Samu Salminen PeeÄssän liikennekaupan toimialapäälliköksi
17.12.2024 16:43:37 EET | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote
PeeÄssän liikennekaupan toimiala työllistää noin 230 henkilöä ja on liikevaihdoltaan yli 150 miljoonaa euroa.

Osuuskauppa PeeÄssän liikennekaupan toimialapäälliköksi on nimitetty Samu Salminen. Samu aloittaa uudessa tehtävässään joustavasti tammikuun 2025 aikana.
Samulla on pitkä kokemus esihenkilötehtävistä PeeÄssän vähittäiskaupassa ja S-market ketjussa. Tällä hetkellä Samu työskentelee S-market Kuopion marketpäällikkönä ja on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri.
PeeÄssän liikennekaupan toimialapäällikkönä Samu vastaa kuuden ABC liikennemyymälän, polttonestejakelun, sähköautolatauksen, autopesun ja polttoöljymyynnin toiminnasta ja tuloksesta. Toimialan liikevaihto on yli 150 miljoonaa euroa vuodessa ja se työllistää n. 230 henkilöä. Lisäksi Samu liittyy mukaan PeeÄssän matkailu-, ravitsemis- ja liikennekaupan johtoryhmään sekä PeeÄssän laajennettuun johtoryhmään.
– Lähden innostuneena kohti tätä uutta tehtävää ja uusia haasteita. Jotain tuttua ja paljon uutta, yhdessä osaavan PeeÄssän ABC-heimon kanssa, Samu kertoo.
– Olen todella iloinen, kun saamme Samun vahvistamaan MaRan ja liikennekaupan johtoryhmäämme. Samulla on vahva osaaminen marketkaupasta ja hänen myötään saamme varmasti uusia näkökulmia ABC-sisäkauppaamme, unohtamatta liikenteen energioita ja muita palveluita, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Aleksi Vuorinne.
Yhteyshenkilöt
Aleksi VuorinneToimialajohtaja
Matkailu- ja ravitsemiskauppa sekä liikennekauppa
Kuvat
Osuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 125 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Kuopion suurin Sale avaa ovensa 9.7.6.7.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi ja uppee ja Sale Puijonkuppee on viimeistelyjä vaille valmis. Avajaisia vietetään 9.7. klo 10.00 alkaen.
Kuopio Wine Festival 2026 keräsi Kuopion Satamatorille 30 000 juhlijaa5.7.2026 01:00:00 EEST | Tiedote
Järjestyksessään 29. Kuopio Wine Festival tarjoili jälleen Kuopion matkustajasatamassa kotimaisilla huippuartisteilla varustetun tapahtuman, jossa toista pääroolia näytteli käsin valitut portugalilaiset viinit ja erityisesti tapahtumaa varten suunniteltu ruokatuote.
Break Sokos Hotel Tahkolla tulipalo28.6.2026 15:10:03 EEST | Tiedote
Break Sokos Hotel Tahkolla syttyi aiemmin tänään pieni tulipalo, josta levisi savua kyseisen kerroksen käytävälle. Tulipalo on saatu sammutettua. Tulipalossa ei tapahtunut henkilövahinkoja. Majoittuminen toimii tällä hetkellä yhtä kerrosta lukuun ottamatta normaalisti. Maisemasalin kesäteatteri tältä päivältä on peruttu. Kiitos henkilökunnalle ja pelastusviranomaisille ripeästi toiminnasta.
Kangaslammin Sale pystyy jatkamaan hybridimyymälänä26.6.2026 17:00:00 EEST | Tiedote
Alkoholilain uudistus mahdollistaa itsepalvelun jatkumisen Kangaslammin Salessa
Mielipide: Miltä Pohjois-Savo näyttää, jos arjen palvelut katoavat?12.6.2026 10:30:56 EEST | Tiedote
Monella kylällä vastaus tiedetään jo. Kun viimeinen ruokakauppa sulkee ovensa, hiljenee koko tienoo. Arki vaikeutuu, yhteisö murenee, ja lopulta ihmiset joutuvat muuttamaan parempien palveluiden perässä. Lauantaina 13. kesäkuuta vietettävä Kyläkauppapäivä nostaa esiin kaupan palveluiden merkitystä elinvoiman ja huoltovarmuuden kannalta. Myös meillä Osuuskauppa PeeÄssässä kyläkauppapäivä näkyy aina Vieremältä Heinävedelle asti. PeeÄssässä meillä on periaate, että olemme viimeinen toimija, joka poistuu kylältä. Ajankohtaisena esimerkkinä tästä voi käyttää Kangaslammin Salea. Kun Salen kiinteistön elinkaari tuli tiensä päähän, mietimme PeeÄssässä, miten kaupan palvelut saataisiin vielä kannattavasti säilymään kylällä. Lopputuloksena oli 24/7-hybridimalli, jossa henkilökunta on osan ajan paikasta ja myymälää pystyi käyttämään myös itsepalveluna. Kangaslammin Sale on kiinnostava tapaus valtakunnallisestikin, kun ympäri Suomea pohditaan ratkaisuja palveluiden säilyttämiseen haja-asutusalueil
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
