Metsästäjäliitolle valtionavustusta 150 000 euroa
13.12.2024 11:52:56 EET | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Valtiovarainvaliokunta on lisätalousarviokäsittelyssä lisännyt ympäristöministeriön valtionavustuksiin järjestöille ja ympäristönhoitoon 150 000 euroa vuodelle 2025, jonka se kohdentaa Suomen Metsästäjäliitolle käytettäväksi ympäristötöihin.
- Tämä raha on tarkoitettu mm. haitallisten vieraslajien torjuntaan ja vesilintujen hyväksi tehtävään kosteikkotyöhön. Metsästäjäliitto ja suomalaiset metsästäjät tekevät arvokasta ympäristö- ja riistanhoitotyötä. Lisäksi ohjaamme erillisen 100 000 euron rahoituksen villisikojen leviämistä ehkäisevään työhön, tavoitteena pienentää afrikkalaisen sikaruton leviämisriskiä. Myös kymmenen ampumarataa eri puolilla Suomea saa nyt erillisrahoitusta kehittämiseen ja rakentamiseen, toteaa valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden vastaava, kansanedustaja Timo Heinonen.
Luonnon kunnioittaminen on yksi Metsästäjäliiton keskeisistä arvoista ja pitää sisällään luonnon kestävän käytön, monimuotoisuuden vaalimisen sekä riistan- ja luonnonhoidon tukemisen ja edistämisen. Vastuullisen metsästyksen kautta luonnonvarojen kestävä käyttö toteutuu ympäristöä palvelevalla tavalla.
- Avustus on hieno osoitus siitä, että Metsästäjäliitto tunnustetaan nykyään virallisesti valtakunnallisesti merkittävänä sekä luonnonhoitoa- että nuorisotyötä tekevänä asiantuntijajärjestönä, Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors sanoo ja kiittää myönnetystä avustuksesta.Riistanhoito on luonnon monimuotoisuuden hoitoa
Metsästäjäliitossa on jo vuosia edistetty sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää metsästystä kosteikoilla. Kosteikkojen rakentaminen ja hoito edistää luonnon monimuotoisuutta, mistä hyötyvät myös muut kuin riistalajit. Kosteikkotyön tukemisella autetaan samalla Itämerta: vesistöjen tila paranee, rehevöityminen ja umpeenkasvu vähenee ja taantuvat vesilintulajit saavat mahdollisuuden elpyä, kun samanaikaisesti turvataan vesilintujen pesimämenestystä rakentamalla keinopesiä ja poistamalla haitallisia vieraspetoja.
Liitto auttaa jäsenseurojaan myös ampumaratojen ympäristölupaprosesseissa ja tarjoaa asiantuntemustaan esimerkiksi ammuslyijyn korvaamiseen liittyvissä asioissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ere GrenforsLuonnon- ja riistanhoitopäällikköMetsästäjäliitto
Puh:050 569 8916ere.grenfors@metsastajaliitto.fiSuomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästäjäliitto kiirehtii karhun kiintiömetsästyksen valmistelua28.4.2026 15:32:07 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto ilmaisee huolensa karhunmetsästyksen valmistelujen hitaudesta. Eduskunta on edellyttänyt kiintiömetsästyksen säädösten valmistelua, mutta käytännön toimia asian eteen ei ole nähtävissä. Liiton mukaan karhun kiintiömetsästys tulee laajentaa poronhoitoalueelta koko maahan, mihin eduskunnan joulukuussa hyväksymä laki suurpetojen kiintiömetsästyksestä antaa mahdollisuuden.
Nuorisotyöstä kiitosta – Metsästäjäliiton vuoden metsästysseura on LaMas Raumalta27.4.2026 12:09:29 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton kevätliittokokous valitsi vuoden metsästysseuraksi Lapin metsästyshoito- ja ampumaseuran Satakunnan piiristä. Seura sai eritoten kiitosta ansiokkaasta nuorisotyöstä: jäsenistöstä neljännes on alle 35-vuotiaita. Kokouksessa käsiteltiin myös muun muassa Jahti-lehden tulevaisuutta ja liiton toimintakertomusta.
Supersuosittu hirvilive muistuttaa metsästyksen todellisesta luonteesta - luvassa "Slow Huntingia”17.4.2026 16:53:34 EEST | Uutinen
Ruotsin television (SVT) vuodesta toiseen miljoonayleisöjä keräävä luontolive Den stora älgvandringen (Suuri hirvivaellus) käynnistyy jälleen Yle Areenassa lauantaina 18.4. Ruotsin Metsästäjäliitto on lanseerannut tv-ilmiön kunniaksi Hälgvandringen-haasteen, joka kannustaa pohtimaan omaa luontosuhdetta. Suomen Metsästäjäliitto vastaa huutoon Erähaasteella 2026.
OKM avustaa Metsästäjäliiton nuorisotyötä – nuoret toivovat käytännönläheisiä koulutuksia9.3.2026 15:18:35 EET | Uutinen
Metsästäjäliitossa laaditaan parhaillaan nuorisotoiminnan ja -viestinnän strategiaa vuosille 2026–2030. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi maaliskuun alussa Metsästäjäliitolle nuorisotyön ja -toiminnan kehittämiseen 115 600 euron yleisavustuksen.
Jägareförbundet förbereder förverkligandet av en egen positioneringstjänst för jägare26.2.2026 10:35:58 EET | Uutinen
Jägareförbundets styrelse har fattat ett strategiskt beslut om att förbundet börjar förbereda grundandet av en positioneringstjänst som ägs och handhas av jägarna. Avsikten är att tjänsten även inkluderar ett förvaltningssystem av jakträtter avsett för jaktföreningarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme