Hoida haltijan vaihdos Ruokaviraston koirarekisteriin luovutuksen yhteydessä
Kasvattajalla ja uudella koiran haltijalla on vastuu siitä, että koiran haltijatiedot ovat oikein Ruokaviraston koirarekisterissä. Kasvattajan luovuttaessa koiran uudelle omistajalle tai haltijalle, tulisi luovutuksen yhteydessä varmistaa, että haltijavaihdos koirarekisteriin tulee loppuun viedyksi.

Aluehallintovirasto on huomannut, että ensirekisteröinnin jälkeen haltijan vaihdos jää usein kesken. Useissa tapauksissa kasvattaja on rekisteröinyt pennun ja aloittanut haltijan vaihdoksen luomalla varmenteen, mutta uusi omistaja tai haltija ei ole viimeistellyt prosessia siirtämällä koiraa omiin nimiinsä. Haltijan vaihdos tulee tehdä aina, kun koiran haltijuus vaihtuu pysyvästi tai yli kolmen kuukauden ajaksi, esimerkiksi myynnin, lahjoituksen tai luovutuksen yhteydessä. Tämä prosessi varmistaa, että rekisterissä olevat tiedot pysyvät ajantasaisina ja oikeat henkilöt kantavat vastuun koirasta.
Koiran ostaja on velvollinen kuukauden sisällä tekemään loppuun haltijan vaihdoksen joko saamallaan varmenteella, tai jos kasvattaja ei ole ilmoittanut koiraa koirarekisteriin, suoraan koirarekisteriin ilmoittamalla.
Aluehallintovirasto suosittelee, että kasvattaja antaa varmenteen uudelle haltijalle tai omistajalle, eikä luovuta koiraa ennen kuin haltijan vaihdos on tehty loppuun.
Haltijan vaihdoksen hoitaminen ajoissa on kaikkien osapuolten etu. Tieto oikeasta koiran haltijasta on tärkeää esimerkiksi oikeudellisissa tilanteissa tai onnettomuuksien sattuessa. Rekisteristä löytyvä ajantasainen haltijatieto on myös olennaista silloin, jos koira katoaa tai varastetaan, sillä se nopeuttaa haltijan löytymistä. Aluehallintovirasto suosittelee, että koira ostetaan vain sellaisilta kasvattajilta, jotka ovat ilmoittaneet koiransa Ruokaviraston koirarekisteriin.
Paras hetki hoitaa haltijan vaihdos on heti koiran luovutuksen yhteydessä, jolloin tiedot ovat ajantasaiset.
Lainsäädännöllistä taustaa haltijan vaihdokseen
Koiran ilmoittaminen Ruokaviraston koirarekisteriin perustuu lakiin eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä ja siitä on säädetty tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa koirien tunnistamisesta ja rekisteröinnistä. Lainsäädännön mukaan jokaisella koiran haltijalla on velvollisuus ilmoittaa hallinnassaan olevien koirien tiedot rekisteriin.
Aluehallintovirasto tulee valvomaan tehostetusti ensirekisteröintejä vuonna 2025.
Lisätietoja:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aluehallintoviraston asiakaspalvelu
• puhelin: 029 501 6780
• sähköposti: asiakaspalvelu(at)avi.fi
• verkkolomake: Kysy avin aspalta -lomake
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Työnantaja laiminlöi toistuvasti työaikakirjanpitovelvollisuutensa, työsuojeluviranomainen tuomitsi 12 000 euron uhkasakon – päätös pysyi hallinto-oikeudessa6.3.2025 13:53:26 EET | Tiedote
Turun hallinto-oikeus antoi 5.3.2025 päätöksensä asiassa, joka koski valitusta työsuojeluviranomaisen tekemästä päätöksestä tuomita 12 000 euron uhkasakko. Työnantaja oli toistuvasti laiminlyönyt työntekijöidensä työaikakirjanpidon ja asia päätyi lopulta uhkasakon tuomitsemiseen. Työnantaja valitti hallinto-oikeuteen ja paljoksui uhkasakon määrää ja pyysi hallinto-oikeutta joko kumoamaan tai kohtuullistamaan määrättyä uhkasakkoa. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Regionförvaltningsverken hade ett framgångsrikt år 2024 trots ekonomiska utmaningar och den pågående regionförvaltningsreformen6.3.2025 08:26:28 EET | Pressmeddelande
Året 2024 var rätt framgångsrikt för regionförvaltningsverken: målen uppnåddes för det mesta på god nivå. Åtstramningsåtgärderna som statsförvaltningen krävde och regionförvaltningsreformen innebar mycket jobb, men ekonomin förblev i balans. Även personalens välbefinnande är på en god nivå.
Aluehallintovirastoilla onnistunut vuosi 2024 taloustilanteen ja aluehallinnon uudistushankkeen keskellä6.3.2025 08:22:03 EET | Tiedote
Aluehallintovirastojen vuosi 2024 oli varsin onnistunut: virastot saavuttivat tavoitteensa enimmäkseen hyvällä tasolla. Valtionhallinnon edellyttämät säästötoimet ja aluehallinnon uudistushanke työllistivät, mutta talous pysyi tasapainossa. Myös henkilöstön hyvinvointi on hyvällä tasolla.
2,1 miljoner euro har beviljats för projekt som främjar en fysiskt aktiv livsstil5.3.2025 10:21:29 EET | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverken har fattat beslut om vilka som ska få statsunderstöd för att främja en fysiskt aktiv livsstil. Med hjälp av de beviljade understöden kommer hundra projekt runt om i Finland att ännu mer effektivt kunna uppmuntra finländare i alla åldrar att motionera och vara fysiskt aktiva.
Liikunnallisen elämäntavan hankkeisiin myönnetty 2,1 miljoonaa euroa5.3.2025 09:58:39 EET | Tiedote
Aluehallintovirastot ovat tehneet päätökset liikunnallisen elämäntavan valtionavustuksen saajista. Myönnettyjen avustusten turvin sata hanketta ympäri Suomen pääsee entistä tehokkaammin kannustamaan kaiken ikäisiä suomalaisia liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden pariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme