskuksen mukaan tullut sisällyttää myös valituksessa tarkemmin yksilöityjä asemakaava-alueita ja YKR-taajamia.

Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettiin muutosta kunnallisvalituksella. Hallintotuomioistuin voi kunnallisvalituksen johdosta kumota kunnan viranomaisen tekemän päätöksen joko kokonaan tai osittain taikka hylätä valituksen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan hallintotuomioistuin ei kuitenkaan voi kunnallisvalituksen johdosta sisällöllisesti muuttaa muutoksenhaun kohteena olevaa kunnan toimielimen tekemää päätöstä eikä palauttaa asiaa kuntaan uudelleen käsiteltäväksi päätöksen sisällöllisen lainvastaisuuden perusteella.

A:n vesihuoltolaitoksen toiminta-alue käsitti laajoja alueita, joihin sisältyi suuria väestökeskittymiä. ELY-keskus ei ollut valituksessaan esittänyt, että toiminta-alueeseen olisi sisällytetty alueita puutteelliseen selvitykseen perustuen tai muutoin lainvastaisesti. Sen sijaan ELY-keskus oli vaatinut, että kunnanhallituksen päätös oli kumottava sillä perusteella, että toiminta-alue olisi tullut rajata hyväksyttyä laajemmaksi.

Korkein hallinto-oikeus viittasi edellä kunnallisvalituksesta ja hallintotuomioistuimen toimivallasta lausumaansa ja totesi, että kunnanhallituksen päätös toiminta-alueen hyväksymisestä ei ollut lainvastaisena kumottavissa ELY-keskuksen valituksessa esitetyillä perusteilla.

Esittelijän eriävä mielipide.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on kokonaisuudessaan luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden internetsivustolla.

KHO 2024:128

Kort referat på svenska

HFD 2024:128

Yhteyshenkilöt

Korkein hallinto-oikeus (KHO) käyttää ylintä tuomiovaltaa hallintolainkäyttöasioissa. Suurin osa korkeimmassa hallinto-oikeudessa ratkaistavista asioista tulee valituksina muista hallintotuomioistuimista. KHO:n päätöksistä ei voi valittaa. www.kho.fi - http://www.kho.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Korkein hallinto-oikeus

KHO:n ennakkopäätös, joka koskee kuntavaaleja2.4.2026 09:12:16 EEST | Päätös

Kuntavaalien tuloksen vahvistamisen jälkeen oli havaittu virheitä eräiden ehdokkaiden äänimäärissä. Virheet eivät olleet vaikuttaneet siihen, ketkä ehdokkaista olivat tulleet valituiksi valtuutetuiksi tai varavaltuutetuiksi. Virheet eivät olleet vaikuttaneet myöskään valittujen keskinäiseen järjestykseen taikka ryhmien tai puolueiden keskinäiseen järjestykseen. Yksi virheistä oli kuitenkin vaikuttanut yhden puolueen valitsematta jääneiden ehdokkaiden keskinäiseen järjestykseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye