Lidl Suomi

Lidl pidentää myymälöiden aukioloja joulun alla – joulupäivänä työntekijät ovat vapaalla

19.12.2024 07:30:00 EET | Lidl Suomi | Tiedote

Jaa

Lidl-myymälöissä on pääsääntöisesti laajennetut aukioloajat sunnuntaina 22.12. ja maanantaina 23.12. Kaikki Lidlit ovat auki jouluaattona 24.12. klo 16 asti. Joulupäivänä 25.12. Lidlit ovat kiinni ja työntekijät pääsevät nauttimaan vapaasta. Tapaninpäivänä 26.12. myymälät ovat pääosin auki sunnuntain aukioloaikojen mukaan.

Joulu on ruokakaupan suurin sesonki, joka huipentuu juuri ennen joulun pyhiä. Lidlissä halutaan tehdä jouluostosten teko mahdollisimman sujuvaksi. Myymälöiden aukioloaikoja on pidennetty, myymälöihin toimitetaan isompia määriä tuotteita ja myymälöissä on tavallista enemmän työntekijöitä.

Sunnuntaina 22.12. on myymälöissä arkiaukioloajat ja myös maanantain 23.12. aukioloaikoja on pidennetty normaalista.

– Vilkkaimmat ostospäivät ovat yleensä aattoa edeltävät kaksi päivää, kun kaupasta hankitaan ruokia joulupöytään sekä viimeisiä joululahjoja. Myymälöissämme onkin näinä päivinä pidennetyt aukiolot, niin asiakkailla on hyvin aikaa tehdä jouluostokset. Jos haluaa asioida mahdollisimman rauhassa, kannattaa ostokset tehdä aukioloaikojen ensimmäisinä ja viimeisinä tunteina. Tervetuloa jouluostoksille! toivottaa Lidlin myynnin osastopäällikkö Milla Perkola.  

Aattona myymälät ovat auki klo 16 saakka, jonka jälkeen niissä rauhoitutaan joulunviettoon ja kaikki myymälät ovat kiinni joulupäivänä 25.12. Kaikille myymälätyöntekijöille annetaan siis mahdollisuus nauttia vapaasta ja viettää joulua. Tapaninpäivänä 26.12. myymälät ovat auki pääsääntöisesti sunnuntaiaukioloaikojen mukaan.

– Meillä on ollut tapana pitää myymälämme suljettuina joulupäivänä, niin myymälätyöntekijämme saavat huilata jouluna. Tämä työntekijöidemme arvostama perinne jatkuu myös tänä vuonna, ja myymälöissämme hiljennytään joulunviettoon aaton iltapäivänä, kertoo Lidlin henkilöstöjohtaja Heli Hassinen-Biberger

Myymäläkohtaiset aukioloajat voi tarkastaa Lidlin verkkosivuilta lidl.fi/aukiolot tai Lidl Plus -sovelluksesta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Lidlissä otetaan käyttöön uusi tapa asioida kaupassa – asiakkaat voivat skannata ostokset suoraan kassiin20.1.2026 08:17:55 EET | Tiedote

Lidlin sovelluksessa on otettu käyttöön uusi toiminto: asiakas voi skannata tuotteet itse puhelimella ja pakata ostokset suoraan omaan kassiin. Maksaminen hoituu kätevästi pikakassalla. Ominaisuus on tiistaista 20.1. alkaen käytössä yli 40 Lidl-myymälässä eri puolilla Suomea ja laajenee nopeasti koko Suomeen. Tavoitteena on tarjota ketterä kauppareissu sitä kaipaaville asiakkaille.

Lidl tekee rajun toimen muovikassien kulutuksen vähentämiseksi – kassin hinta nousee 59 senttiin16.1.2026 15:34:51 EET | Tiedote

Suomalaiset ostavat muovikasseja edelleen liikaa, mikä on luonnon kannalta huono uutinen – muovi on yksi yleisimmin luonnosta löytyvä roska. Muovikassien ostaminen on vähentynyt, mutta muutos tapahtuu liian verkkaisesti. Lidl pyrkii uudella hinnankorotuksella ohjaamaan muiden kassivaihtoehtojen pariin ja näin vauhdittaa muovikassien käytön vähentämistä nostamalla kassin hinnan 59 senttiin tiistaina 20.1.

Lidlin kesätyöhaku on auki – tarjolla satoja tehtäviä ympäri Suomea5.1.2026 10:12:28 EET | Tiedote

Lidlin myymälöissä ja kolmessa jakelukeskuksessa on avoinna 855 työpaikkaa kesälle 2026. Haku on käynnissä 5.1.–21.1. Viime kesän konkareita palkataan lisäksi noin 200 henkilöä. Valtaosa kesätyöntekijöistä pääsee työskentelemään myyjän tehtävissä sekä keräilemään tuotteita jakelukeskuksessa, mutta myös hallinnollisiin tehtäviin jakelukeskuksiin ja pääkonttorille palkataan muutamia työntekijöitä.

Lidliltä kaikkien aikojen ale – koko heviosasto alennuksessa tammikuun30.12.2025 10:24:51 EET | Tiedote

Lidl tekee tammikuussa ison satsauksen ja kannustaa suomalaisia terveellisemmän ruokailun pariin: kaikkien hedelmien ja vihannesten hinnat lasketaan, myymälöihin lisätään yhteistyössä WWF Suomen kanssa opasteita ympäristöystävällisemmän ja terveellisemmän ruoan pariin ja vuoden ensimmäisellä viikolla järjestetään vegeviikot. Hedelmät ja vihannekset ovat jopa 30 prosentin alennuksessa koko tammikuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye