Joulukirkkoja, lemmikkien siunaamista ja hautausmailla käyntiä – Espoon kirkot ja kappelit kutsuvat joulunviettoon
Joulukirkko kuuluu yhä suomalaisten rakastamiin perinteisiin. Jouluaatto on Suomessa suosituin päivä käydä kirkossa. Espoon kirkoissa ja kappeleissa järjestetään aattona nelisenkymmentä hartautta. Jokaisessa Espoon viidessä kirkossa pääsee myös kokemaan tunnelmallisen jouluyön messun.

Ennen joulun pyhiä ehtii vielä nauttimaan adventista, joulun odotuksen ajasta. Kauneimpia joululauluja lauletaan eri puolella Espoota. Lähetysseuran Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan joululaulut kuuluvat suosituimpiin joulunviettoperinteisiin. Niitä laulaa 42 prosenttia suomalaisista. Taloustutkimuksen kyselyyn vastasi 1001 suomalaista ja se toteutettiin lokakuussa 2024.
Kauneimpia joululauluja ja lemmikille joulusiunaus
Espoossa on tarjolla vielä loppiaiseen asti viisikymmentä tilaisuutta laulaa Kauneimpia joululauluja. Tunnelmallisesti taivasalla joululauluja pääsee laulamaan sunnuntaina 15.12. klo 16 Nuuksion Kattilassa sekä Karhusuon kalliolla klo 18. Kynttiläpolut johdattavat perille.
Mikäli haluat virittäytyä jouluun yhdessä lemmikin kanssa, niin tarjolla on kaksi tilaisuutta saada karvakamulle joulusiunaus. Lemmikkien siunaus järjestetään Kalajärven kappelilla sunnuntaina 15.12. klo 13–15 ja Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkon pihalla lauantaina 14.12. klo 16.
Jouluaattona 24.12. Espoon kirkoissa ja kappeleissa on tarjolla erilaisia aattohartauksia ja joulukirkkoja, joissa kuullaan jouluevankeliumi ja lauletaan tuttuja joululauluja ja -virsiä. Osa tilaisuuksista on suunnattu erikseen perheille ja pikkuväelle. Jouluyön klo 23 alkavissa messuissa tunnelma on erityinen, kun aatto vaihtuu keskellä yötä joulupäivään, Jeesuksen syntymäpäivään. Joulupäivänä 25.12. ja tapaninpäivänä 26.12. on tarjolla perinteisiä joulukirkkoja klo 9–15 välillä Espoon kirkoissa ja kappeleissa.
Taloustutkimuksen kyselyn mukaan miehistä joulukirkossa käy 24 prosenttia ja naisista 27 prosenttia. Kirkossa käyvät ahkerimmin nuoret ja 65 vuotta täyttäneet. Kummastakin ikäryhmästä lähes kolmannes ilmoitti joulukirkon kuuluvan perinteisiinsä.
Espoon hautausmaat avoinna joulun pyhinä ympäri vuorokauden
Haudoilla käyminen on kaikkein suosituin jouluperinne Taloustutkimuksen kyselyn mukaan. Uudellamaalla ja Helsingissä asuvista kyselyyn vastanneista 59 prosenttia käy haudoilla joulunpyhinä.
Espoon hautausmaat (Kirkon hautausmaa, Kappelin hautausmaa, Kellonummen hautausmaa, Gräsan uurnalehto ja Tapiolan uurnalehto) ovat avoinna läpi vuorokauden joulun aikaan 23.–26.12. Hautausmaiden parkkipaikat ovat normaalisti käytössä, ainoastaan Kappelin hautausmaan porttien sisällä olevalle parkkipaikalle ei voi ajaa aattona ruuhkan vuoksi.
Kirkoille aattohartauksiin suuntaavien kannattaa myös huomioida, että parkkipaikkoja on rajallinen määrä. Espoon tuomiokirkon yläparkkipaikka ei ole aattona käytössä, mutta muut parkkipaikat ovat avoinna ja myös viereistä Omnian parkkipaikkaa voi käyttää. Espoonlahden, Olarin ja Tapiolan kirkoille pääsee myös kätevästi metrolla HSL:n aikataulujen mukaisesti.
Joulun ajan ja pyhien tapahtumat:
Kauneimmat joululaulut
Lasten joulu
Jouluaaton hartaudet
Joulupäivä
Tapaninpäivä
Tukea sinulle jouluna
Joulu verkossa
Espoon hautausmaat
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kalervo SaloKirkkoherra, Espoon seurakuntayhtymä, Leppävaaran seurakunta
Puh:050 594 1712kalervo.salo@evl.fiKira ErtmanEsbo svenska församling
Puh:050 358 1014kira.ertman@evl.fiLaura Vähäsarjaviestinnän asiantuntijaEspoon seurakuntien viestintäpalvelut
Puh:040 733 9878laura.vahasarja@evl.fiKuvat




Tietoja julkaisijasta
Espoon seurakunnat - Evankelis-luterilainen kirkko Espoossa
Espoon tuomiokirkkoseurakunta, Espoonlahden seurakunta, Leppävaaran seurakunta, Olarin seurakunta, Tapiolan seurakunta ja Esbo svenska församling muodostavat yhdessä Espoon seurakuntayhtymän. Seurakunnissa on yhteensä 157 500 jäsentä. Työntekijöitä on noin 500.
Kirkko Espoossa vahvistaa yhteisönä kristillistä uskoa, tulevaisuuden toivoa ja lähimmäisenrakkautta. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon seurakuntayhtymä
Ilmoittautuminen syksyn muskariryhmiin on alkanut Espoossa25.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Musiikkileikkikoulussa soitetaan, liikutaan ja lauletaan. Perinteisten muskariryhmien lisäksi Espoon seurakunnissa on tarjolla uusia ryhmiä erityistä tukea tarvitseville lapsille.
Hitta höstens rytm med musiklek25.4.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
I musikleken spelar vi rytminstrument, sjunger och rör på oss. Nu är det dags för anmälning till höstens musiklekgrupper för 0-5-åringar, i Esbo församlingar.
Diakonian palveluita opiskelijoille – Kirkko Espoossa palkkaa erityisdiakonin oppilaitoksiin22.4.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Espoon seurakuntayhtymä hakee ensimmäistä kertaa erityisdiakonia oppilaitostyöhön. Tällä seurakunnat vastaavat erityisesti maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden lisääntyneeseen tuen tarpeeseen.
Esbo församlingar tilldelade 2025 års musikstipendier - unga musikskapare under 30 finns bland mottagarna14.4.2025 12:56:04 EEST | Nyheter
Esbo kyrkliga samfällighet delar årligen ut musikstipendier för sammanlagt 26 000 euro till det andliga musikarbetet i Esbo. I år önskade man att särskilt unga musiker under 30 år skulle ansöka. Sista inlämningsdagen för ansökan var den 28 februari 2025.
Espoon seurakunnat myönsivät vuoden 2025 musiikkiapurahat – mukana myös nuoria alle 30-vuotiaita musiikintekijöitä11.4.2025 11:55:14 EEST | Uutinen
Espoon seurakuntayhtymä jakaa vuosittain musiikkiapurahoja Espoossa tapahtuvaan hengelliseen musiikkityöhön, yhteensä 26 000 euron edestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme