Vapriikki

Pälkäneen kallojen tarina saa jatkoa

Jaa

Koneen säätiö on myöntänyt Vapriikin tutkija ja Turun yliopiston dosentti Ulla Nordforsin johtamalle työryhmälle kolmivuotisen apurahan (336 900 €) monitieteiseen tutkimukseen, jossa selvitetään mm. DNA-tutkimuksen, isotooppiarkeologian ja historiantutkimuksen keinoin minkälaisia ihmisiä kallojen omistajat olivat ja millaista elämää he elivät.

Tutkijat työskentelevät Pälkäneen kirkon kenttälaboratoriossa suojavarusteissa.
FT Ulla Nordforsin työryhmä pystytti elokuussa museokeskus Vapriikin järjestämänä Pälkäneen kirkkoon kenttälaboratorion ja otti kaikista palautetuista kalloista näytteitä jatkotutkimuksia varten. Nyt näytteitä päästään analysoimaan Koneen säätiön myöntämän rahoituksen ansiosta. (Kuvassa vasemmalta: Ronan O´Sullivan, Sanni Peltola, Ulla Nordfors ja Anne-Mari Liira) Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto

Elokuussa 2024 Suomeen palautui 82 pääkalloa, jotka oli viety Ruotsiin Karoliinisen instituutin kokoelmiin 1800-luvulla. Suurin osa kalloista oli kerätty suomalaisilta hautausmailta antropologisia tutkimuksia varten, osa on peräisin 1800-luvun vankiloista ja sairaaloista. Noin puolet kalloista oli peräisin Pälkäneeltä, jonne ne haudattiin syyskuussa. Sitä ennen FT Ulla Nordforsin työryhmä pystytti museokeskus Vapriikin järjestämänä Pälkäneen kirkkoon kenttälaboratorion ja otti kaikista vainajista näytteitä jatkotutkimuksia varten.  

Syksyn aikana osa kalloista on palautunut omille paikkakunnilleen Pielavedelle, Paltamoon ja Joensuuhun haudattavaksi. Parikymmentä kalloa jäi vielä odottamaan hautaamista, sillä niiden alkuperästä ei toistaiseksi ole tietoa. Tutkimushankkeen yhtenä tavoitteena onkin selvittää DNA- ja isotooppianalyysien avulla, missä vainajien todennäköinen kotipaikka on sijainnut, jotta heidät voidaan palauttaa lähemmäs kotia uudelleenhautausta varten. Tutkimuksessa hyödynnetään myös paleoproteomiikkaa, historiallisia lähteitä ja tietojenkäsittelytiedettä. Monitieteiset menetelmät tuottavat yksityiskohtaista historiallista tietoa näistä 1500–1800-luvuilla eläneistä, eri puolilla Suomea asuneista ja eri sosiaaliluokkiin kuuluneista ihmisistä.

-Eri menetelmiä hyödyntämällä tutkimme ihmisten elinaikaa, terveyttä, ravintohistoriaa, liikkuvuutta ja perhesuhteita. Haluamme kertoa näiden ihmisten elämäntarinoita, Ulla Nordfors kertoo.

Hankkeessa tuotetaan myös DNA-työkalu, jolla geneettisen sukututkimuksen harrastajat voivat tutkia omia yhteyksiään kokoelman vainajiin. Tutkimusryhmä korostaa kunnioittavaa lähestymistapaa ihmisjäännösaineistoon. Hankkeessa pyritään antamaan ääni menneisyyden ihmisille ja ottamaan huomioon myös heidän nykyisten jälkeläistensä tarpeet ja oikeudet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tutkija Ulla Nordfors, Vapriikki
040 668 1312
ulla.nordfors@tampere.fi

Kuvat

Tutkijat työskentelevät Pälkäneen kirkon kenttälaboratoriossa suojavarusteissa.
FT Ulla Nordforsin työryhmä pystytti elokuussa museokeskus Vapriikin järjestämänä Pälkäneen kirkkoon kenttälaboratorion ja otti kaikista palautetuista kalloista näytteitä jatkotutkimuksia varten. Nyt näytteitä päästään analysoimaan Koneen säätiön myöntämän rahoituksen ansiosta. (Kuvassa vasemmalta: Ronan O´Sullivan, Sanni Peltola, Ulla Nordfors ja Anne-Mari Liira)
Saarni Säilynoja/Vapriikin kuva-arkisto
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vapriikki

Vapriikissa avautuu Muinais-DNA: avain menneisyyteen -näyttely4.6.2025 08:42:44 EEST | Tiedote

Miltä menneisyyden ihmiset näyttivät, mistä he tulivat ja millaisia jälkiä he jättivät meihin? Vapriikin Muinais-DNA: Avain menneisyyteen -näyttely vie museokävijän aikamatkalle menneisyyden ihmisten elämään uusimman tieteellisen tutkimuksen keinoin. Samalla selviää, millaisia jälkiä he ovat jättäneet meihin. Näyttelyn avajaisia vietetään 12.6. illalla, avajaisiin voi osallistua ostamalla pääsylipun museoon. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn etukäteen, varaa oma aikasi: viestintäasiantuntija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 0503211189.

Muinaiset jumalat ja modernit sankarit kohtaavat Vapriikissa21.5.2025 10:16:13 EEST | Tiedote

Vapriikissa 29.5. avautuva Supersankarit-näyttely on vauhdikas ja värikäs matka sankaritarinoiden historiaan. Esille pääsevät niin muinaiset jumalat kuin nykyiset elokuvista ja sarjakuvista tutut sankarit. Näyttely pohtii, millaisia esikuvia supersankareille löytyy muinaisista myyteistä ja taruista, ja kävijä voi seurata supersankarien kehitystä sekä kronologisessa järjestyksessä että teemoittain. Median edustajilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn etukäteen. Varaa oma aikasi: viestintäasiantuntija Tähtitalvikki Poikajärvi, puh. 0503211189.

Pelimuseo avaa Vapriikissa pienoisnäyttelyn yhteistyölautapeleistä19.5.2025 08:43:53 EEST | Tiedote

Suomen pelimuseon Yhteispeli vaakalaudalla – yhteistyölautapelejä Pandemicista Agemoniaan -pienoisnäyttelyssä tutustutaan yhteistyölautapelien maailmaan. Näissä lautapeleissä pelataan yhdessä pelilautaa vastaan, ja pelien haasteet voitetaan tai hävitään myös yhdessä. Perjantaina 23.5. avautuvassa pienoisnäyttelyssä pääsee tutustumaan paitsi ilmiön historiaan, myös yhteen viime vuosien suosituimmista yhteistyölautapeleistä, eli suomalaiseen Agemoniaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye