Trumpin politiikka tuo alijäämiä ja hidastuvaa talouskasvua – Suomelle ja Euroopalle avautuu myös mahdollisuuksia
Donald Trumpin valinnalla Yhdysvaltojen presidentiksi on merkittäviä vaikutuksia sekä Yhdysvaltojen että koko maailman talouteen. Pellervon taloustutkimus PTT:n toimitusjohtaja Markus Lahtinen arvioi, että Trumpin toimet hidastavat talouskasvua ja kasvattavat alijäämiä. Ukraina on yhä arvoitus, mutta puolustusmenojen suureenkin kasvuun on Suomessa varauduttava – ja uusia menoja on voitava rahoittaa osin velalla.
”Trumpin paluu haastaa Suomen ja EU:n taloutta, mutta siitä huolimatta meillä on monia mahdollisuuksia toimia hyvinvoinnin parantamiseksi. Tilanne myös pakottaa Euroopan ottamaan vastuun itsestään sekä puolustuksen että talouden osalta. Jos tässä onnistutaan, poliittisten suhdanteiden parantuessa Eurooppa on itsevarmempi ottamaan oman paikkansa maailmanpolitiikan ja -talouden kentillä”, Lahtinen sanoo.
PTT:n tuoreen puheenvuoro -julkaisun tavoite on analysoida Trumpin politiikan talousvaikutuksia muun muassa turvallisuuden, maahanmuuton, ilmastopolitiikan ja Yhdysvaltain demokratiakehityksen näkökulmista.
Tullit tulevat kalliiksi kaikille
Trumpin esitykset tulleista ovat olleet vaihtelevia, mutta ajatuksena on asettaa tulleja laajalle joukolle hyödykkeitä ja maita, mukaan lukien perinteiset liittolaiset. Kiina ja EU vastannevat näihin omilla vastatulleillaan. Tulleilla on kielteinen vaikutus talouskehitykseen kaikille osapuolille. Yhdysvalloissa merkittävin negatiivinen vaikutus tulee ensi vaiheessa kiihtyvästä inflaatiosta, Kiinalle ja EU:lle hidastuvasta talouskasvusta.
Tullit koskisivat erityisesti tavarakauppaa, joten palveluviennin merkitys Yhdysvaltoihin korostuu, kuten myös EU:n merkitys vientialueena. EU:n ja Suomen kannalta olisi tärkeää, että Saksa kasvattaisi investointejaan. Tämä pienentäisi sen vaihtotaseen ylijäämää ja tarjoaisi vientimahdollisuuksia myös suomalaisille yrityksille.
EU:n ja erityisesti Suomen etu olisi löytää neuvotteluratkaisu mahdollisimman matalista tulleista, koska Yhdysvaltojen merkitys on viennille keskeinen. Neuvotteluasema ei ole toivoton, koska myös Yhdysvallat kärsisi pahoin pitkästä tullisodasta.
Euroopan tulisi panostaa pysyvän rauhan saavuttamiseen, vaikka se maksaa
Trumpin lupaus lopettaa nopeasti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on herättänyt laajasti hämmennystä, koska mitään suunnitelmaa asiasta ei ole esitetty. Lahtisen mukaan toisaalta on hyvä huomata, että Ukrainaa on tähän astikin tuettu ilman selkeää strategiaa siitä, miten sota päättyisi Ukrainan voittoon.
Euroopan kustannukset oman turvallisuutensa takaamisesta tulevat joka tapauksessa kasvamaan. Trumpin poliittinen voima ei riitä irrottamaan Yhdysvaltoja Natosta, mutta budjettivaltansa kautta presidentti pystyy vaikuttamaan Naton toimintakykyyn merkittävästi. Lahtisen mukaan Euroopan pitää itse valita, osoittaako se riittävät resurssit oman puolustuksen vahvistamiseen sekä Ukrainan tukemiseen kohti pysyvää rauhaa ja vakaampaa turvallisuusrakennetta - vai tyydytäänkö väliaikaiseen rauhaan.
”Euroopan valinta on vähintäänkin yhtä epävarma kuin Trumpin suunnitelmat. Eurooppa kärsii hyvin hitaasta talouskasvusta, ja on iso riski, että panostukset taloudellisen hyvinvoinnin parantamiseksi omassa kotimaassa syrjäyttävät vakaamman turvallisuusrakenteen saavuttamiseen tarvittavat panostukset.”
Suomen pidettävä huoli puolustuksesta ja koulutetusta työvoimasta
Puolustusmenojen nousu pitää ottaa huomioon myös Suomen finanssipolitiikassa. Pysyvän rauhan palauttamiseksi panostuksia pitää lisätä väliaikaisesti jopa merkittävästi.
”Samanaikaisesti sote-järjestelmä on kriisissä, joten ei ole mielekästä pyrkiä sopeuttamaan valtion budjettia, jos menolisäykset ovat väliaikaisia. Väliaikaiset lisäykset ja Ukrainan tuki tulisi tehdä näkyväksi alijäämälaskelmissa, ja väliaikainen menojen kasvattaminen voidaan hoitaa velalla”, sanoo Lahtinen.
Suomen kasvulle olennaista on kilpailukyky koulutusmarkkinoilla ja koulutetusta työvoimasta. Trumpin maahanmuuttopolitiikka tulee suuntamaan siirtolaisvirtoja uudestaan, myös koulutetun väestön kohdalla. Tämä luo mahdollisuuksia kaikille EU-maille, mutta EU:n sisäisessä kilpailussa pärjääminen edellyttää valppautta. Suomen talouskasvua ei pidä jättää yksinomaan tuottavuuden paranemisen varaan.
”Lisäksi EU:n pitää vahvistaa demokratian ja markkinatalouden symbioosia. EU-mailta pitää vaatia tinkimätöntä sitoutumista demokratian takaaviin institutionaalisiin järjestelyihin. Tästä tulee pitää tiukasti kiinni myös Trumpin kaudella. Esimerkiksi EU:n laajuisia rahoitusmarkkinoita pitäisi edistää, koska nykyisin unionin kehittäminen talousalueena on laiminlyöty”, sanoo Lahtinen.
Koko kirjoitus on julkaistu PTT:n puheenvuoroja-sarjassa osoitteessa https://www.ptt.fi/julkaisut/trumpin-toinen-presidenttikausi-suuri-harppaus-kohti-arvaamatonta-talouspolitiikkaa/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus LahtinentoimitusjohtajaPellervon taloustutkimus PTT ry
Puh:050 491 3842markus.lahtinen@ptt.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
EU:n metsäkatoasetuksesta suurimmat kustannukset puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan toimijoille30.4.2025 09:02:02 EEST | Tiedote
EU:n metsäkatoasetus voi aiheuttaa jopa satojen miljoonien eurojen kustannukset suomalaisille yrityksille, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n selvitys. Suurimmat kustannukset koituisivat puuta käyttäville yrityksille ja suurille kaupan alan yrityksille. Yritykset kaipaavat asetuksen toimeenpanoon käytännönläheistä koulutusta ja neuvontapalveluja sekä vastuullisuusvelvoitteiden tehokasta koordinointia.
KUTSU: Millaisessa muutoksessa on maatalouden rahoitus – miten varmistetaan investointien rahoitus? Loppuseminaari 20.5. klo 13.0025.4.2025 11:54:42 EEST | Kutsu
Niin pankkien kuin maatalouden toimintaympäristö on muutoksessa ja samaan aikaan sääntely lisääntyy. Millaisia vaikutuksia tällä on maatalouden rahoitusasemaan erityisesti pankkirahoituksen näkökulmasta nyt ja tulevaisuudessa?
Kuolinpesien aktiivisuutta metsissään voisi lisätä huomioimalla erilaiset omistajat ja tarjoamalla tukea ristiriitatilanteisiin25.4.2025 09:39:24 EEST | Tiedote
Metsiä omistavien kuolinpesien päätöksentekoa ja pesien purkamista tulisi edistää, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n keskustelunavaus. Keinoina voisivat toimia muun muassa omistajien erilaiset tavoitteet huomioivat palvelut sekä ristiriitatilanteiden käsittelyn tukeminen.
Markus Lahtisen kommentti kehysriihestä: Suomi tarvitsisi vastuullista ja vakaata finanssipolitiikkaa – nyt päätöksenteko on liian poukkoilevaa24.4.2025 11:01:01 EEST | Tiedote
Hallitus julkisti myöhään keskiviikkoiltana puoliväliriihen keskeiset toimenpiteet. Tiedotustilaisuuden otsikko oli lupaava ”Suomi saadaan kasvuun vain työllä ja yrittämisellä -hallitus tukee kasvupaketilla”. Kasvun nostaminen talouspolitiikan keskiöön on perusteltua sekä ihmisten taloudellisen hyvinvoinnin ja sitä tukevan hyvinvointiyhteiskunnan riittävän rahoituksen kannalta. Vaikka julkisen talouden sopeutustoimet ovat välttämättömiä, julkisen talouden kestävyyttä on mahdotonta turvata ilman riittävän nopeaa talouskasvua. Riihipäätösten keskiössä ovat työnteon kannustavuuden parantaminen ja yritysten verotuksen keventäminen. Tätä hallituksen linjausta voi pitää pääosin onnistuneena. Valitut toimenpiteet muodostavat kuitenkin kokonaisuuden, joka antaa aihetta kritiikkiin sekä talouskasvun että ennen kaikkea vastuullisen finanssipolitiikan näkökulmasta.
Pikakommentti: Työttömyys jatkaa nopeassa kasvussa24.4.2025 08:54:25 EEST | Tiedote
Työmarkkinoilla työllisyyden lasku taittui maaliskuussa, mutta työttömyys jatkaa yhä nopeaa kasvua. Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk arvioi, että kehitykseen vaikuttaa julkisen sektorin ja erityisesti sote-alan työllisyyden heikkeneminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme