Ifin tilastot: näin joulu näkyy vakuutusyhtiössä
Joulu ei aiheuta valtaisaa vahinkopiikkiä vakuutusyhtiöön, mutta etenkin kiire joulunaluspäivinä nostaa tiettyjä riskejä. Jouluviikolla ja uuden vuoden ympärillä sattuu Ifin vahinkotilastojen mukaan keskimäärin kaksinkertainen määrä palovahinkoja tavallisiin talvipäiviin verrattuna. Myös parkkipaikka- ja liikennevahingot lisääntyvät selvästi.

Suurin osa joulun ajan tulipaloista saa alkunsa ruuanlaitosta tai kynttilöistä. Jouluaatonaatto ja jouluaatto ovat riskialtteimmat päivät keittiössä. Noina päivinä sattuu kaksinkertaisesti keittiöstä alkaneita palovahinkoja muihin joulukuun päiviin verrattuna.
– Yleisin syy tulipaloille löytyy hellasta: ruoka unohtuu liedelle tai sen päälle tippuu jotakin syttyvää. Osa paloista saa alkunsa liesituulettimesta, joka kannattaakin viimeistään joulusiivouksessa puhdistaa vanhasta rasvasta. Keittiössä kiirehtiessä sattuu myös palovammoja, kun esimerkiksi kuumaa kinkunrasvaa kaatuu käsille, kertoo omaisuusvakuutusten tuotepäällikkö Jussi Lindström Ifistä.
Kynttilöitä polttaessa on hyvä huolehtia, ettei jätä pieniä lapsia ja lemmikkejä keskenään avotulen kanssa. Valvomaton tuli ei ole paloriski vain sisätiloissa: myös ulkona kannattaa suosia puisen sijaan metallista lyhtyä ja sijoittaa se vakaalle ja palamattomalle alustalle niin, ettei se pääse kaatumaan tuulessa.
Varaa menoliikenteeseen aikaa ja lämmintä vaatetta
Joulunaluspäivinä parkkipaikkojen ja liikenteen peltivahingot kasvavat selvästi muuhun joulukuuhun verrattuna, kun jouluostoksilla olevat asiakkaat ruuhkauttavat ostoskeskusten parkkipaikat. Joulun menoruuhkissa valtateillä puolestaan sattuu tyypillisesti etenkin peräänajoja.
– Kiire kannattaa aina jättää kotiin. Vaaratilanteita aiheuttavat usein stressin kiristämät hermot, liian kova tilannenopeus ja jonossa ohittelu. Matkalle kannattaa lähteä auto kunnossa ja täyteen tankattuna tai ladattuna. Huolehdi myös, että kaikille matkustajille on mukana lämmintä vaatetta siltä varalta, että matka jostain syystä keskeytyy. Vakuutusyhtiön hinauspalvelun numero kannattaa tallentaa puhelimeen jo ennen matkalle lähtöä, muistuttaa autovakuutusten tuotepäällikkö Peter Roselius Ifistä.
Joulun vahinkomäärät vaihtelevat vuosittain jonkin verran sen mukaan, millainen sää meno- ja paluuliikenteen suosituimmille päiville osuu. Sääennusteet kannattaa katsoa etukäteen ja huomioida mahdollisuuksien mukaan lähtöajassa.
– Sähköautolla talvista matkantekoa sujuvoittaa, kun käyttää akun esilämmitystoimintoa ennen pikalatausta. Sen sijaan, että koettaa kiirehtiä perille mahdollisimman vähillä tauoilla, kannattaa ajomatka mitoittaa niin, että jättää akun varaukseen kesäkelejä enemmän pelivaraa, vinkkaa Roselius.
Liukastumiset ja kaatumiset yleisimpiä tapaturmia
Jouluna ei satu erityisen paljon tapaturmia muuhun talveen verrattuna, selviää Ifin vahinkotilastoista. Tyypillisimpiä haavereita ovat talvella muutenkin yleiset liukastumiset ja kaatumiset. Myös talviurheiluharrastusten aloittaminen tauon jälkeen aiheuttaa joululomailevilla tapaturmia. Määrällisesti pieni, mutta vakava tapaturmaryhmä ovat uuden vuoden juhlinnassa sattuvat silmävammat. Niitä voi välttää käyttämällä suojalaseja paitsi aina raketteja käsitellessä, myös ilotulituksia katsellessa.
Sen sijaan eläinlääkärikäynnit lisääntyvät tyypillisesti juuri jouluna onnettomuuksien ja myrkytysten vuoksi.
– Jouluna apua kaivataan esimerkiksi koiran syötyä sille myrkyllistä suklaata tai muita joulumakeisia. Suosituista joulukukista muun muassa hyasintti, amaryllis ja jouluruusu ovat myrkyllisiä. Kannattaa varmistaa, ettei mitään sopimatonta ole lemmikin saatavilla ja käydä pelisäännöt selkeästi läpi erityisesti lapsiperheissä. Useimpiin näistä tilanteista saa nopeasti apua etäeläinlääkäriltä myös joulun pyhinä, vaikka useat klinikat ovatkin kiinni, muistuttaa Jussi Lindström.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi KärkkäinenHead of Press
Puh:010 514 1962outi.karkkainen@if.fiIf vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 7 900 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,9 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Hiihtolomalle sähköautolla: tyypillinen ensikertalaisen huoli on useimmiten turha13.2.2025 08:26:00 EET | Tiedote
Lauhan talven myötä moni eteläsuomalainen tuore sähköautoilija totuttelee hiihtolomalla ensimmäistä kertaa pidempään ajomatkaan talvikelissä. Ifin vahinkotilastot viime talvelta paljastavat, miten sähköautot pärjäävät erityisesti pakkasella. If kokosi vinkit hiihtolomamatkalle.
Kolme viidestä työikäisestä ei usko pärjäävänsä taloudellisesti pitkällä sairauslomalla – vuoden alusta sairauspäivärahaa leikattiin viidenneksellä10.2.2025 08:12:00 EET | Tiedote
Suomalaisten talous kestäisi heikosti tulojen tippumisen esimerkiksi sairausloman vuoksi, paljastaa Ifin tuore kyselytutkimus. Joka kolmannella työikäisellä ei ole lainkaan taloudellista puskuria. Sairauspäivärahaa leikattiin vuoden alusta, joten varautuminen on entistä tärkeämpää.
Ifille vahva tulos vuodelta 2024: vahvistamme rooliamme yhteiskunnallisten riskien hallinnassa6.2.2025 08:41:18 EET | Tiedote
Ifin kasvu oli vahvaa koko vuoden 2024 ajan. Jatkoimme asiakkaidemme auttamista ankaran talven ja useiden suurvahinkojen leimaamana vuotena. Roolimme vahinkojen ennaltaehkäisyssä on entistäkin tärkeämpi nykyisessä, jatkuvasti muuttuvien riskien toimintaympäristössä.
Varaudu liukkauteen: Eniten liukastumisia sattuu, kun sää muuttuu nopeasti22.11.2024 08:04:00 EET | Tiedote
Sateet ja nopea muutos lämpöasteista pakkaseen voivat nyt tehdä kaduista ja teistä vaarallisen liukkaita. Ifin vapaa-ajantapaturmatilastojen perusteella talvella on 50 prosenttia muuta vuotta suurempi todennäköisyys joutua leikkausta vaativaan tapaturmaan. Varaa liikkumiseen aikaa ja pitävät kengät.
Ifille vahva tulos vuoden kolmannella vuosineljänneksellä6.11.2024 09:53:02 EET | Tiedote
Ifin vakaa tuloskehitys jatkui vuoden 2024 kolmannella vuosineljänneksellä. Ifin pohjoismainen toimintamalli, koko ja liiketoiminta-alueiden hajautus tuovat jatkossa entistäkin enemmän etuja riskien ja kustannusten hallintaan, kun integraatio Topdanmarkin kanssa etenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme