STTK: Palkkamonttulaki on häpeäksi Suomelle
17.12.2024 15:13:09 EET | STTK ry. | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen esitys työriitalain muutoksesta – eli niin sanottu palkkamonttulaki – on tänään hyväksytty eduskunnassa. Muutos tulee voimaan ensi vuonna.

Suomessa naisten ja miesten välinen palkkaero on pysynyt sitkeänä. STTK:n laskeman syksyisen Naisten palkkapäivän perusteella naisten ansiot ovat tälläkin hetkellä vain 84,7 prosenttia miesten ansioista.
- STTK ei hyväksy palkkamonttulakia. Se pyrkii sementoimaan nais- ja miesvaltaisten alojen välisen palkkaepätasa-arvon. Tämä on suorastaan häpeällistä tasa-arvon mallimaana juhlapuheissa pullistelevalle Suomelle, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo.
Lainsäädäntövalmistelu on ollut tämänkin hankkeen yhteydessä kehnoa. STTK arvioi, että sääntely on jatkossa vielä sekavampaa kuin aiemmin, koska säännökset ja perustelut eivät täysin vastaa toisiaan. Perusteluilla pyritään lainsäädäntöön, jota ei voi säädöstasolla tehdä kansainvälisten sopimusten vuoksi. Myönteistä se sijaan on, että valiokuntakäsittelyssä huomioitiin tasa-arvon edistämisvelvollisuus.
- Sekavasta sääntelystä huolimatta valtakunnansovittelijan on viranomaisena huomioitava sovittelussa tasa-arvon edistämisvelvollisuus.
Nopeassa tahdissa läpi runnottu vientimalli rapauttaa suomalaista sopimusjärjestelmää ja myös sovitteluinstituution puolueettomuuden.
- Nähtäväksi jää, miten sekava sääntely muuttaa soveltamiskäytäntöä. Tämäkin lainsäädäntöhanke tulee voimaan kesken neuvottelukierroksen, eikä ole omiaan helpottamaan sopimusten syntyä neuvottelukierroksen aikana, Antti Palola arvioi.
Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Palolapuheenjohtaja
Puh:040 509 6030antti.palola@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
Palkansaajakeskusjärjestöt: Hyvä arviointiväline ei korvaa palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpanon puutteita3.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi uuden mallin työn vaativuuden arviointiin. SAK, Akava ja STTK pitävät mallia tärkeänä välineenä, mutta yksinään se ei pysty korvaamaan palkka-avoimuusdirektiivin kansallisen toimeenpanon puutteita.
Hallitus ei vieläkään ottanut suomalaisten arjen haasteita tosissaan1.9.2026 20:36:32 EEST | Tiedote
Hallitus kertoi viimeisessä budjettiriihessään, että Suomi on saatu jaloilleen. Työttömyyden ja toimeentulon haasteiden kanssa painiskelevien suomalaisten voi olla vaikea uskoa tätä. Valitettavasti budjettiriihen päätökset eivät tarjoa tilanteeseen helpotusta.
STTK: Työajan lyhentäminen voi parantaa jaksamista18.8.2026 06:15:00 EEST | Tiedote
Työajan lyhentäminen voi tarjota ratkaisuja työelämän vaihteleviin kuormitustilanteisiin ja vahvistaa työntekijöiden motivaatiota. Näin arvioi tutkija, valtiotieteiden tohtori Anna Kuokkanen STTK:lle laatimassaan selvityksessä.
Talouskasvu hyödyttämään myös palkansaajia – sopeutus veropainotteiseksi14.8.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomen talous kasvaa jo kolmatta vuotta. Silti työttömyys on korkealla ja julkiset palvelut ongelmissa. Ensi vaalikauden talouspolitiikan ytimessä on oltava suomalaisia laajasti hyödyttävä kasvu. Sopeutus puolestaan on tehtävä veropainotteisesti - kuten STTK:n eduskuntavaalikyselyn perusteellakin toivotaan.
STTK: Eläkejärjestelmän heikentämisen lasku lankeaisi nuorille13.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Huonosti hoidettua julkista taloutta ei pidä paikata hyvin hoidetun eläkejärjestelmän varoilla. Viimeisin esitys liittyy eläkemaksun alentamiseen. Se heikentäisi eläkejärjestelmän kestävyyttä ja riskit siirtyisivät nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme