Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: Suomelle voi käydä myös hyvin – jos politiikassa tehdään viisaita valintoja
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen viittasi tänään eduskunnan budjettikeskustelussa toivon kaipuuseen. Kun synkkiä uutisia satelee, moni kansalainen kaipaa näkymää paremmasta.

”Suomelle voi käydä myös hyvin. Suomelle voi käydä myös hyvin, jos me päättäjät teemme harkittuja ja viisaita valintoja”, Tynkkynen kuvasi vihreiden ryhmäpuheenvuorossa.
Tynkkynen nosti esiin kolme talouden kannalta ratkaisevaa asiaa, joissa Suomen pitää onnistua. Ensimmäinen niistä on vihreä siirtymä.
”Viranomaiskäsittelyjä pitää vauhdittaa – tinkimättä ympäristönsuojelun tasosta ja kansalaisten osallistumisoikeuksista. Ja politiikalla pitää johdonmukaisesti luoda vihreiden ratkaisujen markkinoita, ei heikentää niitä”, Tynkkynen linjasi.
Toisena Tynkkynen painotti työhön johtavaa maahanmuuttoa.
”Aloittaa voi perumalla hallituksen lukuisat heikennykset. Lisäksi pitää esimerkiksi ottaa käyttöön työnhakuviisumi ja luopua saatavuusharkinnasta”, Tynkkynen totesi.
Kolmantena kohtana Tynkkynen alleviivasi reiluja taloustalkoita.
”Säästöt ja veronkorotukset pitää kohdentaa toisin kuin hallitus. Myös hyvätuloiset ja saastuttajat pitää ottaa mukaan talkoisiin”, Tynkkynen katsoi.
Puheensa päätteeksi Tynkkynen totesi, että valitettavasti hallituksen politiikka monessa suhteessa jarruttaa vihreää siirtymää, vaikeuttaa työhön johtavaa maahanmuuttoa ja maksattaa talouden sopeuttamisen yhteiskunnan heikoimmilla. Siksi hän esitti hallitukselle epäluottamusta.
Koko puhe on luettavissa osoitteessa:
https://www.vihreat.fi/ajankohtaista/oras-tynkkysen-ryhmapuhe-16-12/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenKansanedustaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Ex-ministeri Mikkoselta tiukka vaatimus: “Hallituksen ilmastopaperit julki”14.11.2025 14:28:27 EET | Tiedote
Ympäristöministeriö sekä suomalaiset ympäristöjärjestöt ovat ajautuneet oikeuskiistaan siitä, ovatko hallituksen ilmastopolitiikkaan liittyvät asiakirjat julkisia. Entinen ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen pitää ministeriön toimintaa käsittämättömänä.
Sofia Virta: Sote ja suomalaiset eivät kaipaa syyttelyä vaan toimivia palveluita, ratkaisuja ja puoluerajat ylittävää yhteistyötä13.11.2025 15:40:15 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sanoo, että soten pelastamisesta ei pidä tehdä puoluepoliittista asiaa. Virran mukaan on poliitikkojen yhteinen velvollisuus varmistaa, että sote-ammattilaiset voivat tehdä työnsä niin, että jokainen ihminen voi luottaa saavansa apua, kun sitä tarvitsee.
Vihreiden Harjanne: Suomen on otettava mallia Islannista ja herättävä Atlantin AMOC-romahduksen riskeihin13.11.2025 14:38:32 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Atte Harjanteen mukaan Atlantin AMOC-kiertoliikkeen pysähtymisen määritteleminen kansalliseksi turvallisuusuhaksi on Islannilta perusteltu teko, josta Suomen pitäisi ottaa mallia.
Vihreiden Forsgrén paperittomien terveydenhuollosta: “Oikeus terveyteen on ihmisoikeus – tämä hallituksen syrjivä päätös on korjattava hyvinvointialueilla”13.11.2025 11:30:39 EET | Tiedote
Vihreitä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustava Bella Forsgrén jätti valiokunnassa vastalauseen hallituksen esitykseen, jossa paperittomana Suomessa oleskelevilta rajataan oikeutta julkiseen terveydenhoitoon.
Sofia Virta: kokoomus taipui perussuomalaisten talutushihnassa lykkäämään metsäkatoasetusta, vaikka faktat velvoittavat toimimaan päinvastoin12.11.2025 14:58:42 EET | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi komission metsäkatoasetuksen toimeenpanoa lykkäävää esitystä ja hallituksen päätöstä tukea komission linjaa. Suuri valiokunta päätti keskiviikkona puoltaa valtioneuvoston kantaa, joka tukee komission esitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme