Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät voimalla – energiateollisuus sai päästöjään pienemmiksi Olkiluodon sekä tuuli- ja vesivoiman avulla

Jaa

Suomen kasvihuonekaasupäästöt vähenivät voimakkaasti vuonna 2023, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö väheni energiantuotannossa. Etlan tänään julkaisemasta päästöennusteesta käy ilmi, että myös liikenteen päästöt vähenivät. Hakkuiden väheneminen puolestaan vahvisti metsien hiilinieluja. Kokonaispäästöt alenivatkin nyt selvästi, mutta lähivuosina odotettavissa on hitaampaa kehitystä.

Energiahuollon toimiala oli vielä vuonna 2022 merkittävin päästölähde, mutta tällä toimialalla päästöjen väheneminen on ollut nopeinta, toteaa Etlan Ville Kaitila.
Energiahuollon toimiala oli vielä vuonna 2022 merkittävin päästölähde, mutta tällä toimialalla päästöjen väheneminen on ollut nopeinta, toteaa Etlan Ville Kaitila.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman päästöennusteen (Etla Erikoisartikkeli 11) mukaan Suomen kasvihuonekaasupäästöjen (CO2-ekvivalentin määrän) odotetaan vuoteen 2028 mennessä laskevan keskimäärin noin 3,4 prosenttia vuodessa, poislukien maankäyttösektori. Tahti on hieman aiempaa hitaampaa.

Päästöjen väheneminen on nyt keskittynyt erityisesti energiantuotantoon, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähentynyt merkittävästi ja korvautunut päästöttömällä energiantuotannolla. Päästöjen vähenemiseen myötävaikuttivat niin Olkiluoto 3-reaktorin käyttöönotto kuin tuulivoiman lisärakentaminen ja vesivoiman kasvanut tuotanto. Myös liikenteen päästöt vähentyivät.

- Energiahuollon toimiala oli vielä vuonna 2022 merkittävin päästölähde, mutta tällä toimialalla päästöjen väheneminen on ollut nopeinta, kun fossiilisten polttoaineiden käyttö on vähentynyt ja korvautunut päästöttömällä tuotannolla. 2020-luvun lopulla maatalouden sekä kuljetuksen ja varastoinnin toimialoista on tulossa suurimpia päästölähteitämme, arvioi päästöennusteen laatinut Etlan tutkija Ville Kaitila

null
Kuvio 1: Kasvihuonekaasupäästöt, ennuste vuosille 2023-2028

Hiilineutraalisuuskehitys nousi parhaalle tasolleen sitten vuoden 2012

Metsämaan hiilinielut kasvoivat viime vuonna hakkuiden vähenemisen seurauksena. Hiilineutraalisuuskehitys vahvistui siten selvästi ja nousi parhaalle tasolleen sitten vuoden 2012. Pitkällä aikavälillä Suomi ei kuitenkaan ole muuttunut hiilineutraalimmaksi, koska päästöjen vähenemisen rinnalla metsämaan hiilinielu on jatkuvasti pienentynyt.

Hiilineutraalisuustavoitteeseen päästäkseen Suomen pitäisi pystyä vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä kaikilla sektoreilla, myös maankäyttöalalla. Päästöjen hinnoittelun laajentaminen maankäyttösektorille voisikin Kaitilan mukaan tarjota tehokkaan keinon vahvistaa hiilinieluja ja tukea päästötavoitteiden saavuttamista.

- Ennusteiden mukaan on olemassa riski maankäyttösektorin muuttumisesta uudelleen päästölähteeksi lähivuosina. Tällä olisi negatiivisia vaikutuksia, sillä maankäyttösektori on yksi keskeinen tekijä Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisessa vuoteen 2035 mennessä, toteaa Etlan Kaitila.

Liitteet:

Kaitila, Ville: Kasvihuonekaasupäästöjen aleneminen jatkuu – maankäyttösektorilta ei apuja (Etla Erikoisartikkeli 11)

Kuvio 1: Kasvihuonekaasupäästöt, ennuste vuosille 2023-2028 

Kuvio 3: Kasvihuonekaasupäästöennuste

null
Kuvio 3: Kasvihuonekaasupäästöennuste.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvio 1: Kasvihuonekaasupäästöt, ennuste vuosille 2023-2028
Kuvio 1: Kasvihuonekaasupäästöt, ennuste vuosille 2023-2028
Lataa
Kuvio 3: Kasvihuonekaasupäästöennuste.
Kuvio 3: Kasvihuonekaasupäästöennuste.
Lataa
Tutkija Ville Kaitila, ETLA
Tutkija Ville Kaitila, ETLA
Lataa

Liitteet

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Yhdysvaltojen tullit ja Kiinan Made in China -politiikka vaikeuttavat vientivetoista teollisuuspolitiikkaa – Suomen sulkeutuminen ei ole ratkaisu12.11.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Maailmantalouden muutokset haastavat Suomea jatkossa useasta suunnasta. Erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan harjoittama kauppa- ja teollisuuspolitiikka vaikeuttaa Suomen ja koko EU:n vientivetoista politiikkaa. Rajojen sulkeminen ei kuitenkaan ole ratkaisu, vaan muutosten edessäkin Suomi tarvitsee vientiä ja tuontia. Suomen lisäksi monet muutkin maat etsivät ratkaisuja kansallisilla teollisuuspoliittisilla strategioilla, joissa on sekä yhtäläisyyksiä että eroavaisuuksia. Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan keskeistä on hajauttaa kriittisiä arvoketjuja ja säilyttää Suomen avoimuus.

Etla: Pääomasijoittajilla ylivoimaisesti positiivisin vaikutus yritysten pidemmän aikavälin kasvuun – sote-ala kovimpien kasvualojen kärjessä10.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote

Työllisyyden ja tuottavuuden kasvu Suomessa keskittyy erityisesti pääomasijoittajien omistamiin yrityksiin, selviää tuoreesta Etla-tutkimuksesta. Pääomasijoittajilla on muihin omistajaryhmiin verrattuna niin henkilötyövuosina kuin kasvuprosentteina massiivinen vaikutus kohdeyritystensä pitkäaikaiseen kasvuun. Myös ulkomaalaisomistus edistää kasvukehitystä, mutta pääomasijoitteisuutta maltillisemmin. Kotimaisuudella ei havaittu vaikutusta työllisyyden tai tuottavuuden kasvuun. Kasvukärjessä on sote-ala.

Muistutuskutsu medialle: Millaiset yritykset Suomessa kasvavat?7.11.2025 09:55:00 EET | Kutsu

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt yritysten rahoitusedellytyksiä ja kasvun mahdollisuuksia Suomessa yhdessä Työn ja talouden tutkimus Laboren kanssa. Kaksivuotinen tutkimushanke on Arvopaperimarkkinoiden edistämissäätiön rahoittama. Keväällä 2025 julkaistuissa ensimmäisissä tuloksissa jo havaittiin, että suomalaisyritysten kasvun esteet eivät niinkään ole rahoituksen saannissa kuin yritysten omissa kasvuhaluissa.

"Voidaan puhua jo telakkateollisuuden renessanssista” - merkittävä osa Suomen kasvusta tulee nyt teollisuudesta ja rakentamisesta5.11.2025 00:01:00 EET | Tiedote

Teollisuus ja rakentaminen muodostavat merkittävän osan koko talouden kasvusta tulevina vuosina, arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tuoreessa toimialakohtaisessa ennusteessaan. Laiva- ja jäänmurtajatilausten myötä voidaan puhua jo telakkateollisuuden renessanssista. Rakentaminen jatkaa niin ikään kasvuaan, vaikka palautuminen aiemmalle tasolle onkin hidasta. Hotelli- ja ravintola-ala, ja palvelualat kokonaisuudessaan, yskivät vielä tämän vuoden, mutta kääntyvät varovaiseen kasvuun ensi vuonna.

Kutsu medialle: Millaiset yritykset Suomessa kasvavat?3.11.2025 09:54:00 EET | Kutsu

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla on selvittänyt yritysten rahoitusedellytyksiä ja kasvun mahdollisuuksia Suomessa yhdessä Työn ja talouden tutkimus Laboren kanssa. Kaksivuotinen tutkimushanke on Arvopaperimarkkinoiden edistämissäätiön rahoittama. Keväällä 2025 julkaistuissa ensimmäisissä tuloksissa jo havaittiin, että suomalaisyritysten kasvun esteet eivät niinkään ole rahoituksen saannissa kuin yritysten omissa kasvuhaluissa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye